Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Eira Anna Esteri Järvenpää Haukiputaalta kuoli 9.12. Hän oli 88 ‑vuotias.
Lue lisääEira Anna Esteri Järvenpää Haukiputaalta kuoli 9.12. Hän oli 88 ‑vuotias.
Lue lisääKun tiivistelin alun perin melko pitkää Illinsaaren urheiluhistoriaa käsitellyttä juttuani olin häivyttänyt “yhden merkittävän lapsen pesuveden mukana”. Hiihtoa käsitelleen kappaleen lopusta oli deletoitunut virke: “Viimeisen parin vuosikymmenen aikana on Illinsaaressa ollut uutena toimijana Iin Hiihtoseura, joka on hiihtokoulujen ja kisojen ohella järjestänyt kaiken kansan Illinhiihtoja.”
Julkisessa keskustelussa, etenkin politiikassa, on nähty paitsi värikkäitä ja meheviä puheenvuoroja myös toisen osapuolen mollaamista ja vähättelyä. Tämä keskustelun polarisoituminen on käynyt vuosi vuodelta selvemmäksi. Suunta on mielestäni väärä, eikä sen kääntäminen ole helppo tehtävä.
Koronan vuoksi monet ovat viettäneet paljon aikaa kotosalla kuluneen vuoden aikana. Aika on tuonut mukanaan myönteisiäkin asioita. Kun menoja on rajoitettu, perheet ovat voineet viettää enemmän kiireetöntä aikaa yhdessä. Ikävämpiä vaikutuksia on muun muassa se, että päihteiden käyttö on joillakin koronatilanteen vuoksi lisääntynyt. Runsas päihteiden käyttö haittaa sekä käyttäjän omaa että perheenjäsenten ja läheisten elämää.
Nimimerkille Nyt on muutosten aika. Vaikka en pidä tästä kunnan eri osien välisestä kinastelusta, en voi olla tuomatta sähköasiaan omaa näkökulmaani. Oletko miettinyt, mistä sähkö sinne Yli-Olhavaan tulee? Aika suurelta osin varmaan Iijoen voimalaitoksista, joiden haittavaikutuksista olemme saaneet jo pitkään “nauttia”.
Olemme eläneet mitä kummallisinta adventin aikaa. Tämä ajankohta vuodesta on perinteistä jouluun valmistautumisen aikaa niin kodeissa kuin ihmisen sisimmässä. Adventtiaikana hakeudumme mukaan tuttuihin perinteisiin kuten kauneimpiin joululauluihin. Joululaulujen laulajista täyttyvät kirkot ovat tänä vuonna muisto ja unelma, muisto menneiltä vuosilta ja unelma tulevista vuosista.
Seurakunnan työntekijän näkökulmasta on kaihoisaa rakentaa adventin ja joulun tilaisuuksia tyhjässä kirkossa striimattaviksi. Olemme tottuneet muistelemaan yhdessä maailman historiaa järisyttäneitä ensimmäisen joulun tunnelmia ja tapahtumia.
Oulun piispantalon pihalla on jouluseimi. Sen ohi ei voi kävellä pysähtymättä, sillä se suorastaan vangitsee katseen.
Rantapohja kertoi viime tiistaina, keitä oli valittu alueen metsänhoitoyhdistysten valtuustoihin. Yli-Iin yhdistyksen osalta oli jäänyt yksi nimi pois. Valittuihin kuuluu myös Janne Manninen.
Lapsuuden joulut ovat muistoissa usein taianomaisia. Niin oli myös minulla. Kasvoin maalla pienessä idyllisessä kylässä, ja joulua odotettiin aina innolla.
Koronaepidemian aiheuttamien epävarmojen olosuhteiden takia lukioiden vanhojenpäiviä on siirretty Iin ja Oulun lukioissa. Oulun lukiot ovat siirtäneet myös penkkareiden ajankohtaa,…