Ouluun ei pormestaria
Kaupunginvaltuusto päätti, että Oulua johdetaan jatkossakin nykymallilla ja sen kehittämisellä. Toisena vaihtoehtona oli pormestarimalliin siirtyminen.
Lue lisääKaupunginvaltuusto päätti, että Oulua johdetaan jatkossakin nykymallilla ja sen kehittämisellä. Toisena vaihtoehtona oli pormestarimalliin siirtyminen.
Lue lisääIso Rytisuon tuulivoimapuiston osayleiskaavan ja ympäristövaikutusten arviointimenettely on parhaillaan nähtävillä. Nähtävilläolon aikana suunnitelmista pyydetään viranomaislausunnot ja suunnitelmista voi jättää mielipiteen.
Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut selvittää vuonna 2023 Hietasaaren lintutornin läheisyydessä olevan polttopuuautomaattien kaltaisten polttopuuautomaattien saatavuuden, toimintamallin ja kaupungille aiheutuvat kustannukset. Automaattien hankinnasta tehdään päätös selvityksen perusteella.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa tiistaina. Ensimmäisen kokouksen asialistalla oli muun muassa aluevaltuuston järjestäytyminen ja luottamuspaikkojen jako valtuustokaudelle 2022–2025.……
Vuoden alku on ollut turbulenttinen. Elämme edelleen korona-arkea, yritämme päästä normaaliin arjen järjestykseen kiinni, kolaamme ulkona ennätyksellistä lumikuormaa ja seuraamme henkeä pidätellen Euroopassa käynnissä olevaa sotaa. Tähän päälle kuorrutus jokaisen elämän iloja ja suruja.
Jossakin oli tovi sitten juttua siitä, että Ouluun tarvitaan uusi lukio, koska tiloja ei tulevaisuudessa ole tarpeeksi. Syyksi on kerrottu se, että lukioikäisten määrä kasvaa, kun taas alakouluikäisten määrä vähenee huomattavasti. Näinhän sitä on vuosia ennustettu. Onkohan tuota lapsimäärää päivitetty milloin viimeksi, sillä toisaalta on saatu lukea, kuinka syntyvyys on taas nousussa. Mikä tilanne on Oulun alueella?
Oulun kaupunki avustaa Ukrainan valtiota 100 000 eurolla sodasta aiheutuvassa hätätilanteessa. Avustus annetaan joko raha- tai tarviketukena yhteistyössä Suomen valtion,…
Yhteisötoiminnan alueelliset toimintarahat on jaettu tämän vuoden osalta. Toimintarahan määrä kullakin Oulun suuralueella on 0,8 euroa asukasta kohden. Esityksen toimintarahan jakaantumisesta lähidemokratiatoimikunnalle teki hakemusten perusteella kunkin alueen oma asukasilta.
Kun synnymme, saamme mukaan lankoja, eri värisiä ja paksuisia. Niiden tarkoitus ja tehtävä on tulevaa elämäämme varten. Niistä alamme kutoa…
Valto Pernun säätiö jakaa kuvataiteen apurahaa vuonna 2022 yhteensä 13 400 euron verran. Apurahaa on myönnetty tänä vuonna viidelle taiteilijalle.…