Artikkelit joiden kirjoittaja on Anu Kauppila
120 vuotta ja uudessa loistossaan
120-vuotias Martinniemen Kerhola palvelee edelleen paikallisen yhteisön tarpeita. Lauantaina Kerholassa juhlistettiin 120 vuotta vanhaa rakennusta lasten- ja aikuisten leikkimielisten olympialaisten merkeissä. Kisoissa otettiin mittaa toisistaan niin tulitikun pituusheitossa kuin ämpärin tarkkuusheitossa ja älynystyröitä harjoittavassa jättipalapelissä. Palkinnoiksi voittajat saivat lahjakortit Kerholaan ja aikuisten kisassa palkinnon kruunasi paikan uudenkarhea t‑paita.
Virpiniemen golfradalla jo kauden kahdeksas hole in one
Virpiniemessä kauden ensimmäinen hole in one nähtiin jo toukokuun puolella, kun Maarit Pelanne löi rauta kasillaan ensimmäisen holarinsa 14.5. väylällä 15. Karkea todennäköisyysarvio ammattilaisen tekemälle hole in one:lle on yksi 2500:sta ja amatöörin kohdalla luku on kaksinkertainen, eli yksi pallo viidestä tuhannesta. Tarkkaa todennäköisyyttä kullekin reiälle ja olosuhteille on melkein mahdotonta laskea.
Laitakarin satamassa uudet omistajat
Ekologista muotia ja yrittäjyyden intoa
Virpiniemen golfradalla jo kauden kahdeksas hole in one
Virpiniemessä kauden ensimmäinen hole in one nähtiin jo toukokuun puolella, kun Maarit Pelanne löi rauta kasillaan ensimmäisen holarinsa 14.5. väylällä 15. Karkea todennäköisyysarvio ammattilaisen tekemälle hole in one:lle on yksi 2500:sta ja amatöörin kohdalla luku on kaksinkertainen, eli yksi pallo viidestä tuhannesta. Tarkkaa todennäköisyyttä kullekin reiälle ja olosuhteille on melkein mahdotonta laskea.
Toimittajalta: Osakesalkku kainalossa omaan ensiasuntoon
Omalle jälkikasvulle sijoittaminen ja säästäminen on lisääntynyt huomattavasti viime vuosina. Yhä enenevissä määrin etenkin sosiaalisessa mediassa kuulee vanhempien puhuvan lapsilisien…
TUULI-hanke edistää kestävää tuulivoimarakentamista Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaan liiton TUULI-hankkeen selvitykset ovat valmistuneet ja sijainninohjausmalli tunnistaa potentiaaliset tuulivoima-alueet. Hankkeen tuloksena voidaan esittää Pohjois-Pohjanmaan tuulivoimapotentiaali sekä näkemys tuulivoimarakentamiseen.…..
Kalusto koko komeudessaan
Nuorten työpajoilla edistetään työllisyyttäja koulutukseen pääsyä
Haukiputaan Raksapajalla valmistui nuorten käsissä juuri sopivasti ennen helteitä Inkonnokan uimarannalle komeat uudet pukukopit. Koppien hienot maalaukset ovat myös nuorten käsialaa.