Jou­luih­mi­sen aamu­kam­mas­sa on jäl­jel­lä enää yksi piik­ki. Omal­la koh­dal­la lop­pu­vuo­den hös­sö­tys suur­sii­vouk­si­neen, tar­jous­ten peräs­sä juok­se­mi­si­neen ja jou­lun tar­joi­lu­jen suun­nit­te­lui­neen alkaa ole­maan voi­ton puo­lel­la. Vaik­ka olen aloit­ta­nut jou­luun val­mis­tau­tu­mi­sen hyvis­sä ajoin, jäl­leen ker­ran sain aikaan todel­li­sen jou­lustres­sin. Hidas­ta­mi­sen tar­pees­ta on ker­to­nut vii­me viik­ko­jen aika­na niin alen­tu­nut vas­tus­tus­ky­ky, melan­ko­li­nen mie­len­mai­se­ma kuin asioi­den unoh­te­lu. En ole taas­kaan osan­nut naut­tia jou­lu­val­mis­te­luis­ta vaan olen suo­rit­ta­nut jou­lua. Olen juos­sut pit­kin kyliä tur­han pit­kän jou­lu­lah­ja­lis­tan kans­sa ja yrit­tä­nyt var­mis­taa, ettei kenen­kään muun tar­vi­si­si stressata.