Eku Tometyn suoritus Kemin avoimessa TUL-turnauksessa viime viikonloppuna piti sisällään vajaat kolme erää ottelua, kolmet jumpat valmistavana osiona, ruokailut ja kaksi lääkärintarkastusta sekä kaksi punnitusta. Kehässä kiiminkiläistä vastaan asettui Kemin Innon Pauli Lampiaho.
Project Team Tometyn tavoitteena oli tällä kertaa saada teknisellä nyrkkeilyllä eriä kokemuksen kartoittamiseksi.
– Ottelu menikin +80 kg:n B‑junioreiden finaalissa hyvin pitkälle onnistuneesti. Monipuolisella iskuviljelyllä, lisääntyneellä liikkeellä ja vartalokoukuilla höystetty ottelu kesti aina kolmannen erän alkupuolelle, jolloin Tomety tempaisi pienen spurtin. Siihen ei todella urhoollisesti sekä rohkeasti otellut Lampiaho pystynyt vastaamaan, vaan hänen koneensa hyytyi, Tometyn valmentaja Matti Lantto kertoo.
Tuomari katkaisi ottelun kolmannessa erässä jo toisen luvunlaskun jälkeen.