Kuu­kau­den esi­ne: Suo­la­pul­lot ja suo­la­huh­ma­re tuo­hi­kult­tuu­rin ajalta

Suo­la on ollut yksi ihmis­kun­nan tavoi­tel­luim­mis­ta raa­ka-aineis­ta. Suo­laa on sanot­tu val­koi­sek­si kul­lak­si, jota saa­dak­seen kan­sat ovat mui­noin tais­tel­leet veris­sä päin. Suo­la oli yksi ensim­mäi­siä kan­sain­vä­li­sen kau­pan kohteita.

Suo­lan mer­ki­tys on perus­tu­nut sii­hen, että se oli maa­il­man ylei­sin säi­lön­tä­ai­ne ennen nykyis­ten mene­tel­mien kehit­ty­mis­tä. Suo­lan käyt­tö ja kysyn­tä alkoi lisään­tyä maan­vil­je­lyk­sen alet­tua. Kotie­läin­ten pito lisä­si suo­lan tar­vet­ta enti­ses­tään. Sii­tä tuli vält­tä­mä­tön hyö­dy­ke, jon­ka saan­ti oli vai­ke­aa ja kallista.

Monen mut­kan taka­na oli suo­lan saan­ti eten­kin meil­lä Ulti­ma Thu­les­sa. Vie­lä­kin kuu­lem­me puhut­ta­van ”suo­lai­sis­ta hin­nois­ta”. 1800-luvun lop­puun men­nes­sä suo­lan saan­ti hel­pot­tui ja hin­ta aset­tui koh­tuul­li­sel­le tasol­le. Esi­mer­kik­si kii­min­ki­läi­nen kylä­kaup­pias mak­soi 1890-luvul­la vain noin 4 mark­kaa 100 lit­ran suo­la­tyn­ny­ris­tä nou­taes­saan suo­lan ”tuk­ku­kau­pas­ta” vaik­ka­pa Oulun Työ­väen Kauppaosakeyhtiöltä.

Kii­min­ki­joen var­res­sa elet­tiin vie­lä puo­li­tois­ta­sa­taa vuot­ta sit­ten oma­va­rais­ta­lou­den aikaa. Pää­osa väes­tös­tä sai elan­ton­sa maan­vil­je­lys­tä, kar­jan­hoi­dos­ta ja met­sä­ta­lou­des­ta. Oma­va­rais­ta­lous tar­koit­ti sitä, että enin osa elin­tar­peis­ta, työ­ka­lut, kan­kaat ja pito­vaat­teet val­mis­tet­tiin koto­na. Mate­ri­aa­lit saa­tiin maas­ta ja eläi­mis­tä. Val­mis­tus­tai­to perit­tiin isil­tä ja äideil­tä. Talon­po­jan oli vält­tä­mät­tä ostet­ta­va vain suo­laa ja rautaa.

Nyt esi­tel­tä­vät suo­la-astiat ja suo­la­huh­ma­re kuu­lui­vat tuo­hi­kult­tuu­rin ajal­la jokai­sen talou­den varus­tuk­seen. Mate­ri­aa­lien vali­koi­ma on moni­nai­nen. On pui­sia astioi­ta, sekä tuo­hes­ta ja juu­ris­ta punot­tu­ja. Suo­la-astioi­ta on teh­ty myös sar­vis­ta ja son­nin kiveksistä.

Kuu­kau­den esi­neis­tä ensim­mäi­se­nä on esit­te­ly­vuo­ros­sa tuo­hi­nen suo­la­pul­lo, jota myös suo­la­kop­sak­si kut­sut­tiin. Se on kudot­tu vino­pu­non­tai­ses­ti kak­sin­ker­tai­sil­la 2,8 cm leveil­lä tuo­hi­nau­hoil­la eli saroil­la eli siis­noil­la. Neli­ta­hok­kai­sen pul­lon kor­keus on 29 cm ja poh­jan sivu 9 cm.

Tuo­hi­ses­sa tul­pas­sa on pituut­ta 9 cm, jos­ta 3 cm jää suun ulko­puo­lel­le. Poh­jan nur­kat ovat voi­mak­kaas­ti kulu­neet, mut­ta kak­sin­ker­tai­nen kudel­ma on säi­lyt­tä­nyt suo­lat sisäl­lä. Täl­lais­ta suo­la­pul­loa pidet­tiin vain mat­koil­la. Val­mis­tusai­ka osuu vuo­sien 1880–1930 välille.

Pie­ni suo­la­pul­lo, kut­su­ma­ni­mel­tään ”pot­ti”, on neli­nurk­kai­nen ja teh­ty yksin­ker­tai­sil­la tuo­hi­nau­hoil­la suo­ra­pu­non­tai­ses­ti. Pul­lon pesä on neli­kul­mai­nen, pyö­reä kau­la nousee pesä­osan kes­kel­tä ylös. Pul­lon suul­la on pyö­reä puu­tulp­pa, jon­ka pääl­lä on ylös­päin kape­ne­va kah­va, jos­sa rei­kä. Koko­nais­kor­keus 8,0 cm. Hyvin tum­mak­si patinoitunut.

Suo­la­sar­vi on val­mis­tet­tu leh­män sar­ves­ta. Ruu­ti­sar­ven tyyp­pi­nen, muo­dol­taan pyö­reä ja sup­pi­lo­mai­nen. Suu­au­kon ympä­ril­le on sor­vat­tu ren­ga­suur­ros. Pyö­reäs­sä poh­ja-aukos­sa on nau­laa­mal­la kiin­ni­tet­ty puu­poh­ja. Kork­ki vain puuttuu.

Suo­la­huh­ma­re on koi­vu­puus­ta veis­tet­ty suo­lan­hie­non­ta­mis­kau­ka­lo, jon­ka sisus on kai­ver­ret­tu pal­lo­pin­tai­sek­si. Sisäl­lä on pyö­reä luon­non­ki­vi, jol­la kar­kea vuo­ri­suo­la hie­rot­tiin hie­no­ja­koi­sek­si. Kovas­sa käy­tös­sä kau­ka­lon poh­ja on kulu­nut hyvin ohuek­si. Kokoa kau­ka­lol­la on 26 cm x11 cm.

Suo­la­pul­lon vie­res­sä on isä-Antin sota­muis­to Uhtual­ta. Ase­ma­so­dan aika­na, 1943–1944, sota­jer­muil­la oli aikaa puh­de­töil­le. Suo­la­salk­ka­rin sei­nät on veis­tet­ty yhdes­tä koi­vu­tu­kin pät­käs­tä. Muo­toil­lun taus­ta­ko­ro­tuk­sen kes­kel­lä on ripus­tus­rei­kä. Kan­si on kah­den rau­ta­pii­kin varas­sa kään­ty­vä ja muo­toon lei­kat­tu. Koris­te­ku­viot ja teks­ti on teh­ty polt­to­rau­dal­la kan­teen ja sivusei­niin. Kuvas­sa oikeal­la on englan­nin­pu­nai­nen suo­la­salk­ka­ri 1800-luvulta.

Suo­laan liit­tyy pal­jon kai­ken­lai­sia usko­muk­sia, kuten että pahat hen­get kart­ta­vat suo­laa. Suo­la siis suo­je­lee pahal­ta. Suo­la on sopi­nut myös ystä­vyy­den sol­mi­mi­seen. Lei­pä ja suo­la ovat aina kuu­lu­neet yhteen.

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyttötarkoituksesta.

Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron länget.

Vuo­den 2022 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu ja jou­lu­kuus­sa Pläkkilyhty.

Vuo­den 2023 hel­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Tulen­kul­jet­ta­jan pak­ku­la vuo­del­ta 1716, maa­lis­kuus­sa Raken­nus­kät­kö, ”Koti­va­kuu­tus” 1850-luvun tapaan, huh­ti­kuus­sa Täi­kam­pa, tou­ko­kuus­sa Rii­mu­ka­len­te­ri­ra­sia, kesä­kuus­sa Tyn­ny­ri­sa­ha, loka­kuus­sa Tuu­las­tus­vä­li­neet 1800-luvul­ta, mar­ras­kuus­sa Ryyp­py­ku­pit 1700 ja 1800-luvuil­ta ja jou­lu­kuus­sa Kupparinkoneet.

Vuo­den 2024 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Susi­ver­kon kat­kel­ma 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Per­mi­luo­kit 1800-luvul­ta, maa­lis­kuus­sa Pari­re­ki hevos­ten aika­kau­del­ta, huh­ti­kuus­sa Pui­nen sar­vi­sa­tu­la, tou­ko­kuus­sa Pai­men­ty­tön hui­lu 1794, kesä­kuus­sa Pesu­ku­rik­ka ja pyyk­ki­lau­ta, syys­kuus­sa Juu­ri­saa­vi, loka­kuus­sa Palo­kek­si, mar­ras­kuus­sa Sili­tys­rau­dat, ”mui­nais­ta rau­taa”, jou­lu­kuus­sa Kah­vi­myl­lyt, kah­vi­kan­san historiaa.

Tämän vuo­den 2025 tam­mi­kuus­sa esit­te­lys­sä oli Kes­su­hak­ku­rit 1800-luvul­ta ja hel­mi­kuus­sa Soke­ri­louk­ku. Nyt esit­te­lys­sä on Suo­la­pul­lot ja suo­la­huh­ma­re tuo­hi­kult­tuu­rin ajalta.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on muun muas­sa koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edistäminen.

Olem­me jul­kais­seet nyt yllä­ker­ro­tut 33 Kuu­kau­den esi­net­tä hyväs­sä yhteis­työs­sä Ran­ta­poh­ja-leh­den kanssa.

– Perin­ne­tie­tou­den yllä­pi­tä­mi­nen ja jul­kai­se­mi­nen on Kii­min­ki-Seu­ran yksi tär­keä toi­min­to, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kon­tio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Lee­na Huha­nant­ti, Eero Hut­tu­la, Pert­ti Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Mir­ja Mik­ko­nen ja Anu Uusi­ta­lo.

Läh­teet: Kur­lans­ky M. Suo­la: eräs maa­il­man­his­to­ria 2007; Kan­sal­lis­kir­jas­ton Finna.fi-hakupalvelu; Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksi­tyis­ko­koelma

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.