Muis­to­kir­joi­tus: Lem­peä edel­lä­kul­ki­ja Kat­ri Jäm­sä, 1939–2024.

Sai­raan­hoi­don opet­ta­ja, yli­hoi­ta­ja Kat­ri Jäm­sä on kuol­lut 20.6.2024 84-vuo­ti­aa­na Kii­min­gis­sä. Kat­ri syn­tyi Kii­min­gin Ala­ky­läs­sä 29.6.1939 isoon per­heyh­tei­söön. Sotien jäl­keen per­he muut­ti kir­kon­ky­läl­le Kii­min­ki­joen tör­mäl­le Vää­rä­kos­kel­le, mis­sä Kat­ri kas­voi myl­lä­rin tyttärenä.

Kat­ri Jäm­sä, 1939–2024.

Kat­ri suo­rit­ti yli­op­pi­las­tut­kin­non Iin yhte­näis­kou­lus­sa. Hän opis­ke­li sai­raan­hoi­ta­jak­si Oulus­sa 1963 ja jat­koi opin­to­jaan Hel­sin­gin sai­raan­hoi­ta­jao­pis­tos­sa eri­kois­tu­mal­la psy­kiat­ri­seen sai­raan­hoi­toon sekä suo­rit­ta­mal­la yli­hoi­ta­jal­le vaa­di­tun hal­lin­nol­li­sen tut­kin­non. Hän aloit­ti apu­lai­sy­li­hoi­ta­ja­na sil­loi­ses­sa Oulun kes­kus­mie­li­sai­raa­las­sa 1965 ja myö­hem­min psy­kiat­rian kli­ni­kan osas­ton­hoi­ta­jan toi­mes­sa. Lää­ke­tie­teen kou­lu­tuk­sen aloit­ta­mi­nen mer­kit­si muu­tok­sia psy­kiat­ri­seen hoi­toon. Pyr­ki­mys muut­taa hoi­to-osas­ton toi­min­taa tera­peut­ti­sen yhtei­sön suun­taan oli sekä pal­kit­se­vaa että haas­teel­lis­ta. Lyhyek­si jää­nyt yli­hoi­ta­jan vir­ka Tör­nä­vän sai­raa­las­sa sai Kat­rin muut­ta­maan amma­til­lis­ta suun­tau­tu­mis­ta opet­ta­jan työ­hön. Sai­raan­hoi­don opet­ta­jak­si val­mis­tu­mi­sen jäl­keen 1978 Kat­ri toi­mi psy­kiat­ri­seen sai­raan­hoi­toon eri­kois­tu­vien sai­raan­hoi­ta­jien opet­ta­ja­na Oulun ter­vey­den­huol­to-oppi­lai­tok­ses­sa noin 10 vuo­den ajan. Vah­va teo­reet­ti­nen tie­to­poh­ja ja koke­muk­set hoi­to­yh­tei­sön ja eri ryh­mien dyna­mii­kas­ta haas­toi Kat­ria kehit­tä­mään ope­tus­suun­ni­tel­maa ja uusia ope­tus­me­ne­tel­miä. Kat­ri pala­si vie­lä rakas­ta­man­sa psy­kiat­ri­sen hoi­don äärel­le toi­mies­saan kun­tou­tus­ko­ti- työs­sä ennen eläköitymistään.

Kat­ri naut­ti kult­tuu­ris­ta ja tai­tees­ta sen eri muo­dois­saan. Har­ras­tuk­sis­ta käsi­työt ja puu­tar­han­hoi­to oli­vat tär­kei­tä. Hän teki monen­lais­ta käsi­työ­tai­det­ta tilkkutyö‑, kirjonta‑, huo­vu­tus- ja ryi­jy­tek­nii­koil­la. Kuten muu­ten­kin elä­mäs­sä myös käsi­töis­sä tuli esil­le hänen vah­va pereh­ty­mi­nen, visu­aa­li­nen sil­mä sekä tark­kuus. Useat työt oli­vat esil­lä monis­sa näyt­te­lyis­sä. Myl­ly ja Vää­rä­kos­ki eli­vät vah­vas­ti Kat­ris­sa koko hänen elä­män­sä ajan. Vuon­na 2012 hän kir­joit­ti oma­kus­tan­ne-suku­his­to­rii­kin “Isän­tä­vä­keä, mäki­tu­pa­lai­sia ja mylläreitä”.

Kat­ri oli mitä sydä­mel­li­sin ihmi­nen, joka hyväk­syi kaik­ki sel­lai­si­na kuin oli­vat, otti vas­taan ilol­la hala­ten. Hän vas­ta­si aina ystä­vyy­del­lä, ris­ti­rii­ta­ti­lan­teis­sa­kin. Hänel­lä oli läs­nä­ole­mi­sen tai­to koh­taa­mi­sis­sa ihmis­ten ja luon­non kans­sa ja hän osa­si olla kii­tol­li­nen. Hän huo­mioi vie­lä kuo­lin­vuo­teel­laan, miten koi­vun­leh­ti väri­si puus­sa ja lil­jan kuk­ka auke­ni kukois­ta­maan. Kat­rin ymmär­rys ihmi­se­nä elä­mi­ses­tä oli syvä ja hän jakoi sitä ymmär­rys­tä muil­le. Vii­mei­seen asti hän havain­noi hoi­va­paik­ko­jen tilan­tei­ta ja hoi­to­kult­tuu­rei­ta oman ammat­tin­sa kaut­ta. Hän toi­voi lem­pe­ää koh­taa­mis­ta ja yhtei­söl­lis­tä hoi­to­kult­tuu­ria van­huk­sil­le, sitä mitä hän itse loi ja opet­ti omas­sa amma­tis­saan toimiessaan.

Kat­ri eli lap­set­to­ma­na, mut­ta hänen per­hee­seen­sä kuu­lui­vat eri­to­ten Mat­ti-vel­jen lap­set. Kuten myös suku­lai­set, hyvät ystä­vät ja työ­to­ve­rit lap­si­neen. Kai­kil­la koh­taa­mil­laan ihmi­sil­lä oli paik­kan­sa hänen sydämessä.

Nii­na Jäm­sä, veljentytär

Mar­jat­ta Tuo­mi­kos­ki, ystä­vä ja kollega