Ensimmäinen varsinainen kalastusväline syntyi samalla, kun keksittiin ensimmäinen varsinainen metsästysase eli keihäs. Kalastusvehkeeksi tästä kehittyi vähitellen monihaarainen pistoase, atrain.
Atraimella pyynti, tuulastaminen, tapahtui joko päivällä tai yöllä. Päiväpyyntiin paras tilaisuus oli kutuhauen ja ‑lahnan pyynti. Kutupyynti oli muinoin erittäin tuottoisaa, koska kysymykseen tuli vain suuret kalat, joita tuolloin voitiin joukoittaan tavoittaa matalilta parveilupaikoilta. Kutupyynti oli jopa niin tuottoisaa, että se piti lailla kieltää vuosien 1902 ja 1941 välisenä aikana. Kalakannat olivat romahtaneet monissa vesissä.
Yöpyyntiin eli soihdulla käyntiin otti osaa tavallisimmin kaksi henkeä, joista toinen toimi keihästäjänä ja toinen melojana. Veneeksi valittiin se kaikkein pienin ja kevein. Jotta keihästäjä näkisi veteen, viritettiin valkea veneen kokkaan kiinnitettyyn rautaiseen kouraan eli kopraan, jota myös parilaksi kutsuttiin. Parasta polttoainetta oli kirkkaalla liekillä palavat tervakset. Parhaat tervakset saatiin kallioisessa maastossa kasvaneista honkain kannoista ja juurista. Nämä paloivat hitaasti eivätkä lainkaan räiskyneet eivätkä siten pelotelleet kaloja tiehensä.
Soihdulla käynnin onnistuminen vaati määrättyjä edellytyksiä: Atraimen käyttäjän tuli olla nokkela ja tarkkanäköinen. Tuuleton, pilvinen ja sateeton sää oli soihdulla käyntiin erinomaisen sovelias, koska kalat olivat silloin rauhallisimmillaan ja näkeminen tulen valossa parempaa. Kaikkein paras saalis saatiin tyveninä hallaöinä, sillä silloin kalat rantautuivat hyvin ja nousivat liki pintaa.
Nyt esiteltävät kalastusvälineet ovat ajoitettavissa 1800-luvun alkupuoliskolle. Atrain on Pohjois-Pohjanmaalta ja tyypiltään nk. selkäatrain, missä piit liki pitäen suorakulmaisesti lähtevät yhteisestä selkäosasta, joka on poikittaisessa asennossa putkiosaan nähden. Yhdeksän yksiväkäistä piitä, jotka on niittaamalla kiinnitetty. Varren kiinnityskohtaa putkiosaan on korjattu taajoihin kierroksiin käärityllä pikinuoralla.
Valonlähde onkin sitten kinkkisempi esine. Kysymyksessä ei olekaan se tavallisin valaistusaineiden palamisteline eli rautainen sakarakopra, vaan rautainen soihtukori. Tervakset pinottiin kopraan vaakaan, mutta koriin luonnollisesti pystyasentoon. Kori on saranoitu hankomaiseen pidikkeeseen siten, että se kääntyy pystyasentoon varren asennosta riippumatta. Soihtukorin historia on valitettavasti jäänyt hämärän peittoon eikä sitä tunnistanut edes itse Uuno Taavi Sirelius.
Mikä kuukauden esine?
Kiiminki-Seura r.y. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget.
Viime vuoden tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu ja joulukuussa Pläkkilyhty. Tämän vuoden ensimmäisenä kuukauden esineenä oli helmikuussa Tulenkuljettajan pakkula vuodelta 1716, maaliskuussa Rakennuskätkö,”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan, huhtikuussa Täikampa, toukokuussa Riimukalenterirasia, kesäkuussa Tynnyrisaha. Nyt esittelyssä on Tuulastusvälineet 1800-luvulta.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Marika Huttu, Eero Huttula, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi.
Lähteet:
U.T.Sirelius: Suomalaisten kalastus I‑III, 1906–1908.
Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma.