Vanhan kansan vuodenkiertoon kuului se, että karjan määrää vähennettiin teurastuksilla syksyisin niin, että talveksi jäi ruokittaviksi vain välttämättömimmät elukat. Teurastukset pyrittiin ajoittamaan Mikkelinpäivän (29.9.) ja Pyhäinpäivän (6.11.) väliseen aikaan.
Teurastus aloitettiin aamuhämärissä naapureilta salassa, jottei kukaan kademielinen päässyt katsomaan teurastusta pahalla silmällä. Tämä olisi voinut tyrehdyttää verenjuoksun ja siten pilata lihat.
Vielä 1800-luvun lopulla on ollut osissa Suomea yleistä suorittaa teurastus asuintuvassa. Lampaat, vasikat ja siat teurastettiin lounaisessa Suomessa saunassa.
Lihat säilöttiin pääasiassa suolaamalla puisiin tiinuihin. Myös makkaroita valmistettiin ja osa lihoista savustettiin.
Teurastuksessa saatiin lihan ohessa verta ja sisäelimiä, joista valmistettiin monenlaisia erikoisherkkuja. Laajasti tunnettiin ns. tappajaiskeitto, johon pantiin sisäelimiä, juureksia sekä verestä ja jauhoista leivottuja palleroita eli mykyjä. Sisäelimet pilaantuvat nopeasti, joten ne oli käytettävä ruoaksi heti. Verestä ja jauhoista voitiin paistaa myös veripalttua. Verimakkaroita valmistettiin, sylttyjä keitettiin ja lampaan päästä erityistä lampaanpääsylttyä.
Lampaat tainnutettiin kirveen kamaralla, mutta siat päättivät juoksunsa pistoolin laukaukseen. Kiimingin Alakylässä pistoolimiehenä toimi Rauhalan Nikke alias Niilo Katiska, joka hoiti raskaansarjan teurastukset kylällä 1950 ja 60-luvuilla.
Nyt jo vanha äijä kertoi tarinaa kylällä eräästä sian teurastuksesta, johon ei Nikke joutanutkaan mukaan. Isäntä valmisti sialle viimeiseksi ateriaksi jauhovellin, jolla oli tarkoitus rauhoittaa sika paikoilleen. Sika aavisteli kuitenkin jotakin ja liikahteli sen verran, että lekan eka isku ei osunutkaan täydellisesti. Ennen kuin sika oli tainnutettu seuraavalla iskulla ehti se kiljua ja sätkiä niin, että se järkytti kovin pienen pojan, joka valmistui tehtäväänsä vispilän ja astian kanssa ottaa siasta laskettava veri talteen.
Perimätieto tietää kertoa, että kotiteurastusten loputtua kylällä, heitti Nikke pistoolinsa Autionlampeen, jottei se ole vaaraksi jälkipolville.
Kiiminki-Seura r.y. aloitti syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki. Nyt esittelyssä on entisajan teurastajan puukkosetti.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita syyskuussa aloitettu juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan Kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Marika Huttu, Marja-Terttu Mertaniemi, Mirja Mikkonen, Yrjö Runtti, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi.
Lähteet:
Suullinen perimätieto
Maatalousmuseo Sarka
Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma