Ammoisina aikoina, kesytettyään hevosen, ihminen totesi, että hevosella pääsee liikkumaan joutuisasti kiipeämällä sen selkään. Noista ajoista lähtien ratsastajat ovat mukavuuksiensa vuoksi kehitelleet erilaisia pehmusteita hevosen selkään.
Euroopan ensimmäinen topattu satula kehiteltiin Ukrainassa noin 500 eaa. Sata vuotta myöhemmin satulaan liitettiin jalustimet. Kului vielä 700 vuotta ennen kuin kehiteltiin ensimmäinen puusatula, josta muotoutui vähitellen etu- ja takakaarineen nykyistä käytössä olevaa satulaa muistuttava.
Suomalaisilla ratsumiehillä on pitkät ja maineikkaat perinteet. Karauttivathan suomalaiset ratsusotilaat, hakkapeliitat, jo kolmikymmenvuotisessa sodassa 1600-luvulla ratsastaen halki Euroopan aina Prahaan saakka. Jos olivat ratsu ja ratsastaja tärkeitä sodassa olivat ne välttämättömiä myös rauhan töissä. Entisinä tiettöminä aikoina on postia meillä kuljetettu ratsain 1600-luvulta aina 1800-luvulle saakka. Silloin ei matkustettu paikasta toiseen vain kärryillä taikka reellä, vaan myös ratsastaen.
Valtakuntamme vuoden 1664 kestikievariasetuksessa säädetään, että majataloissa tuli olla vaunuja vähintään 2, kärryjä 4, rekiä 6 ja satuloita 8. Jälkimmäisiä käytettäessä istui matkustaja toisen ja kyytimies toisen hevosen selässä. Näin tekivät matkaa naisetkin.
Suomessa tehtiin kahden tyyppisiä puusatuloita, sarvi- ja pystyotsaisia satuloita. Pystyotsaiset olivat ominaisia Karjalalle, Etelä-Savolle ja itäiselle Uudellemaalle, sarvisatulat maamme muille osille. Paitsi sarvea erotti läntisen satulan pystyotsaisesta sekin, että sen aluspuissa oli aina reiät tai lenkit mahavyötä varten ja reiät niitä nauhoja varten, joilla kiinnitettiin alusnahkat tai aluspatjat satulaan. Pystyotsaiset satulat kiinnitettiin hevosen selkään satulan yli juoksevilla vöillä.
Kuukauden esineenä on puinen neljästä osasta veistetty läntistä tyyppiä oleva satula. Kaareviksi muotoiltuihin selkäpuihin on loviliitoksin ja puutapein istutettu koristellut kaarevat satulapuut. Etummainen satulapuu on lähes pystyasennossa ja se on tuettu selkäpuihin rautavahvikkein. Molemmat satulapuut puolestaan on yhdistetty toisiinsa muotoiluilla rautavahvikkeilla. Nauhamaiset puuleikkaukset koristavat satulakaaria. Etukaaressa on kiinni nahkaverhous, joka on irronnut kiinnityksistään takakaaresta. Selkäpuiden sivureunoissa on rautalenkit mahanalusremmin ja /tai jalustinkiinnityksiä varten. Satulan äärimmäisen kovasta käytöstä todistavat kuluneet puuosat ja etenkin sen lähes poikki hiertyneet rautaosat. Alkuperäistä mustaa väritystä on säilynyt hyvin katvepaikoissa. Satulan valmistusaika ajoittunee vuosien 1790 ja 1890 väliselle ajalle. Tupajumit ovat vältelleet kiitettävästi väkevää satulaa.
Kiiminki-Seura r.y. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget.
Vuoden 2022 tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu ja joulukuussa Pläkkilyhty.
Vuoden 2023 helmikuussa esiteltiin Tulenkuljettajan pakkula vuodelta 1716, maaliskuussa Rakennuskätkö, ”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan, huhtikuussa Täikampa, toukokuussa Riimukalenterirasia, kesäkuussa Tynnyrisaha, lokakuussa Tuulastusvälineet 1800-luvulta, marraskuussa Ryyppykupit 1700 ja 1800-luvuilta ja joulukuussa Kupparinkoneet.
Tämän vuoden 2024 ensimmäisessä esittelyssä tammikuussa oli Susiverkon katkelma 1800-luvulta, helmikuussa Permiluokit 1800-luvulta, maaliskuussa Parireki hevosten aikakaudelta. Nyt esittelyssä on Puinen sarvisatula.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Eero Huttula, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Mirja Mikkonen, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi. Kiiminki-Seura viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan.
Lähteet:
Sirelius U.T.: Suomen kansanomaista kulttuuria, 1919
Suomen kansallismuseo, Finna-hakupalvelu.
Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.