Suomalainen kansatieteilijä U.T. Sirelius esittelee teoksessaan, Suomen kansanomaista kulttuuria, (1919) laihialaisen nahkalaukun ja nimeää sen rahasäkiksi, jolla ennen on kannettu plooturahoja. Nyt esiteltävä esine on täsmälleen samanlainen. Laukun toisessa kuvekappaleessa on raksit, joista viilekkeet juoksevat leukaluiden päissä olevien reikien läpi ja yhtyvät toisiinsa vastakkaisilla puolilla. Laukku on varustettu poronsarvesta tehdyillä suukappaleilla ns. leukaluilla. Tällaiset laukut olivat aikoinaan yleisiä Pohjois-Pohjanmaalla ja koko länsirannikolla aina Turun tienoille saakka.
Esiteltävän laukun leukaluihin kaiverrettu vuosiluku 1768 ja omistajan monogrammi MMS (”Matti Mickelsson”). Lisäksi leukaluut on koristeltu kauttaaltaan nauhamaisesti reunoja pitkin juoksevilla sisäkkäisillä ympyröillä. Koristelutapa on hyvinkin primitiivinen periytyen tuhansien vuosien takaa.
Esittelykuvassa laukun päällä on kahden taalerin plooturaha vuodelta 1717. Plootu oli Ruotsissa 1600- ja 1700-luvuilla käytetty isokokoinen kuparilevyraha, jonka nurkkaleimoissa oli kuninkaan kruunu ja keskileimassa arvon merkintä.
Rahvaan käyttörahoina toimivat plootut painoivat puolesta kilosta aina kolmeen kiloon saakka. Kaikkein kookkain plooturaha, 10 taaleria 1645, painaa peräti 20 kiloa. Plootujen suuri koko ja paino teki niiden käytöstä ja kuljettamisesta vaivalloista.
Tämän kokivat varmasti myös Josef ja Maria matkatessaan vuonna 1718 Pudasjärveltä huonokuntoisia teitä pitkin Ala-Kiiminkiin talokaupan tekoon. Kaupan kohteena oli Mikkosen autioitunut tila. Elettiin ison vihan julmia vuosia. Ryssä oli polttanut tilan kaikki rakennukset, tappanut koko isäntäväen ja vienyt lapset orjiksi Venäjälle. Tilan oli perinyt ruotusotamies Mats Hansson Gåås, oletettavasti emäntäväen sukulainen. Jooseppi ei varmastikaan kantanut plootujansa repussa, lähentelihän rahojen paino neljääkymmentä kiloa. Rahat olivat kuormastossa ja vetojuhtina porohärät. Rahakuorman vetovastuu siirtyi ruutiukko Matille, joka nyt pääsi suunnittelemaan muuttoa torpasta talolliseksi.
Kahden taalerin rahalla olisi 1700-luvun alussa saanut: 14 kiloa silakoita, yli neljä kiloa juustoa, 34 litraa hyvää vahvaa olutta (dubbelöl).
Kiiminki-Seura r.y. aloitti viime vuoden syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget. Tämän vuoden tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate. Nyt esittelyssä on Plootulaukku 1768 ja plootu.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita viime vuoden syyskuussa aloitettu juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan Kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Marika Huttu, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Yrjö Runtti, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi.
Kiiminki-Seuran syyskokous pidetään Syketalon Sykesalissa 1. päivä joulukuuta kello 17.30.
Lähteet:
Uuno Sirelius: Suomen kansanomaista kulttuuria; Esineellisen kansatieteen tuloksia
Maakuntamuseo
Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma
Tutustu Rantapohjan tilaustarjouksiin tästä.