Kuu­kau­den esi­ne: Pläkkilyhty

Kuu­kau­den esi­nee­nä on läk­ki­pel­lis­tä val­mis­tet­tu lyh­ty, sylin­te­rin muo­toi­nen, kape­nee ylös­päin ja on kaut­taal­taan rei‘itetty kuin raas­tin­rau­ta. Lyh­dys­sä on avat­ta­va luuk­ku ja sisäl­lä kynt­ti­län pidi­ke. Kor­keut­ta lyh­dyl­lä on 30 cm. Pyö­reä pel­lis­tä teh­ty ripus­tus­lenk­ki on myö­hem­min kor­vat­tu teol­li­ses­ti val­mis­te­tul­la ket­tin­gin pät­käl­lä. Lyh­ty on ajoi­tet­ta­vis­sa 1800-luvun puoliväliin.

Tämän­tyyp­pi­siä lyh­ty­jä on val­mis­tet­tu aina­kin jo 1700-luvul­la, mut­ta esi­ku­vat ovat jo kes­kiai­kai­sis­sa euroop­pa­lai­sis­sa lyhdyissä.

Näi­tä rei‘itettyjä pel­ti­lyh­ty­jä val­mis­ti­vat 1850-luvul­la eten­kin Pie­ta­rin juu­ta­lai­set. Lauk­ku­rys­sien väli­tyk­sel­lä lyh­dyt välit­tyi­vät ympä­ri Suo­men nie­men. Län­si-Suo­mes­sa näi­hin lyh­tyi­hin oli eri­kois­tu­nut eten­kin vähä­ky­rö­läi­set läk­ki­se­pät eli pläk­ky­rit. 1800-luvun lopul­la Vähäs­sä­ky­rös­sä oli lyh­ty­jen val­mis­ta­jia kym­me­nit­täin ja val­mis­tus jat­kui vie­lä 1900-luvun puo­lel­le. Lyh­ty­jä on säi­ly­nyt eri puo­lil­la Suo­mea, eli lyh­ty­tyyp­pi on ollut maas­sam­me kovin suosittu.

Tämän lyh­ty­tyy­pin valais­tuso­mi­nai­suu­det eivät olleet kovin­kaan hääp­pöi­set, mut­ta kau­nis­ta­han nii­tä oli kat­sel­la kynt­ti­lä valon tuik­kies­sa pie­nis­tä rei‘istä. Niil­lä oli myös eräs muu tär­keä tehtävä.

Kir­kot oli­vat aina 1800-lopul­le saak­ka läm­mit­tä­mät­tö­miä eli tal­vi­pak­ka­sil­la lähes sie­tä­mät­tö­män kyl­miä. Pit­kien kir­kon­me­no­jen aikaan eten­kin hame­väel­le tuli hel­pos­ti kyl­mä. Nai­set otti­vat­kin pel­ti­lyh­dyn mukaan kirk­ko­mat­koil­le ja aset­ti­vat sen kir­kos­sa lat­tial­le hameen alle läm­mit­tä­mään kint­tu­ja. Täl­löin lyh­dys­sä saa­tet­tiin käyt­tää kynt­ti­län sijaan myös läm­pi­miä hii­liä. Varo­vai­nen sii­nä kui­ten­kin piti olla var­sin­kin sil­loin kun pap­pi komen­si seu­ra­kun­nan sei­saal­taan Kii­tos- ja ylis­tys­virt­tä veisaamaan.

Kii­min­gin kirk­ko­her­ra E. Lönn­rot yrit­ti ajaa kir­kon läm­mi­tys­asi­aa kir­kon­ko­kouk­ses­sa vuon­na 1899, mut­ta kii­min­ki­läi­set läm­pe­ni­vät asial­le vas­ta 14 vuot­ta myö­hem­min. Täl­löin pää­si muu­ra­ri J.F. Hal­ko­la asen­ta­maan kirk­koon uuni­läm­mi­tyk­sen ja kirk­ko­neu­vos­to valit­se­maan ensim­mäi­sek­si kir­kon­läm­mit­tä­jäk­si talol­li­sen Heik­ki Nie­me­län 40 mar­kan vuosipalkalla.

Eero Antin­poi­ka Mik­ko­nen muis­te­li kirk­ko­mat­kaa Ala­ky­läs­tä jou­lu­aat­to­na 1949: Van­ha isän­tä Mat­ti varus­ti lii­te­riin kirk­ko­reen val­miik­si jo edel­li­se­nä päi­vä­nä. Läh­tö tapah­tui hyvin var­hain aamul­la. Van­ha Mat­ti peit­te­li lap­sen­lap­set, Eeron, Rai­lin ja Hei­kin kirk­ko­reen poh­jal­le lam­paan­tal­ja­väl­ly­jen alle ja istuu­tui itse ohjas­ta­ja­na etu­pen­kil­le. Reit­ti kul­ki aluk­si Kii­min­ki­joen poh­jois­ran­taa pit­kin Lupu­kan­kaan ja Har­ju­lan­kan­kaan ala­puo­lel­ta jat­kuen Kaat­ta­rin har­jua pit­kin Tirin­ky­lään. Tähän saak­ka tal­vi­tie on kul­ke­nut van­ho­ja kär­ry­pol­ku­ja pitkin.

Sit­ten Jolos­joen yli Huusa­maan koh­dal­ta Ahon­kan­kal­le, jos­ta tiet­tö­mien tai­pa­leit­ten poik­ki Möyk­ky­lam­mel­le. Koh­ta oltiin joen ran­nas­sa Yrjä­nän ja Kos­ke­lan koh­dal­la. Täs­tä joki yli­tet­tiin vit­ta­tie­tä pit­kin kir­kol­le. Kiviai­dan eteen hevos­puo­mil­le oli park­kee­rat­tu jo kym­men­kun­ta kirk­ko­re­keä. Hevo­sen eteen rei­lu tuk­ko hei­niä ja sit­ten rien­täen kir­kon penk­kiin. Kir­kon­me­no­jen jäl­keen pääs­tiin kirk­ko­kah­vil­le läm­pi­mään tupaan Myl­lyl­le, jota emän­nöi Anna-täti. Ennen koti­mat­kaa Eero kyy­dit­si sis­ko­ja, veik­ko­ja ja serk­ku­tyt­tö­jä Kir­kon­ky­län rai­til­la reip­paan kierroksen.

Pläk­ki­lyh­dyn rin­nak­kais­ni­miä ovat rys­sän­lyh­ty, juu­ta­lai­sen­lyh­ty, läk­ki­lyh­ty, hameen­läm­mi­tin (ruots. kjolvärmare).

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyt­tö­tar­koi­tuk­ses­ta. Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron län­get. Tämän vuo­den tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu. Nyt esit­te­lys­sä on pläkkilyhty.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on mm. koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edis­tä­mi­nen. Näi­tä asioi­ta Kuu­kau­den esi­ne jut­tusar­ja­kin tukee. Kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mikkonen.

Kii­min­ki-Seu­ra valit­si syys­ko­kouk­ses­saan 1.12. uudek­si joh­to­kun­nan jäse­nek­si Eero Hut­tu­lan. Muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Mari­ka Hut­tu, Han­ne­le Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Eino Mik­ko­nen, Mar­ja-Lii­sa Ruo­ko­la ja Eeva-Lii­sa Vil­mi. Joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja­na jat­kaa Mat­ti Kon­tio.

Läh­teet:

Kan­sal­lis­museo

Pel­ko­nen Han­nu: Kii­min­gin seu­ra­kun­nan his­to­ria, 1981

Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma

Tutus­tu Ran­ta­poh­jan tilaus­tar­jouk­siin täs­tä.