Kuukauden esineinä on pienet hevosenluokin kaltaiset permiluokit, joista toinen on taivutettu kuusenoksasta ja toinen katajasta. Molemmissa on yksinkertaisen nerokas telkilukitus, joka vangitsee paikoilleen lintumiehen ansalangat eli permit. Ansarihmat on punottu hevosen jouhista sekä pellavalangasta.
Laajoissa metsissä, jotka muinoin peittivät maamme, oli esi-isillämme suuret lintukarjat pyydystettävinä. Niitä he koettivatkin saada monenlaisilla pyyntöneuvoilla. Permit eli rihmaset olivat tavallisimpia pyyntivälineitä.
Ne olivat kiinni kiristyvällä silmukalla varustettuja ansoja. Ansan pääosa punottiin pelkistä jouhista ja vastainen pää hampusta tai pellavasta. Jouhet estivät ansaa sykertymästä ja hamppupää oli helpompi solmia. Valkoisilla jouhiansoilla pyydystettiin talvella, mutta mustajouhiset olivat parempia sulan maan aikaan.
Jouhisäikeiden lukumäärä riippui pyydystettävästä lintulajista. Yksi ainoa hieno hevosenjouhi riitti kahlehtimaan talitiaisen. Jouhisilmukat, jotka oli tarkoitettu tiaisen pikku jalkoja varten, kiinnitettiin laudan kappaleeseen. Samalle levylle siroteltiin rasvanokareita syötiksi. Tällaisella jouhilaudalla pyydettiin ennen muinoin ne tiaiset, jotka oli määrä ottaa savupirttiin sekä hauskuuttamaan että russakoita ja luteita vähemmäksi syömään. Mutta mikäli jouhilaudalla oli tarkoitus pyydystää punatulkkuja ja närhiä tarvittiin kaksinkertainen jouhi. Metsäkanan ja pyyn rihmaan pantiin kymmenen jouhta. Metson ja teeren rihmassa piti olla jo nelisenkymmentä säiettä.
Valmiit linnunrihmat lintumies pani riippumaan pieneen permiluokkiin ja sulki sakarat. Pärttylin eli Pertun (24.8.) aikoihin lähdettiin metsään linnuille permejä virittelemään. Rihmat aseteltiin lintujen kulku-urille. Kahden puolen pystytettiin pielipuut ja niiden päälle oksan haarukoihin orsipuu. Rihma sidottiin orsipuuhun ja sen hamppujatkeinen pää tiukkaan solmuun. Silmukan piti pysyä avoimena ja ottavana. Sen takia se kytkettiin vielä kumpaankin pielipuuhun. Vielä tarvittiin vihi, risuilla ja havuilla reunustettu kuja, joka johtaa päin pyydystä, niin ettei lintu eksynyt oikealta tieltä.
Hyvä pyyntöonni tuli varmistaa moninaisin salamenoin ja loitsuin. Jouhet tuli varastaa naapurin hevosen hännästä ja mieluusti pellavat myös ja sitten jalkavaimoilla, semmoisilla yösiivikoilla (salarakas), punottaa ne rihmaset. Valmiit permit tuli pujotella luokkiin ja viedä kirkon portaan alle ja antaa olla siellä kolme sunnuntaita. Sekä vienti että pois otto piti tapahtuman salaa. Jos linnunpyytäjä halusi vielä varmistaa onnen, tuli hänen ottaa jouluna kirkosta kynttilän pätkä, joka oli ollut palamassa messun aikana. Sillä kun sitten pyyhki ansojansa, niin menivät linnut paremmin pyydyksiin ja Metsänhaltija oli tosi mielissään.
Raili Rytkönen todistaa Suur-Iin historia teoksessaan, että Alakiimingin, Ylikiimingin ja Pudasjärven lintumiehillä onnea riitti: ” Linnustus oli kannattavaa koko alueellamme. Riekkoja vietiin Ouluun kuormittain aina 1930-luvulle asti.”
Kiiminki-Seura r.y. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta.
Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget. Vuoden 2022 tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu ja joulukuussa Pläkkilyhty.
Vuoden 2023 helmikuussa esiteltiin Tulenkuljettajan pakkula vuodelta 1716, maaliskuussa Rakennuskätkö, ”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan, huhtikuussa Täikampa, toukokuussa Riimukalenterirasia, kesäkuussa Tynnyrisaha, lokakuussa Tuulastusvälineet 1800-luvulta, marraskuussa Ryyppykupit 1700 ja 1800-luvuilta ja joulukuussa Kupparinkoneet. Tämän vuoden 2024 ensimmäisessä esittelyssä tammikuussa oli Susiverkon katkelma 1800-luvulta. Nyt esittelemme Permiluokit 1800-luvulta.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Eero Huttula, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Mirja Mikkonen, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi.
Kiiminki-Seura viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan.
Lähteet: Sirelius U.T.: Suomen kansanomaista kulttuuria, 1919, Rytkönen Raili: Suur-Iin historia, 1978, Suomen kansan muinaisia metsästystaikoja, SKS 1891, Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.