Kuu­kau­den esi­ne: Palo­kek­sit päre­kat­to­jen aikakaudelta

Maa­se­pän tako­mat rau­tae­si­neet, jois­sa kak­si piik­kiä, toi­nen sivul­le osoit­ta­va käy­rä piik­ki sekä toi­nen, hie­man var­ren suun­nas­ta ulos­päin suun­tau­tu­va. Lyhyeh­kö ruo­to, jos­sa tup­pi­kiin­ni­tys pak­suh­kol­le puu­var­rel­le. Toi­sen esi­neen piik­kien yhty­mä­koh­das­sa kiin­ni vank­ka ket­ju, jon­ka pääs­sä lenk­ki köy­den kiin­ni­tys­tä var­ten. Toi­nen piik­ki on katkennut.

Palo­kek­siä on käy­tet­ty men­nei­nä aikoi­na tuli­pa­lo­jen rajaa­mi­seen, muun muas­sa päre­kat­to­jen pur­ka­mi­seen sekä lop­pusam­mu­tuk­ses­sa hir­si­ke­hi­koi­den hajal­le repi­mi­ses­sä. Perin­tei­ses­ti palo­kek­si on ollut katol­le nouse­vil­la tik­kail­la. Järei­tä palo­kek­se­jä on van­ha kan­sa käyt­tä­nyt myös kas­kea­mi­ses­sa ja pel­to­jen raivauksessa.

Palo­tur­val­li­suus edel­lyt­ti, että jokai­sel­la talo­no­mis­ta­jal­la tuli olla pihal­laan katol­le joh­ta­vat isot tik­kaat, palo­kek­si ja palo­kir­ves sekä täy­si­näi­nen vesi­tyn­ny­ri talon edessä.

Vuon­na 1867 perus­tet­tiin Kii­min­gin paloa­pu­yh­tiö. Kak­si vuot­ta aiem­min oli kun­nan hal­lin­to ero­tet­tu seu­ra­kun­nan hal­lin­nos­ta ja tämän uudis­tuk­sen vel­voit­ta­ma­na paloa­vun anta­mi­nen kuu­lui nyt kun­nil­le. Paloa­pu­yh­tiöt kor­va­si­vat sään­tö­jen­sä perus­tein tuli­pa­lo­jen aiheut­ta­mia vahin­ko­ja, jota var­ten ne koko­si­vat mak­sut piireistään.

Sään­nöt sisäl­si­vät myös mää­räyk­siä, joi­den tar­koi­tuk­se­na oli estää tulen irti­pää­sy ja vahin­gon sat­tues­sa opas­taa sam­mut­ta­maan palo­pe­sä­ke ennen kuin tuli pää­si val­loil­leen. Talois­sa oli pidet­tä­vä saa­ta­vil­la sam­mu­tus­ka­lu­ja, tuli­si­jo­jen oli olta­va kun­nos­sa ja puh­dis­tet­tui­na ja kat­to­jen raken­nusai­nei­den sään­tö­jen sal­li­mia. Kun­ta­ko­kouk­sen valit­se­mat brand­syy­ni­mie­het (palo­tar­kas­ta­jat) kier­si­vät pii­rin­sä talot keväi­sin ja syksyisin.

Saat­toi­pa har­vaan asu­tuil­la seu­duil­la syy­nää­mi­nen unoh­tua koko­naan. Palo­tar­kas­tus toi­mi par­hai­ten tihe­ään asu­tuis­sa kylis­sä, jois­sa tuli­pa­lo saat­toi vaa­raan naa­pu­rit­kin. Kii­min­gis­sä palo­tar­kas­tus ase­tet­tiin vuon­na 1870 ”toi­sel­le vaka­vam­mal­le kan­nal­le”. Yhdis­tyk­sen nok­ka­mie­hek­si mää­rät­tiin luk­ka­ri Aaro Kaup­pi­la ”useam­mak­si vuo­dek­si”. Kii­min­gin paloa­pu­yh­tiö lak­kau­tet­tiin vuon­na 1908. Uuden lain myö­tä yhtiö todet­tiin lii­an pie­nek­si, vakuut­ta­mi­nen oli myös yleis­ty­nyt val­ta­kun­nan tason vakuutusyhtiöissä.

Palon­tor­jun­ta oli pit­kään pää­asias­sa ennal­ta ehkäi­se­vää. Tuli­pa­lo­jen sam­mut­ta­mi­nen oli pit­kään toi­vo­ton­ta, sil­lä pala­vaa puu­ra­ken­nus­ta ei voi­tu pelas­taa van­han ajan menetelmin.

Käsi­käyt­töi­set palo­ruis­kut tuli­vat apuun 1800-luvun lop­pu­puo­lel­la. Seu­ra­kun­nat oli­vat ensim­mäi­siä palo­ruis­ku­jen hank­ki­joi­ta kirk­ko­jen vakuu­tuseh­to­jen takia. Alu­eem­me ensim­mäi­set sam­mu­tus­kun­nat perus­tet­tiin 1890-luvul­le tul­taes­sa käyt­tä­mään kirk­ko­jen paloruiskuja.

Eero Antin­poi­ka Mik­ko­nen muis­te­li kau­he­aa tuli­pa­loa Mik­ko­sen tör­mäl­lä kesäl­lä 1948. Matin­puo­len rii­hen elo­suo­ji­neen sytyt­tyä tuleen levi­si se saman tien myös Pekan­puo­len rii­heen. Syn­tyi val­ta­va roi­hu, joka hälyt­ti koko kylän sam­mu­tus­töi­hin. Kun pala­vien raken­nus­ten sam­mut­ta­mi­nen osoit­tau­tui mah­dot­to­mak­si, ryh­dyt­tiin var­je­le­maan pää­ra­ken­nuk­sia. Muo­dos­tet­tiin kak­si ihmis­ket­jua, toi­nen joen ran­nal­ta ja toi­nen lam­men ran­nal­ta pihal­le. Eero ja naa­pu­rin Anna-Lii­sa kii­pe­si­vät Matin­puo­len katol­le ja toi­set sam­mut­ta­jat toi­sel­le katolle.

Kipi­nät sytyt­ti­vät tuo tuos­ta­kin päre­ka­ton tuleen, mut­ta nuo­ret sam­mut­ti­vat palo­na­lut ihmis­ket­ju­jen kan­ta­mal­la vedel­lä. Pahim­mas­sa vaa­ras­sa oli Pekan­puo­len navet­ta tulen pääs­tes­sä pai­koin päre­ka­ton läpi nave­tan yli­sil­le. Sam­mu­tus­vä­keä oli niin pal­jon, että tuli saa­tiin pidet­tyä kuris­sa. Ala­ky­län kou­lul­ta haet­tiin käsi­käyt­töi­nen palo­ruis­ku­kin, mut­ta ei sitä saa­tu toi­mi­maan. Lopul­li­nen pelas­ta­ja tuli joel­ta päin lou­nais­tuu­le­na, joka kään­si kipi­nä­pil­vet pois­päin taloista.

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyt­tö­tar­koi­tuk­ses­ta. Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron länget.

Vuo­den 2022 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu ja jou­lu­kuus­sa Pläkkilyhty.

Vuo­den 2023 hel­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Tulen­kul­jet­ta­jan pak­ku­la vuo­del­ta 1716, maa­lis­kuus­sa Raken­nus­kät­kö, ”Koti­va­kuu­tus” 1850-luvun tapaan, huh­ti­kuus­sa Täi­kam­pa, tou­ko­kuus­sa Rii­mu­ka­len­te­ri­ra­sia, kesä­kuus­sa Tyn­ny­ri­sa­ha, loka­kuus­sa Tuu­las­tus­vä­li­neet 1800-luvul­ta, mar­ras­kuus­sa Ryyp­py­ku­pit 1700 ja 1800-luvuil­ta ja jou­lu­kuus­sa Kupparinkoneet.

Tämän vuo­den 2024 ensim­mäi­ses­sä esit­te­lys­sä tam­mi­kuus­sa oli Susi­ver­kon kat­kel­ma 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Per­mi­luo­kit 1800-luvul­ta, maa­lis­kuus­sa Pari­re­ki hevos­ten aika­kau­del­ta, huh­ti­kuus­sa Pui­nen sar­vi­sa­tu­la, tou­ko­kuus­sa Pai­men­ty­tön hui­lu 1794, kesä­kuus­sa Pesu­ku­rik­ka ja pyyk­ki­lau­ta, syys­kuus­sa Juu­ri­saa­vi. Nyt esit­te­lys­sä on Palokeksi.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on mm. koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edis­tä­mi­nen. Näi­tä asioi­ta Kuu­kau­den esi­ne jut­tusar­ja tukee, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kon­tio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Eero Hut­tu­la, Han­ne­le Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Mir­ja Mik­ko­nen, Mar­ja-Lii­sa Ruo­ko­la ja Eeva-Lii­sa Vil­mi. Kii­min­ki-Seu­ra viet­tää tänä vuon­na 25-vuotisjuhlavuottaan.

Läh­teet: Ryt­kö­nen Rai­li: Suur-Iin his­to­ria, 1978. 

Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.