Kuu­kau­den esi­ne: Kes­su­hak­ku­rit 1800-luvulta

Tupa­koin­ti levit­täy­tyi Euroop­paan 1500-luvun alus­ta läh­tien Ame­ri­kan löy­tö­ret­kien seu­rauk­se­na. Pää­asias­sa sodat toi­vat tupa­kan myös Ruot­si-Suo­men val­ta­kun­taan. Tapa tuli soti­lail­le tutuk­si Ruot­sin osal­lis­tut­tua Euroo­pas­sa käy­tyyn 30-vuo­ti­seen sotaan (1618–1648). Tupak­ka saa­pui hei­dän mukanaan.

Tupak­ka oli tul­lut myös Kii­min­ki­joen var­ren talon­poi­kien nau­tin­toai­neek­si vii­meis­tään 1600-luvun puo­li­vä­lin jäl­keen. Sii­tä on todis­tee­na tuon ajan­koh­dan lii­tu­piip­pu­jen kat­kel­mat, jot­ka on otet­tu tal­teen van­hoil­ta joki­var­ren asuinkentiltä.

Tupa­kan­pol­ton kat­sot­tiin rasit­ta­van val­ta­kun­nan ulko­maan­kaup­paa lii­ak­si. Tämän takia talon­po­jat vel­voi­tet­tiin vil­je­le­mään itse tupak­kan­sa. Vuon­na 1747 sää­det­tiin, että tupak­ka­teh­tai­den oli käy­tet­tä­vä tuot­tei­siin­sa koti­mais­ta tupak­kaa tiet­ty mää­rä ulko­mai­sen ohel­la. Lop­pu­tu­los oli keh­no. Koti­mai­nen kes­su ei pär­jän­nyt laa­dul­li­ses­ti eikä hin­nal­li­ses­ti tuon­ti­tu­pa­kal­le. Tuon­ti­tu­pa­kan kulu­tus ei sanot­ta­vas­ti vähen­ty­nyt ja venä­jän­tu­pa­kan sala­kul­je­tus jat­kui yhtä vilk­kaa­na kuin ennenkin.

Pal­tu­ri­tu­pak­ka (Nico­tia­na rus­tica) oli inti­aa­nien pää­asial­li­ses­ti käyt­tä­mä tupak­ka, ja tuli ensim­mäi­sek­si Euroop­paan. Pal­tu­ri­tu­pak­ka, kan­san­omai­ses­ti kes­su, oli aluk­si suo­si­tuin ja käy­te­tyin tupak­ka­la­ji aina 1950-luvul­le saak­ka. Se kas­vaa myös vii­leäs­sä ilmas­tos­sa, joten sen kas­va­tus onnis­tui Suo­mes­sa. Se on hyvin leh­te­vä ja kas­vaa yli met­rin kor­kui­sek­si. Kan­san­omai­nen tupa­kan val­mis­tus­ta­pa oli san­gen yksin­ker­tai­nen. Kerp­pui­hin koot­tui­na leh­det nos­tet­tiin kui­vu­maan tuvan orsil­le, mis­tä ne kor­jat­tiin kan­nel­li­siin tyn­ny­rei­hin tai isoi­hin tuo­hi­siin kont­tei­hin joko ait­taan tai tuvan ulla­kol­le. Tar­vit­taes­sa nou­det­tiin kerp­pu ker­ral­laan piip­pu­tu­pa­kak­si lei­kat­ta­vak­si tai mort­te­lil­la nuus­kak­si hie­non­net­ta­vak­si. Leik­kauk­seen saa­tet­tiin käyt­tää pet­ke­let­tä, mut­ta taval­lis­ta oli, että leik­kaa­mi­nen suo­ri­tet­tiin irto­hak­ku­ril­la tai alus­taan­sa kiin­ni­te­tyl­lä teräraudalla.

Kuu­kau­den esi­nee­nä on kar­keas­ti koi­vu­puus­ta veis­tet­ty kes­su­hak­ku­ri. Toi­nen puo­li on rimoil­la koro­tet­tu kou­ruk­si, johon lei­kat­ta­vat kes­sut ase­tet­tiin. Toi­sel­le puo­len esi­net­tä on kover­ret­tu kau­ka­lo lei­ka­tul­le mate­ri­aa­lil­le. Lenk­ki­päi­nen leik­ku­ri on kiin­ni­tet­ty reu­naan nau­la­tul­la jäme­räl­lä aspil­la. Kou­run edes­sä, leik­ku­rin puo­lei­sel­la reu­nal­la, on lisäk­si rau­tai­nen terä­vä ohju­ri. Poh­jaan on kai­ver­ret­tu vuo­si­lu­ku 1886. Esit­te­lys­sä on muka myös kak­si muu­ta sepän teke­mää terä­aset­ta, joi­ta on käy­tet­ty kes­su­hak­ku­rei­na. Nii­tä on tosin enim­mäk­seen käy­tet­ty muis­sa talous­töis­sä, kuten nimet ker­to­vat: havu­pii­lu ja räkkirauta.

Vel­jel­lä­ni Eerol­la s.1938 ja sis­kol­la­ni Rai­lil­la s.1940 ei ollut muis­ti­ku­vaa var­si­nai­ses­ta kes­sun vil­je­lys­tä Mik­ko­sel­la, mut­ta kirk­kaas­sa muis­tis­sa oli isoi­sä Matin kes­sun leik­kaa­mi­nen. Kun kes­su­kerp­pu oli nou­det­tu tuvan ulla­kon orres­ta roik­ku­mas­ta pää­si Mat­ti viil­te­le­mään pit­käl­lä puu­kol­la kes­sun leh­tiä leveäl­lä ja pit­käl­lä tupak­ki­lau­dal­la, jon­ka toi­seen pää­hän oli veis­tet­ty lap­sil­le miilu-peli!

1950-luvul­la siir­ryt­tiin kes­sus­ta Vir­gi­nian tupak­kaan (Nico­tia­na tabacun), jos­ta teh­tail­tiin piip­pu-ukoil­le Jymyä ja Pet­sa­mon vaa­le­aa sekä nuo­rem­mal­le pol­vel­le pape­ros­sia eli pöl­li­tu­pak­kaa kuten Sai­maa­ta, Työ­mies­tä ja Pil­liklu­bia. Kaik­ki edel­lä mai­ni­tut julis­tet­tiin ”pan­naan” vii­meis­tään 1980-luvun alus­sa kor­keit­ten myrk­ky­pi­toi­suuk­sien takia.

P.S. Tai­si olla vuo­si 1950, kun Pik­ku-Eero kää­ri pape­riin tuh­din sät­kän Mat­ti-papan Jymy-tupa­kas­ta. Tuo sät­kä vas­ta­si väke­vyy­del­tään viittä–kuutta tämän päi­vän savu­ket­ta. Pik­ku poi­ka sai sau­hut­te­lus­ta niin pahan niko­tii­ni­myr­ky­tyk­sen ettei omin jaloin kylil­tä kotiin pääs­syt. Sii­hen koke­muk­seen jäi tupa­kan polt­to lopuk­si ikää.

Läh­teet: Lah­ti­nen R.: Savun lumo 2007, Kan­sal­lis­kir­jas­ton Finna.fi-palvelu Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyt­tö­tar­koi­tuk­ses­ta. Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron länget.

Vuo­den 2022 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu ja jou­lu­kuus­sa Pläkkilyhty.

Vuo­den 2023 hel­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Tulen­kul­jet­ta­jan pak­ku­la vuo­del­ta 1716, maa­lis­kuus­sa Raken­nus­kät­kö, ”Koti­va­kuu­tus” 1850-luvun tapaan, huh­ti­kuus­sa Täi­kam­pa, tou­ko­kuus­sa Rii­mu­ka­len­te­ri­ra­sia, kesä­kuus­sa Tyn­ny­ri­sa­ha, loka­kuus­sa Tuu­las­tus­vä­li­neet 1800-luvul­ta, mar­ras­kuus­sa Ryyp­py­ku­pit 1700 ja 1800-luvuil­ta ja jou­lu­kuus­sa Kupparinkoneet.

Vuo­den 2024 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Susi­ver­kon kat­kel­ma 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Per­mi­luo­kit 1800-luvul­ta, maa­lis­kuus­sa Pari­re­ki hevos­ten aika­kau­del­ta, huh­ti­kuus­sa Pui­nen sar­vi­sa­tu­la, tou­ko­kuus­sa Pai­men­ty­tön hui­lu 1794, kesä­kuus­sa Pesu­ku­rik­ka ja pyyk­ki­lau­ta, syys­kuus­sa Juu­ri­saa­vi, loka­kuus­sa Palo­kek­si, mar­ras­kuus­sa Sili­tys­rau­dat, ”mui­nais­ta rau­taa”, jou­lu­kuus­sa Kah­vi­myl­lyt, kah­vi­kan­san historiaa.

Nyt tämän vuo­den ensim­mäi­ses­sä esit­te­lys­sä on Kes­su­hak­ku­rit 1800-luvulta.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on mm. koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edis­tä­mi­nen. Olem­me jul­kais­seet nyt yllä­ker­ro­tut 31 Kuu­kau­den esi­net­tä hyväs­sä yhteis­työs­sä Ran­ta­poh­ja-leh­den kans­sa. Perin­ne­tie­tou­den yllä­pi­tä­mi­nen ja jul­kai­se­mi­nen on Kii­min­ki-Seu­ran yksi tär­keä toi­min­to, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kon­tio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Lee­na Huha­nant­ti, Eero Hut­tu­la, Pert­ti Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Mir­ja Mik­ko­nen ja Anu Uusi­ta­lo.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.