Sak­san ase­vel­jeys alul­le Kuusa­mos­sa jo hel­mi­kuus­sa 1941

Hit­ler hyväk­syi suun­ni­tel­man Sak­san hyök­käyk­ses­tä Neu­vos­to­liit­toon jou­lun alla 1940. Sak­sa halusi Suo­men sii­hen mukaan. Suo­men ylin joh­to vih­kiy­tyi suun­ni­tel­maan vuo­den 1941 alus­sa. Kaik­ki oli vie­lä kuu­kausia hyvin salais­ta ja naamioitua.

Ensim­mäi­nen kor­kea sak­sa­lai­nen soti­las, joka kävi Suo­mes­sa tut­kai­le­mas­sa mie­lia­lo­ja ja tutus­tu­mas­sa edel­ly­tyk­siin hyö­kä­tä Suo­men alu­eel­ta itään, oli Nor­jan mie­hit­tä­neen Sak­san armei­jan esi­kun­ta­pääl­lik­kö evers­ti Erich Buschen­ha­gen. Hän saa­pui Hel­sin­kiin 18.2.1941 ja sai ken­raa­li Hein­rich­sil­ta heti alka­jai­sik­si Suo­men Val­koi­sen Ruusun komen­ta­ja­mer­kin. Jo 21.2. hän kii­reh­ti mat­kal­le Pohjois-Suomeen.

On löy­ty­nyt uusi läh­de, joka antaa kuvan Buschen­ha­ge­nin vie­rai­lus­ta Kuusa­mos­sa. Kysees­sä on vie­rai­lun suo­ma­lai­sen isän­nän, evers­ti­luut­nant­ti Oras Selin­hei­mon muis­tel­ma­ku­vaus. Selin­hei­mo (s.1896) toi­mi Kuusa­mos­sa väli­rau­han aika­na olleen 11. Pri­kaa­tin ja 4 500 työ­vel­vol­li­sen suu­reh­kon varus­kun­nan komen­ta­ja­na. Kuusa­mos­sa oli­vat käyn­nis­sä soti­las­kou­lu­tuk­sen ohel­la suu­ri­suun­tai­set lin­noi­tus­työt uudel­la pää­puo­lus­tus­lin­jal­la (Sal­pa-lin­ja) tal­vi­so­dan jäl­keen. Selin­hei­mon esi­kun­ta sijait­si Kan­san­opis­tol­la, varus­kun­taa raken­net­tiin Kurkijärvelle.

Oulus­sa sak­sa­lai­se­vers­ti oli hyvin vai­kut­tu­nut tapaa­mas­taan ken­raa­li Hj. Sii­las­vuos­ta pitäen tätä ”todel­li­se­na sota­her­ra­na”. Mat­ka jat­kui Kuusa­moon, jos­sa Selin­hei­mo sai tie­don tuli­jois­ta lyhyel­lä varoi­tusa­jal­la. Seu­ru­ee­seen kuu­lui evers­tin lisäk­si hänen ute­lias tie­dus­te­lu­pääl­lik­kön­sä kap­tee­ni Mül­ler sekä eräs maju­ri Sch­midt. Suo­ma­lai­sis­ta oli­vat muka­na evers­ti K. A. Tapo­la ja Poh­jois-Suo­men soti­las­lää­nin komen­ta­ja evers­ti V. A. Viikla. Seu­rue oli sivii­li­vaat­teis­sa, jot­ta sen soti­laal­li­nen luon­ne ei pal­jas­tui­si. Käs­ky oli antaa sak­sa­lai­sil­le kaik­ki hei­dän halua­man­sa tie­to mut­ta pitää vie­rai­lu salas­sa. Niin­pä vie­raat majoi­tet­tiin hie­man syr­jäs­sä ole­vaan pap­pi­laan – ruus­tin­na Eero­la puhui myös hie­man saksaa.

Vie­rail­le tar­jot­tiin tulo­lou­nas kan­san­opis­tol­la (alku­keit­to, poron­kä­ris­tys, kiis­se­li, kah­vi). Sat­tu­mal­ta oli Kuusa­mos­sa armei­ja­kun­nan soit­to­kun­ta, joka aloit­ti lou­nas­musi­soin­nin vie­rei­ses­tä huo­nees­ta Carl Tei­ken suo­si­tul­la sak­sa­lais­mars­sil­la ”Alte Kame­ra­den” (Van­hat tove­rit). Se ilah­dut­ti vie­rai­ta kovin ja sai seu­ru­een vit­sai­le­maan, miten tun­nel­ma aut­toi ”uusis­ta tove­reis­ta” teke­mään pian ”van­ho­ja tovereita”.

Ate­rian ja sau­nan jäl­keen – kor­kea sak­sa­lais­her­ra ei tosin sau­nas­ta kovin naut­ti­nut – Selin­hei­mo vei pää­vie­raan­sa työ­huo­nee­seen­sa neu­von­pi­toon kon­ja­kin ääres­sä. Hän hie­man aras­te­li jou­tues­saan anta­maan perin tar­kan kuvauk­sen Kuusa­mon soti­laal­li­sen varus­tau­tu­mi­sen tilan­tees­ta. Sak­sa­han oli yhä sopi­mus­liit­to­lai­nen Neu­vos­to­lii­ton kans­sa. Vie­ras oli eri­tyi­sen kiin­nos­tu­nut sulu­tuk­sis­ta ja mii­noi­tuk­sis­ta. Rajan vas­tai­sis­sa mii­na­ken­tis­sä oli noin 3000 put­ki- ja pol­ku­mii­naa, ja kaik­ki sil­lat ja rum­mut kir­kol­ta rajal­le joh­ta­vil­la teil­lä oli panos­tet­tu. Kos­ke­tel­tiin myös kysy­mys­tä, kau­an­ko kes­täi­si pur­kaa mii­noi­tuk­set, jos käs­ky niin kävisi.

Seu­raa­vat päi­vät lii­kut­tiin maas­tos­sa 25 asteen pak­ka­ses­sa. Selin­hei­mo kir­ja­si: ”Minus­ta kaik­ki se, mitä maas­tos­sa puhut­tiin, täh­tä­si vain hyök­käyk­seen itään.” Kuul­ta­vis­sa oli, että suo­ma­lai­set toi­voi­vat Sak­san hyök­kää­vän Suo­men kans­sa Venäjälle. 

Seu­ru­eel­le jär­jes­tet­tiin myös kar­hun­kier­ros, jos­sa Buschen­ha­gen kaa­toi tal­viu­nes­taan herä­te­tyn otson pesän­sä suul­le. Evers­ti piti pesän suul­ta ampu­mis­ta kui­ten­kin hal­pa­mai­se­na, eikä lii­kut­tu­nut Tapo­lan hänel­le anta­mas­ta lii­ka­ni­mes­tä ”Bären­tö­ter”, ’Kar­hun­tap­pa­ja’.

Kuusa­mos­ta mat­ka jat­kui Sal­laan, Rova­nie­mel­le ja Tor­nioon. Kesäl­lä 1941 Selin­hei­mo tapa­si Buschen­ha­ge­nin vie­lä Soh­jan­ajoen yli­me­no­hyök­käyk­sen yhtey­des­sä Suo­men ja Sak­san jouk­ko­jen hyö­kä­tes­sä Kies­tin­kiin. Nyt todet­tiin olta­van jo ”van­ho­ja tovereita”.

Evers­ti Buschen­ha­ge­nin mer­ki­tys Sak­san ja Suo­men jat­ko­so­dan käy­tän­nön yhteis­työs­sä oli mer­kit­tä­vä. Hän vas­ta­si Sak­san hyök­käyk­sen alet­tua Neu­vos­to­liit­toon hyök­käys­suun­ni­tel­man toteut­ta­mi­ses­ta Lapis­sa. Hän toi­mi poh­joi­sen komen­nuk­sen jäl­keen maa­il­man­so­das­sa divi­sioo­nan­ko­men­ta­ja­na, kun­nes jou­tui Neu­vos­to­lii­ton sota­van­gik­si Roma­nias­sa syk­syl­lä 1944 ja vapau­tui vas­ta 1955. Van­keu­ten­sa aika­na hän mm. jou­tui todis­ta­maan Suo­men sota­syyl­li­syy­soi­keu­den­käyn­nis­sä. Buschen­ha­gen kuo­li 99-vuo­ti­aa­na 1994. 

Jou­ko Vah­to­la, Kiiminki