Pys­ty­kar­sin­taa voi­si kehit­tää palo­met­sän­hoi­don suuntaan

Kas­va­tus­met­sien pys­ty­kar­sin­ta tavoit­te­li taan­noin oksa­ton­ta tyvi­tuk­kia, kun puu myö­hem­min myy­tiin sahal­le. Kysees­sä on pit­kä­ai­kai­nen met­sän­hoi­to. Nuo­re­na kar­si­tun puun saat­toi myy­dä tukik­si vas­ta seu­raa­va suku­pol­vi, ehkä 50 vuo­den päästä.

Met­sä­löi­täm­me kan­nus­tet­tiin män­ni­köi­den pys­ty­kar­sin­taan vii­me vuo­si­sa­dan lop­pu­puo­lel­la, eten­kin 1970- ja 1980-luku­jen tehok­kaal­la met­sän­pa­ran­nuk­sen kau­del­la. Met­sän­hoi­to­yh­dis­tys piti kar­si­tuis­ta män­ni­köis­tä kor­tis­toa. Met­säyh­tiöt lupau­tui­vat myö­hem­min mak­sa­maan kor­tis­ton perus­teel­la tuk­ki­puus­ta koro­tet­tua hintaa.

1990-luvul­la pys­ty­kar­sin­ta hii­pui. Sitä ei enää tilas­toi­da­kaan kuten ennen.

Pys­ty­kar­sin­taan eivät enää kan­nus­ta met­sän­hoi­don heh­taa­ri­tuet­kaan. Eikä tuk­ki­puu­ta osta­va met­säyh­tiö kyse­le tänään puu­taan myy­väl­tä ovat­ko tyves­tään oksat­to­mat run­got tosi­aan kar­si­tut 50 vuot­ta sitten.

Per­he­met­sään­sä kas­vat­ta­va voi­si jat­kaa pys­ty­kar­sin­taa uudel­la otteel­la, met­sän­hoi­don kun­tour­hei­lu­na. Kun met­säs­sään pis­täy­tyy käve­lyl­lä, voi kan­taa muka­naan pystykarsintasahaa.

Kun joka päi­vä käy tun­nin ver­ran met­sän kun­to­len­kil­lä ja ruo­tii samal­la alaok­sia tätä kii­reim­min odot­ta­vil­ta puil­ta, jäl­keä kyl­lä syn­tyy. Ja tämän päi­vän jäl­ki läm­mit­tää huo­men­na mieltä.

Kun­toi­lu­kar­sin­nas­sa voi käsi­tel­lä kaik­kia puu­la­je­ja. Ylei­sin kar­sin­nan puu­la­ji on män­ty. Hel­poin pys­ty­kar­sin­nan puu­la­ji on leh­ti­kuusi. Sen vaa­ka­suo­rat oksat kat­kea­vat vauh­dik­kaas­ti ilman puun kuo­ren repeä­mi­sen pelkoa.

Pys­ty­kar­sin­ta on sil­mäl­le pal­kit­se­vaa met­sän­hoi­toa. Alaok­sien vähe­ne­mä tuo met­sän poh­jal­le valoa. Sii­tä pitä­vät myös mus­tik­ka ja puolukka.

Polt­to­moot­to­ril­la pär­rää­vään rai­vaus­sa­haan ver­rat­tu­na pys­ty­kar­sin­ta pal­kit­see myös kor­vaa. Kuu­let koko ajan met­sän äänet, tai kuu­let hil­jai­suu­den. Kun­toi­lu­tat myös mieltäsi.

Ilmas­ton­muu­tok­sen muka­naan tuo­neel­la met­sä­pa­lo­jen kau­del­la pys­ty­kar­sin­nal­le on syn­ty­nyt uusi etu, palo­met­sän­hoi­don etu. Kun alaok­sat, eten­kin kui­vat, pois­taa yli pen­sas­pa­lo­jen lie­kin rajan, met­si­kön lat­va­pa­lo­jen ris­ki vähenee.

Tro­pii­kis­sa vil­jel­tä­vät euka­lyp­tus-met­sät kes­tä­vät met­sä­pa­lo­ja luon­non­met­siä parem­min. Seli­tys on luon­non oma pys­ty­kar­sin­ta. Euka­lyp­tus kas­vaa vuo­des­sa pituut­ta pari kol­me met­riä, ja samal­la se auto­maat­ti­ses­ti pudot­taa run­gos­taan samal­ta mital­ta alaoksia.

Pai­kal­li­sil­la tro­pii­kin vil­je­li­jä­per­heil­lä on lupa kerä­tä maa­han pudon­neet oksat polt­to­puuk­si, vaik­ka kysees­sä oli­si esi­mer­kik­si val­tion­met­sä. Tämä­kin keräi­ly aut­taa palontorjunnasssa.

Pys­ty­kar­sin­nas­ta voi­si kehit­tyä Suo­meen yhtä tär­keä palo­met­sän­hoi­don toi­mi kuin hak­kuu­täh­teen ja pien­puun tar­kas­ta kor­juus­ta. Paluu pys­ty­kar­sin­taan kan­nat­tai­si palaut­taa met­sän­hoi­tom­me yhdek­si tavoit­teek­si jo palo­met­sän­hoi­don tarpeesta.

Veli Poh­jo­nen, maa­ta­lous- ja met­sä­tie­tei­den toh­to­ri, met­sän­hoi­to­tie­teen dosent­ti Hel­sin­gin yli­opis­tos­sa, Kuusamo