Pyö­räi­lys­tä sauvakävelyyn

Oulun kau­pun­ki tun­ne­taan mm. erin­omai­ses­ta pyö­räi­ly­tie­ver­kos­tos­taan. Kau­pun­gin eri osa-aluei­ta ris­tei­le­vät ja yhdis­tä­vät lois­ta­vat pyö­rä­tiet. Ne mah­dol­lis­ta­vat tur­val­li­sen ja hel­pon tavan liik­kua ja tutus­tua kau­pun­kiin ja ympä­ris­töön kaik­ki­na vuodenaikoina.

Sain ensim­mäi­sen oman pol­ku­pyö­rä­ni, kun ikä­luok­ka­ni rip­pi­kou­lu oli alka­mas­sa noin 7 kilo­met­rin pääs­sä ole­vas­sa Hau­ki­pu­taan pap­pi­las­sa. Isä­ni osti pyö­rän käy­tet­ty­nä kyläm­me ”monio­saa­jal­ta”, joka remon­toi van­hois­ta ”muna­man­ke­leis­ta” käyt­tö­kel­poi­sia menopelejä.

Ostos ei ollut huo­no, tuli­pa­han käy­tyä rip­pi­kou­lu ja sen jäl­keen­kin pyö­rä pal­ve­li usei­ta vuo­sia työ­mat­ko­jen ja vapaa-ajan reis­su­jen kulkuvälineenä

Tie­ten­kin jos­sa­kin vai­hees­sa neli­pyö­räi­set meno­pe­lit astui­vat kuvioi­hin, mut­ta pol­ku­pyö­räl­lä on ollut oma sijan­sa mm. työ­mat­koi­hin- ja vapaa-ajan lii­kun­taan liittyen.

Ostim­me vai­mo­ni kans­sa vii­mei­set pol­ku­pyö­räm­me noin 10 vuot­ta sit­ten. Nais­ten mal­lin 3‑vaihteiset pyö­rät molemmille. 

Pyö­rät voi­vat edel­leen hyvin, mut­ta vali­tet­ta­vas­ti nii­den käyt­tä­jil­le on ilmaan­tuu­nut eri­lai­sia remp­po­ja. Ikään­ty­neen ropan köm­pe­lyys ja hei­ken­ty­nyt tasa­pai­non hal­lin­ta ovat tuo­neet pyö­räi­lyym­me omat rajoit­teen­sa. Aika aikaa siis kuta­kin ja koh­dal­tam­me on toteen käy­mäs­sä sanon­ta, että ”jos van­huus ei muu­ta ope­ta, niin aina­kin hil­jaa kävelemään” 

Edel­leen tie­tys­ti pitää muis­taa, että sopi­val­la lii­kun­nal­la on pal­jon myön­tei­siä asioi­ta myös­kin mei­dän ikään­ty­vien ihmi­sen elä­mään. Se saat­taa tosin vähän har­mit­taa sii­nä vai­hees­sa kun huo­ma­taan, että jos­ta­kin mie­lui­sas­ta asias­ta on luo­vut­ta­va. Näin pak­kaa käy­mään jokai­sel­le, kun ikää kart­tuu ja esim keho ei tot­te­le niin kuin jos­kus aikaisemmin. 

Meil­lä ikään­ty­neil­lä luo­pu­mi­nen saat­taa olla välil­lä hyvin­kin kivu­lias­ta, mut­ta se on hyväk­syt­tä­vä. Ystä­vien pois­me­not suret­taa ja muu­tok­set tutus­sa arkie­lä­mäs­sä voi­vat tun­tua pelot­ta­vil­ta. Se on kui­tan­kin sitä luon­nol­lis­ta elä­män kulkua.

Uusien asioi­den ja vaih­toeh­to­jen etsin­tää kan­nat­taa kui­ten­kin aina mie­tis­kel­lä. Tur­val­li­suus­syis­tä mei­dän per­hees­sä on siis vaih­det­tu pol­ku­pyö­räi­lys­ta sau­va­kä­ve­lyyn. Sekin on sel­lais­ta hil­jais­ta his­sut­te­lua, mut­ta tur­val­lis­ta ja ihan muka­vaa­kin. Asui­na­lu­eem­me lähis­töl­lä ole­vat pyörä–ja jalan­kul­ku­väy­lät ovat tal­vel­la­kin aurat­tu­na ja hiekoitettuna.

Täl­lä het­kel­lä kak­si hyvä­kun­tois­ta 3‑vaihteista, lähes uuden verois­ta, nais­ten mal­lin pol­ku­pyö­rää odot­taa rau­hat­to­ma­na talo­yh­tiöm­me pyö­rä­huo­nees­sa tule­vaa kevät­tä, jol­loin mei­dän on tar­koi­tus löy­tää niil­le uusi koti.

Koko­naan pyö­räi­lys­tä emme kui­ten­kaan ole luo­pu­neet. Hyvä­kun­toi­nen, käy­tet­ty­nä han­kit­tu kun­to­pyö­rä sei­soa jököt­tää kama­rim­me nur­kas­sa tuke­vas­ti. Se on kor­van­nut sen lii­kun­taan tar­vit­ta­van panok­sen, jon­ka aikai­sem­min saim­me ulko­na pyöräillen. 

Kun jos­ta­kin on jou­tu­nut luo­pu­maan, niin uut­ta on tul­lut tilalle.

Tie­ten­kään, mei­dän kenen­kään koh­dal­la, ei voi sanoa mitä huo­men­na tapah­tuu, mut­ta jokai­nen uskoak­se­ni haluai­si naut­tia täs­tä het­kes­tä niin hyvin kuin mahdollista.

Ossi Han­he­la