Pää­siäi­nen

Sitä sitä saa ihme­tel­lä miten Jee­suk­sen ylös­nouse­muk­sen juh­lan, pää­siäi­sen, ajan­koh­ta vaih­te­lee eri vuo­si­na. Pää­siäis­päi­vä on ensim­mäi­nen sun­nun­tai kevät­päi­vän­ta­sauk­sen jäl­keen ensim­mäi­sen täy­den­kuun jäl­keen. Aikai­sin­taan pää­siäis­tä voi­daan viet­tää 22. maa­lis­kuu­ta ja vii­meis­tään 25. huh­ti­kuu­ta. Ota­pa tuos­ta selvää.

Mikael Agrico­la kek­si suo­men kie­len uudis­sa­nan pää­siäi­nen ja se tar­koit­taa paas­tos­ta ”pää­se­mi­ses­tä”. Orto­dok­si­ses­sa kir­kos­sa pää­siäis­paas­to kes­tää 40 vuo­ro­kaut­ta. Viik­koa ennen pää­siäis­tä pal­musun­nun­tais­ta alkaa hil­jai­nen viik­ko ja val­mis­tau­tu­mi­nen pää­siäi­seen. Pal­musun­nun­tai­na lap­set pukeu­tu­vat värik­käi­siin vaat­tei­siin, maa­laa­vat naa­man­sa ja kul­ke­vat naa­pu­ri­ta­lois­sa koris­tel­lut paju­nok­sat käsis­sä vir­po­mas­sa sanoen: “Vir­von var­von, tuo­reeks ter­veeks, tule­vaks vuo­deks, mul­le palk­ka, sul­le vitsa.”

Kii­ras­tors­tai­ta vie­te­tään Jee­suk­sen vii­mei­sen ate­rian muis­tok­si. Pit­kä­per­jan­tai­na Jee­sus ris­tiin­nau­lit­tiin ja hau­dat­tiin. Pää­siäis­päi­vä­nä, sun­nun­tai­na Jee­sus nousi kuol­leis­ta ja astui ylös taivaisiin.

Perin­tei­ses­ti pit­kä­nä­per­jan­tai­na ei saa­nut nau­raa, tans­sia eikä kyläil­lä. Päi­vä tun­tui pit­käl­tä nimen­sä mukai­ses­ti. Vas­ta 2000-luvun alus­sa kumot­tiin pää­siäi­sen ajan huvi­kiel­to. Nyky­ään pää­siäi­sen viet­tä­mi­sen tavat ovat moni­nais­tu­neet ja maal­lis­tu­neet. Pää­siäi­nen on ruo­ka­juh­la, mihin kuu­luu lam­mas, pas­ha, mäm­mi, maa­la­tut kanan­mu­nat ja monet muut her­kut. Juh­la­ko­ris­tei­siin kuu­lu­vat mm. tiput, pajun­kis­sat ja raeruoho.

Lähin­nä Poh­jan­maal­la pää­siäis­lau­an­tai­na, lan­ka­lau­an­tai­na, pol­te­taan pää­siäis­kok­ko­ja. Aiem­min kok­ko­ja pol­tet­tiin noi­tien ja paho­jen hen­kien kar­kot­ta­mi­sek­si ja tuo­maan valoa pimey­teen. Kok­ko­ja pol­tet­tiin joka kyläl­lä, mut­ta nyky­ään nii­tä on harvemmassa.

Minul­la on monia muis­to­ja lap­suu­des­ta­ni kok­ko­jen raken­ta­mi­ses­ta ja polt­ta­mi­ses­ta. Viik­ko­ja ennen pää­siäis­tä alet­tiin vesi­kel­kal­la vetää kata­jia ja pui­den oksia avoi­mel­le pel­lol­le kasak­si. Tavoit­tee­na oli mah­dol­li­sim­man kor­kea kok­ko. Sota-aika­na­kin, jol­loin olin pik­ku­poi­ka, raken­net­tiin kok­ko­ja. Yhte­nä pää­siäi­se­nä nimis­mies kiel­si kokon­pol­ton pom­mi­tus­vaa­ran vuok­si. Tuol­loin­han ikku­nois­sa­kin oli ns. Molo­to­ho­vin ver­hot, jot­tei valo näky­nyt ulos. Olim­me teh­neet ison työn kokon raken­ta­mi­ses­sa ja niin­pä nimis­mie­hen kiel­los­ta huo­li­mat­ta tuik­ka­sim­me kokon tuleen. Het­kes­sä polii­si oli pai­kal­la, mut­ta räis­ky­vää kokoa ei saa­tu enää sam­mu­te­tuk­si. Onnek­si pom­mi­ko­nei­ta ei tul­lut paikalle.

Ja lopuk­si. Mäm­mi on paras­ta ker­man ja soke­rin kanssa.

Heik­ki Seppälä