Him­me­li

Jou­lu tai­taa olla sel­lai­nen hyvän mie­len ja hyvän tah­don juh­la, johon liit­tyy enem­män perin­tei­siä tapo­ja kuin mihin­kään vuo­den var­ren tapah­tu­miin. Tie­ten­kin vuo­si­kym­me­nien aika­na aika­na kehi­tys sinän­sä tekee teh­tä­vän­sä. Elin­ta­so, tek­no­lo­gia ja monet muut asiat vai­kut­ta­vat ja sit­ten näky­vät myös­kin jou­lun vietossa.

Ajat­te­len kui­ten­kin, että kaik­kea van­haa ei tuli­si heit­tää romu­kop­paan. Hyvät, van­hat jou­lu­lau­lut saa­vat soi­da ja sano­maa julis­taa. Esi­mer­kik­si van­han ajan kou­lu­jen kuusi­juh­lat oli­vat sel­lai­sia koko per­heen tapah­tu­mia, jois­ta uskoi­sin että monil­la on hyvät muis­tot ja eri­to­ten ihan siel­tä alaluokilta.

Tot­ta­kai lap­suu­den jou­lut yleen­sä­kin muis­te­taan hyväl­lä mie­lel­lä, oli­vat­pa ne puit­teil­taan miten vaa­ti­mat­to­mia hyvänsä.

Kun ala­kou­lun kuusi­juh­laa var­ten pää­sin har­joit­te­le­maan yhdek­si tier­na­po­jis­ta, se oli niin vai­kut­ta­va tapah­tu­ma, että osaan vie­lä­kin, näin vuo­si­kym­me­nien jäl­keen, kaik­kien mui­den­kin vuo­ro­sa­nat. Jo noin kym­men­vuo­ti­aa­na oli minun teh­tä­väk­se­ni uskot­tu hakea jou­lu­kuusi lähi­met­säs­tä. Se oli yleen­sä parin päi­vän hom­ma ennen kuin sopi­va löy­tyi. Vaik­ka koris­te­luun sit­ten ei pal­joa kim­mel­lys­tä saa­tu, van­ha Suo­men lip­pu­jen rivis­tö näyt­ti oksil­la komealta.

Nyky­päi­vä­nä jou­lu­kuusen moni hakee kuusi­kaup­pi­aal­ta tai tava­ra­ta­los­ta. Se voi olla myös­kin muo­via, jos sel­lai­sen haluaa.

Yksi hyvin­kin perin­tei­nen jou­luun liit­ty­vä koris­te on jou­lu­him­me­li. Tämä iki­suo­sit­tu koris­te on his­to­rian mukaan vuo­si­sa­to­jen kulues­sa kul­keu­tu­nut Län­si-Euroo­pas­ta Ruot­sin kaut­ta Suo­men län­sio­siin ja lopul­ta myös tän­ne Pohjanmaalle.

Oman ver­siom­me täs­tä koris­tees­ta teim­me naa­pu­rin pojan kans­sa molem­pien kotiin jos­kus 1950-luvun alku­puo­lel­la. Tätä edel­si tie­ten­kin se, että meil­lä oli koto­na ollut ruis­pel­to, joka oli nii­tet­ty vii­kat­teel­la, Kun vil­ja oli kor­jat­tu, se pui­tiin naa­pu­rin rii­hes­sä. Osa oljis­ta meni meni makuu­alus­to­jen eli pat­jo­jen eli mat­ras­sien täyt­teek­si ja sit­ten muu­ta­ma olki­kor­si jäi meil­le him­me­lin rakentajille.

Kun kak­si tai kol­me iltaa oli puu­has­tel­tu, him­me­lit saa­tiin­kin lait­taa kotiem­me kat­toon. Yleen­sä sen paik­ka oli per­heen ruo­ka­pöy­dän ylä­puo­lel­la. Sii­nä se sit­ten kiik­kui jou­lun yli ja jos­kus pitem­pään­kin. Käy­tön jäl­keen se ”tal­veh­ti” vin­tin orres­sa, jos­ta se sit­ten ker­ran tipah­ti ja meni rikki.

Kysy­mys on siis hyvin­kin perin­tei­ses­tä ja suo­si­tus­ta jou­lun ajan koris­tees­ta. His­to­rian mukaan him­me­liä on saa­tet­tu pitää katos­sa jopa ympä­ri vuo­den. Sen on uskot­tu tuo­van hyvää satoa. Mitä suu­rem­pi him­me­li, sen parem­pi vuo­tui­nen sato.

Him­me­liä on pai­koin kut­sut­tu myös olkik­ruu­nun nimel­lä. Myös­kin vähän leik­ki­säs­ti him­me­li-sanaa on käy­tet­ty piir­re­tyis­tä orga­ni­saa­tio­ku­viois­ta tai muu­toin epä­mää­räi­sis­tä piirroksista.

Perin­teis­tä jou­lun aikaa ja parem­paa uut­ta vuotta!

Ossi Han­he­la