Tulevilla hyvinvointialueilla pyritään saamaan sosiaali‑, terveys- ja pelastuspalveluiden saatavuus yhdenvertaisiksi myös harvaan asutuilla alueilla. Tavoitteen saavuttaminen on vaikeaa, koska etäisyydet ovat pitkiä ja jokaisen kilometrin kulkemiseen menee tietty aika. Uudistuksella on todella mahdollisuus parantaa nykyistä tilannetta palveluissa.
Jokaiseen pikkukylään ei voida perustaa terveysasemaa. On silti tärkeää, että palvelut saadaan helposti joko alueella olevasta kiinteästä palvelupisteestä tai liikkuvasta aina valmiudessa olevasta palveluyksiköstä. Esimerkiksi pelastustoimen teho parantuu, jos harvaan asutulla alueella on olemassa sopimuspalokunta, jolla on valmius ehtiä onnettomuuspaikalle ennen varsinaisen pelastuslaitoksen saapumista. Tämä edellyttää, että pelastuspisteen varustus on tarpeeksi ajanmukaista. Lisäksi yhteistyötä pelastuskopteri Finnhemsin kanssa on jatkettava.
Ennaltaehkäisevä työ ja palveluketjun yhtenäisyys neuvolasta vanhuuteen saakka vähentää erikoissairaanhoidon tarvetta ja samalla kustannuksia. Työntekijöiden pysyvyys on tärkeää. Tällöin he tuntevat asiakkaansa, heidän vahvuuteensa ja sen kuka hyötyy esimerkiksi digipalveluista. Tällöin voidaan antaa henkilökohtaista palvelua enemmän niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Näin palvelut toteutuvat asiakkaan ehdoilla ja kohdentuvat oikein sekä inhimillisesti että taloudellisesti.
Kotona asuminen mahdollisimman pitkään on useimpien ikäihmisten toive ja tätä asumismuotoa on tuettava kaikin mahdollisin keinoin, myös uuden tekniikan avulla. Sitten kun tämä ei enää ole mahdollista toimintakyvyn heikennyttyä, tulee olla mahdollisuus päästä kohtuuajassa ympärivuorokautiseen kodinomaiseen hoivakotiin, jotta vanhuus on hyvää ja turvallista.
Sote-uudistuksen myötä on korkea aika parantaa henkilöstön palkkoja ja työolosuhteita. Laadukas toiminta perustuu motivoituneisiin, itseään kehittäviin työntekijöihin. Heidän tulee voida suunnitella työtään mielekkääksi ja heitä on kuunneltava työtä koskevissa asioissa. Tärkeintä on tehdä työ niin, että asiakastyytyväisyys on korkealla tasolla.
Aluevaltuutettujen tulee olla valveutuneita ja avarakatseisia uuden palvelurakenteen kehittämisessä ja yksittäisten palveluiden toteuttamisessa koko hyvinvointialueella.
Kari Tuomela, insinööri, opettaja eläkkeellä, aluevaaliehdokas, Perussuomalaiset/sitoutumaton, Oulu