Rent­ta­he­lek­ku: Sup­pi­lau­dal­la takai­sin rantaan

Nau­roi­vat minul­le!? Aloin suun­ni­tel­la sup­pai­lun aloit­ta­mis­ta tänä kesä­nä. Sup­pai­lu tar­koit­taa seis­ten surf­fi­lau­dan­ta­pai­sen lau­dan pääl­lä melo­mis­ta. “Älä unta nää, no sehän täs­tä vie­lä puuttuikin”-tyyppisiä lausah­duk­sia sain kuul­la. Ei yhden yhtä kan­nus­tus­ta, eivät usko kykyi­hi­ni! Minä uskon, ja usko­kaa tai älkää, näy­tän teil­le. Vakuu­tan pää täris­ten, niin­kuin aina tosis­sa­ni ollen! 

Olen toki jo vart­tu­neel­la iäl­lä, mut­ta itse­tun­to­ni ei ole hor­ju­nut tip­paa­kaan. Kyl­lä minä opin vie­lä, jos paneu­dun kun­nol­la. Opin muu­ta­ma kesä sit­ten rul­la­luis­te­lun­kin! Sen jäl­keen, kun luis­ti­men jar­ru vaih­det­tiin parem­man jalan luis­ti­meen. Sil­loin­kin nau­roi­vat aikeil­le­ni, eivät enää.

Aika vin­ke­rän näköis­tä voi­vat ensim­mäi­set yri­tyk­se­ni lau­dal­le olla. Mut­ta sehän on vain haus­kaa, jos nau­rat­taa. Mum­mi voi vähän kel­lah­del­la sin­ne tän­ne. Panen toki pelas­tus­lii­vit ylle. Niis­sä­hän het­ken pääs­tä pul­pah­taa pin­nal­le, kuin ongen­kork­ki. Ja taas voi yrit­tää lau­dal­le. Tär­keä on lau­dal­le nousus­sa, että mela pysyy muka­na. Muu­toin ei seu­raa­vaa askel­ta har­joi­tuk­ses­sa kan­na­ta ottaa. Ei rii­tä, että makaa lau­dal­la ja pite­lee reu­nois­ta kiin­ni. Kyl­lä minä sen tie­dän. Mie­li­ku­va­har­joi­tel­lut olen.

Sit­ten, kun pää­see lau­dal­le, eihän sii­nä muu­ta kuin köny­ää kon­til­leen. Joo, luin ohjeen, näin pitää teh­dä! Sii­nä vie­lä pie­ni huo­mio, että edel­leen mela on pysyt­tä­vä käsis­sä! Tur­val­li­suus edel­lä menen tähän­kin hom­maan. Pidän ensim­mäi­si­nä kesi­nä kypä­rän pääs­sä. Tätä ei mis­sään kyl­lä ohjeis­tet­tu. Ei vain olis muka­vaa, jos lopun ikää irvai­li­si­vat, että niis­sä sup­pi­hom­mis­sa­han se löi onne­ton pään­sä- ja tuol­ta nyt näyt­tää! Ite pit­tää täm­mö­set­kin asiat ottaa huomioon.

Nyt, kun ollaan jo lau­dal­la kon­til­laan ja mela kädes­sä, pitää kat­soa seu­raa­va jut­tu. Täy­tyy kon­ta­ta lau­dan kes­ki­paik­keil­le. Ei lii­an keu­laan, eikä lii­an peräl­le. Jos vahin­ko tapah­tuu, syök­syt nokil­leen veteen ja lau­ta tulee taka­rai­voon. Tai kel­lah­dat seläl­leen ja lau­ta tulee naa­mal­le. Kypä­rä suo­jaa taka­rai­von, naa­maa ei suo­jaa sekään-niin­pä! Mut­ta en minä lii­an peräl­le. Huo­maat­te kai, että hyvin, erit­täin hyvin­kin valmistaudun.

Ja niin sit­ten ollaan jo kes­kel­lä lau­taa. Jalat pit­tää pan­na haral­leen, muu­toin alkaa kei­kut­taa. Joo­gas­sa olen käy­nyt, joten spa­kat­ti menee kon­til­laan­kin. Sii­nä sit­ten vak­kaut­ta vähän ootel­laan. Jos ei oot­te­le, löy­tää itsen­sä ja melan­sa ja lau­tan­sa vedes­tä, usseis­ta pai­koin pit­kin ran­to­ja! Ja avus­ta­jat jou­tu­vat pyy­tä­mään paus­sia ja keräi­leen veh­keet tal­teen. Ope­tel­laan oot­te­leen sitä vak­kaut­ta lisää ran­nal­la. Myön­nyn mie­luus­ti kui­va­har­joit­te­luun tar­vit­taes­sa. En nimit­täin ole oikein oot­te­le­vaa tyyppiä.

Seu­raa­va vai­he olis vakau­den opet­te­lu sei­saal­laan. Kon­til­taan pik­ku­hil­jaa pys­tyyn, edel­leen jalat haral­laan. Voi ehkä teet­tää tuon huo­nom­man jalan kans­sa ree­niä isos­ti­kin, mut­ta perik­si en anna. On se leuh­kaa sit­ten, kun mela som­maas­ti lump­sah­taa veteen ja lau­ta ete­nee avo­ve­sil­le­päin. Jos unoh­taa kiin­nit­tää tur­va­na­run jal­kaan, tulee iso hätä lau­dal­ta pudo­tes­sa. Sii­nä ei kypä­rät auta, kun lau­ta loit­to­nee ja minun pitää uida se kiin­ni? Muis­ti­tes­tis­sä tuli vie­lä hyvä tulos, jot­ta kyl­lä minä sen narun muis­tan. Pys­tys­sä ja vak­kaas­ti aion sup­pail­la tänä kesänä.

Kään­ty­mi­sen opet­te­lu on vii­mei­nen vai­he. Sii­nä­kin tar­vii sitä malt­tia. Jar­rut­te­len rau­hal­li­sem­min, kuin tal­vi­ke­lil­lä Ruti­nof­fil­la­ni. Sil­loin men­tiin ker­ta katon kaut­ta ympä­ri ja onnek­si muu­ta­mil­la lom­moil­la sel­vit­tiin! Sup­pi­lau­dal­la tai­tais tul­la vas­taa­vas­ti oikein eski­mo­kään­nös. Opin kyl­lä ohjaa­maan­kin lau­taa, kun ker­ta­kaik­ki­aan opettelen.

Sie­lu­ni sil­mil­lä näen onnel­li­sen mum­me­lin, kypä­rä pääs­sään, sel­kä mel­ko suo­ra­na ja ren­to­na, melo­van sup­pi­lau­dal­laan koh­ti ilta-aurin­koa. Ja kään­ty­vän takai­sin, kun parem­pi jal­ka antaa myö­ten. Ja, kun mum­me­li malt­taa pitää lau­dan vakaa­na ja kyke­nee vie­lä melal­laan rau­hal­li­sin liik­kein ohjaa­maan sup­pi­lau­tan­sa takai­sin rantaan.

Rent­ta­he­lek­ku