Päät­tä­jäl­tä: Reilua

Tei­jo Liedes.

Sana rei­lua on oikeas­taan ään­nea­sul­taan haus­ka. Se tuo mie­leen, että jokin tai joku hei­luu rei­lus­ti, mut­ta sii­tä ei ole kyse.

Rei­lu-sanaa on käy­tet­ty vii­me aikoi­na eten­kin vih­reän siir­ty­män, mut­ta myös talous­po­li­tii­kan yhtey­des­sä. Yleen­sä rei­luu­del­la on tar­koi­tet­tu suu­rin piir­tein samaa kuin oikeu­den­mu­kai­suu­del­la, siis sitä, että ketään ei syr­ji­tä, jäte­tä huo­miot­ta tai koh­del­la niin, että hänen etu­aan ei ote­ta huomioon.

Jos­kus oikeu­den­mu­kai­suus on joh­ta­nut sii­hen, että ylei­sen edun nimis­sä joi­den­kin etua on lou­kat­tu, ja se on hyväk­syt­ty. Täs­tä esi­merk­ki­nä ovat monet ener­gia­hank­keet, jois­sa yksi­tyi­nen etu jää yhteis­kun­nan edun jal­koi­hin. Poh­jois-Suo­men suur­ten jokien val­jas­ta­mi­nen on hyvä esi­merk­ki tästä.

Ame­rik­ka­lai­nen filo­so­fi John Rawls (1921–2002) on kehi­tel­lyt oikeu­den­mu­kai­suus­teo­rian, jon­ka yti­me­nä on erään­lai­nen ver­ho, jon­ka taak­se emme näe. Olem­me alku­ti­lan­tees­sa, jos­sa kukaan ei tie­dä, mihin yhteis­kun­nal­li­sen ase­maan jou­tuu, kun siir­rym­me ver­hon taak­se. Mei­dän on kui­ten­kin mää­ri­tel­tä­vä ennen uuteen tilan­tee­seen ver­hon taak­se siir­ty­mis­tä, mil­lai­nen se yhteis­kun­ta on, johon siirrymme.

Kun kukaan ei tie­dä etu­kä­teen ase­maan­sa, joten jokai­nen pyr­kii muo­vaa­maan yhteis­kun­nas­ta sel­lai­sen, että sii­nä oli­si itsel­lä mah­dol­li­sim­man tur­val­li­nen ja hyvä elä­mä. Samal­la yhteis­kun­nas­ta muo­vau­tuu sel­lai­nen, että sii­nä on kai­kil­la tur­val­li­nen ja hyvä elä­mä, kos­ka kukaan ei ota ris­kiä, että jou­tui­si vaik­ka­pa orjak­si tai ker­jä­läi­sek­si. Sik­si päät­tä­jien kan­nat­tai­si miet­tiä, mil­lai­ses­sa yhteis­kun­nas­sa haluai­si jou­tua vaik­ka­pa muis­ti­sai­raak­si van­huk­sek­si tai työt­tö­mäk­si, ja toi­mia sen mukaan.

Rawl­sin teo­ria on tie­tys­ti aja­tus­koe, eikä sel­lai­se­naan todel­li­suu­des­sa mah­dol­li­nen, mut­ta havain­nol­lis­taa sitä, mil­lai­nen oli­si oikeu­den­mu­kai­nen, rei­lu yhteiskunta.

Jako-oikeu­den­mu­kai­suu­des­sa läh­de­tään usein sii­tä, että yhteis­kun­nal­lis­ta hyvää tulee jakaa niin, että kenen­kään hyvä ei vähe­ne. Siis tulon­ja­ko voi olla sel­lais­ta, että jot­kut voi­vat saa­da enem­män kuin toi­set, mut­ta kukaan ei kui­ten­kaan kär­si mene­tyk­siä. Kun esi­mer­kik­si maan hal­li­tus tai edus­kun­ta päät­tää vero­tuk­ses­ta, sosi­aa­li­tur­vas­ta yms. ei kenen­kään pitäi­si kär­siä tap­pio­ta, vaan köy­hä­kin sai­si jotain, vaik­ka­kin vähem­män kuin rikas.

Jos taas kak­kua ei ole jaet­ta­vak­si, jokai­sen pitäi­si menet­tää päin­vas­tai­ses­sa suh­tees­sa, siis rik­kaan enem­män kuin köy­hän, onhan rikas hyö­ty­nyt yhteis­kun­nan tuel­la, esi­mer­kik­si ilmai­ses­ta kou­lu­tuk­ses­ta, työ­ter­veys­huol­los­ta ja yhteis­kun­nan raken­ta­mas­ta infras­ta, aikai­sem­min enem­män kuin köy­hä. Yhteis­kun­ta­han se vii­me kädes­sä mah­dol­lis­taa rikas­tu­mi­sen. Nyt ei kyl­lä Suo­mes­sa nykyi­nen hal­li­tus näy­tä näi­tä peri­aat­tei­ta nou­dat­ta­van. Pak­ko kysyä, miten oikeu­den­mu­kai­suus toteu­tuu hal­li­tus­oh­jel­man mukai­sis­sa leik­kauk­sis­sa? Entä­pä hyvin­voin­tia­luei­den valtionohjauksessa?

Vih­reän siir­ty­män osal­ta tilan­ne on moni­mut­kai­sem­pi. Kyse ei ole­kaan enää pel­käs­tään ihmis­ten väli­ses­tä jako-osuu­des­ta, vaan peliin tulee kol­mas osa­puo­li – luon­to. Ja sekin pitäi­si ottaa huo­mioon, että jot­kut maat, kan­sat, väes­tön­osat ovat rikas­tu­neet naut­ti­mal­la yhtei­siä luon­non­va­ro­ja. Pitää­kö näi­den hyvit­tää tekon­sa ja luo­pua enem­mäs­tä kuin tois­ten? Jos joku yri­tys on naut­ti­nut luon­non­va­rois­ta ja teh­nyt voit­toa vuosia/vuosikymmeniä, pitää­kö sil­le­kin antaa vih­reän siir­ty­män tukea?

Luon­non suh­teen jaet­ta­va kak­ku pie­ne­nee, kun luon­non­va­rat ehty­vät. Entä­pä saas­tut­ta­mi­nen ja hii­li­ta­seen jär­kyt­tä­mi­nen? Tule­vai­suu­den tär­keä kysy­mys on, miten voim­me saa­vut­taa vih­reän siir­ty­män rei­lun toteut­ta­mi­sen. Epäi­len, että se on mah­do­ton­ta ja jou­dum­me vaka­viin ris­ti­rii­toi­hin sitä toden­nä­köi­sem­min, mitä pitem­mäl­le annam­me tilan­teen kriisiytyä.

Yhteis­kun­ta­rau­han kan­nal­ta molem­mat edel­lä kuva­tut esi­mer­kit: talous­po­li­tii­kan ja vih­reän siir­ty­män rei­luus ovat tule­vai­suu­den kriit­ti­siä teki­jöi­tä. Jos emme niis­sä onnis­tu, yhteis­kun­tam­me rupe­aa reilumaan.

Tei­jo Lie­des, Iin kun­nan­hal­li­tuk­sen pj., Vasemmistoliitto