Näin totesi minulle eräs terävä nuori vastikään. Kiirehdin kiistämään ja perustelemaan. Tomerana päätöksentekijänä kerroin, kuinka itse asiassa on tehty paljon hyvää. Hyvinvointialue porskuttaa, kulttuuria kehitetään jatkuvasti ja kouluruokailuunkin on kiinnitetty parempaa huomiota.
Jäinpä kuitenkin miettimään. Onko politiikka sittenkin rikki?
Viime vuosien aikana nuorten harteille kasaantunut yhteiskunnallinen painolasti on hurja. Mielenterveysoireilu, yksinäisyyden kokemukset, opiskelu-uupumus ja jatkuva globaali kulku kriisistä kriisiin.
Otsikot huutavat talouskuria, huoltosuhteen horjahtelua, oppimis- ja osaamistason romahtamista ja luontokadon kiihtymistä. Kaikkiin kaivataan ratkaisuja — mitä enenevissä määrin tulevilta sukupolvilta.
Myös päätöksenteon toimintakulttuuri jaksaa hämmästyttää. Mustamaalaamista mediassa, takinkääntämistä yhteisesti sovittujen pelisääntöjen kustannuksella sekä nopeita pikavoittoja pitkäjänteisen puurtamisen ja oikeiden muutoksien sijaan. Tietynlainen pelin politiikka on toki kuulunut vallan kahvassa kiinni olevien toimintaan kautta aikain, mutta milloin siitä tuli politiikan uusi normaali?
Onkin varsin perusteltua ajatella jonkin tässä toiminnassa olevan rikki.
Me aikuiset — päättäjät ja kasvattajat — olemme paljon vastuussa siitä, miten esimerkillisesti toimimme osana yhteiskuntaa. Emme voi syyttää rikkinäisyydestä rosoisuudesta nuoria, jos itse käyttäydymme rumasti ja omanapaisesti. Ajattelen, että tässä ajassa politiikan tärkein tehtävä on luoda hyvän näköaloja ja lujittaa turvallisuudentunnetta kaiken roson ja epävarmuuden keskelle.
Rikkinäinen on harvoin houkutteleva. Ollaan Ouluna ja Pohjois-Suomena ehjän ja ratkaisukeskeisen politiikan edelläkävijöitä. Siinä riittää työnsarkaa, mutta milloinpa me pohjoisen ihmiset olisimme työtä pelänneet?
Eveliina Leskelä, kaupunginvaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen, Keskusta