Päät­tä­jäl­tä: Pie­niä ja iso­ja päätöksiä

Vuo­den alku on ollut tur­bu­lent­ti­nen. Eläm­me edel­leen koro­na-arkea, yri­täm­me pääs­tä nor­maa­liin arjen jär­jes­tyk­seen kiin­ni, kolaam­me ulko­na ennä­tyk­sel­lis­tä lumi­kuor­maa ja seu­raam­me hen­keä pidä­tel­len Euroo­pas­sa käyn­nis­sä ole­vaa sotaa. Tähän pääl­le kuor­ru­tus jokai­sen elä­män ilo­ja ja suruja.

Mir­ja Vehkaperä.

Olet taa­tus­ti seu­ran­nut Oulus­sa teh­ty­jä pää­tök­siä. Täy­tyy tun­nus­taa, että tah­ti on ollut sen ver­ran kova, että hiih­to­la­dul­le ei kovin ole ehti­nyt. Tam­mi­kuus­sa saa­tiin pää­tök­seen Oulun kau­pun­gin stra­te­gia, jol­la tavoi­tel­laan niin asuk­kai­den, työl­li­syy­den, yrit­tä­jyy­den kuin kan­sain­vä­li­syy­den kas­vua. Hel­mi­kuus­sa pui­tiin joh­ta­mis­jär­jes­tel­mää, ase­ma­kes­kuk­sen ja Rak­si­lan kaa­vaa sekä aloi­tet­tiin val­mis­tau­tu­mi­nen hyvin­voin­tia­lu­een muo­dos­ta­mi­sen jäl­kei­seen aikaan. Saim­me myös pit­kään odo­te­tun Luup­pi (tai­de­museo, Tie­to­maa ja Poh­jois-Poh­jan­maan museo) rat­kai­sun päätökseen.

Jokai­nen alku­vuo­den pää­tös oli­si kolum­nin arvoi­nen. Kulu­neen vii­kon aika­na ne tun­tu­vat kui­ten­kin täy­sin vähä­pä­töi­sil­tä ja toi­sar­voi­sil­ta. Aja­tuk­siin, yöuniin ja päi­vän puhee­nai­heek­si ovat nous­seet Ukrai­nan sodan kau­hut. Seu­raam­me reaa­lia­jas­sa naa­pu­ri­maam­me Venä­jän, täy­sin tuo­mit­ta­vaa hyök­käys­tä, itse­näi­sen Unka­rin kan­san kimp­puun. Sodan kas­vot ovat rajut. Herää kysy­mys, voi­ko meil­le käy­dä samoin?

Olen ollut suu­ri diplo­ma­tian kan­nat­ta­ja. Yhteis­työ, neu­vot­te­lut ja kom­pro­mis­sit ovat sana­va­ras­to­ni kär­ki­pääs­sä. Naa­pu­ri­mai­den ja kan­so­jen kans­sa on opit­ta­va elä­mään. Toi­sia kun­nioit­taen. Tun­tuu, että Venä­jää koh­taan olen ollut lii­an sini­sil­mäi­nen ja luot­ta­vai­nen. Hei­dän suur­val­ta-ase­man­sa säi­lyt­tä­mi­sek­si tar­vit­tiin Puti­nin käyn­nis­tä­mä sota Euroop­paa vas­taan. He alis­ta­vat, tuho­vat ja levit­tä­vät pelon ilma­pii­riä oman vel­jes­kan­saan­sa tap­pa­mal­la mei­hin kaikkiin.

Euroop­pa on yhte­näi­sem­pi kuin kos­kaan. Pakot­teet, venä­läi­siin koh­dis­tu­neet sank­tiot, sota­ma­te­ri­aa­lin toi­mi­tuk­set ja poliit­ti­set toi­met on teh­ty yksi­mie­li­ses­ti. Koko Euroop­pa sei­soo Ukrai­nan taka­na. Pahin­ta on kui­ten­kin kat­soa sivus­ta ukrai­na­lais­ten tais­te­lua. Sivii­lei­hin koh­dis­tu­neet iskut ovat lii­kaa. Odo­tam­me NATOn ja mui­den kan­sain­vä­lis­ten jär­jes­tö­jen puut­tu­mis­ta tilan­tee­seen. Ainoa ulos­pää­sy on rau­ha ja Venä­jän oman kan­san herää­mi­nen vas­ta­rin­taan joh­ta­ji­aan vastaan.

Pai­kal­li­set toi­met ovat olleet rea­goin­tia. Oulun kau­pun­ki avus­taa usei­den mui­den kau­pun­kien tavoin talou­del­li­ses­ti Ukrai­naa ja lah­joi­tam­me 100 000 euroa krii­sia­puun. Olem­me kes­keyt­tä­neet Venä­jän ystä­vyys­kau­pun­ki­työm­me ja mai­dem­me väli­set kan­sain­vä­li­set hank­keet. Etsim­me uusia tapo­ja ukrai­na­lais­ten aut­ta­mi­sek­si. Tois­ten hädän het­kel­lä, tun­tee suur­ta voimattomuutta.

Kuten puo­lus­tus­mi­nis­te­ri Ant­ti Kaik­ko­nen roh­kai­si: ”Arjen on jat­kut­ta­va. Aikui­set aamul­la töi­hin. Lap­set kou­luun. Ja saa soit­taa mum­mol­le.” Täs­sä meil­le kai­kil­le oivat ohjeet, joil­la sel­viy­dym­me eteenpäin.

Mir­ja Vehkaperä

Oulun kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen pj.