
Risto Säkkinen.
Suomi on täysvaltainen kansanvalta. Näin todetaan Suomen perustuslain 1§ 1. momentissa. Yksi tärkeimmistä tavoista toteuttaa kansanvaltaa täysivaltaisesti on käydä äänestämässä. Täysi-ikäisillä suomalaisilla on oikeus valita edustajansa kuntiin, hyvinvointialueille, eduskuntaan ja Suomen presidentiksi. Näin ei ole kaikkialla maailmassa.
Suomalaisessa kansanvallan toteutumisessa on jotain vaillinaista, ainakin petrattavaa. Suurin osa suomalaisista jättää äänestämättä vaaleissa. Rekisteröitymätön, järjestäytymätön ns. Nukkuvien puolue on valtaa käyttämättä jättävien turva. Kyseisen porukan olisi herättävä vallankäyttäjiksi.
Edustuksellinen kansanvalta eli demokratia pohjaa vaaleihin. Minusta äänestäminen on perustuslaillinen ja kansanvaltaa kunnioittava oikeus. Jos et äänestä, älä vaadi ja valita. Kun olet käyttänyt äänioikeutta, on helpompi arvioida valitsemasi päättäjän taitoa ja kykyä yhteisten asioiden hoitamisessa.
Suomi poikkeaa maailman muista kansoista yhdessä tärkeässä seikassa. Suomalaiset luottavat poikkeuksellisen paljon toisiinsa kaikilla elämän tasoilla. Se on todella merkityksellistä. Olemme väkimäärältään pieni. Hieman yli sata vuotta kestänyt itsenäisyytemme ei olisi onnistunut ilman yhteisiä päämääriä ja tavoitteita. Heikoimmat hetket Suomen itsenäisyydessä ovat sijoittuneet riitaisille, kansan hyvinvointia heikentäville ajoille.
Jos suomalaisista noin joka toinen äänestää kunta/aluevaaleissa onko kyseessä luottamuksesta. Puolet osoittaa luottamusta äänestämällä ja puolet äänestämättä. Itse aion osoittaa luottamusta meille kaikille äänestämällä kunta- ja aluevaaleissa. Lupa luottaa päätöksentekijöihin ja päätöksentekoon.
Osana Ruotsia ja myöhemmin Venäjää suomalaisilta puuttui täysivaltainen päätöksenteko-oikeus. Olimme alistettuja emävaltion laeille ja johtajille. Tänä päivänä meillä on mahdollisuus ja oikeus valita edustajamme päätöksentekijöiksi, luottamushenkilöiksi.
Ne puolueet, jotka saavat kannattajansa äänestämään antavat suuntaa kunnille ja hyvinvointialueille. Nukkuvien puolueen kannattajat huokaisevat toiveensa taivaan tuuliin. Me olemme olleet edelläkävijöitä yleisen, yhtäläisen äänioikeuden saamisessa. Mitä teemme. Äänestäkäämme.
Risto Säkkinen, kunnanvaltuutettu, Sdp, Ii