Eränkäynti, eräelämä, erämaa, erämies, eräkirja. Sanasta “erä” muodostuu suomen kielessä paljon yhdyssanoja.
Ulkomaalaiselle sanan merkitys on hankala selittää, mutta varmaan jokaisella suomalaisella sana herättää vahvan ja positiivisen mielikuvan jostain luontoon liittyvästä harrasteesta. Osalle se tuo mieleen luontoretkien tervastulien tuoksun, metsämaisemat, lapsuuden onkiretket, taikka metsästyksen ja siihen liittyvän yhteisöllisyyden tunteen.
Voidaan sanoa, että laajasti katsottuna eräkulttuuri on vahva osa suomalaista identiteettiä. Ilman metsästystä ja eränkäyntiä, ei täällä olisi ollut elämisen mahdollisuuksia aikoinaan.
Suomalaisen eräkulttuurin ympärille on rakennettu myös paikka, jossa voi käydä tutustumassa aiheeseen. Riihimäellä sijaitseva metsästysmuseo.
Nyt tätä eräkulttuurin ympärille rakentuvaa museohanketta halutaan laajentaa. Suomen Metsästysmuseo ja Suomen Kalastusmuseoyhdistys ovat käynnistäneet maa- ja metsätalousministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä museoviraston tukemana vuoden 2020 alussa hankkeen valtakunnallisen ja täysin uudenlaisen, luonnon kaikkia virkistyskäyttömuotoja yhdistävän uuden museon aikaansaamiseksi. Museon tarkoituksena on olla keskus, jossa voi kokea mitä ovat luonnon virkistyskäyttö ja kestävä hyödyntäminen.
Museon sijaintipaikkakuntaa ei ole ennalta määritelty. Voisiko sen paikka olla vaikka Oulussa? Kaupungissa, joka tavoittelee Kulttuuripääkaupunki2026 statusta.
Hankkeen tavoitteena on 100 000 kävijää ja viiden miljoonan euron aluetaloudelliset vaikutukset vuodessa. Siis elinvoimaa ja kilpailukykyä.
Hankkeen tiedotustilaisuudessa marraskuussa asiaa on esitelty kiinnostuneille. Paikalla oli ollut 43 kuntaa ja kaupunkia. Kaikki maakunnat ovat olleet edustettuna. Harmikseni kuulin, että Oulun kaupunki ei.
Mutta emme ole vielä jääneet junasta. Aikaa osoittaa kiinnostus hankkeeseen on tammikuun loppuun saakka.
Teimme 7.12.2020 valtuuston kokouksessa Keskustan ryhmänä aloitteen, että Oulu lähtee tavoittelemaan erämuseota. Ilokseni kuulin, että aloitteemme on saanut hyvän vastaanoton ja kaupunki on jo ryhtynyt valmistelemaan hakemusta.
Meillä Oulussa on jo olemassa oleva “puolivalmis” paikka museolle. Yli-Iin Kierikki. Sitä edelleen kehittämällä saamme varmasti luotua tänne kiinnostavan ja edustavan kohteen.
Oululla on vahvat perinteet eräkulttuurin saralla. Oulu- ja Iijoen lohenkalastus, porotalous, tervanpoltto, hylkeenpyynti jne. muutamia mainitakseni.
Oulu on myös helposti kansainvälisten matkailijoiden saavutettavissa lentokentän johdosta, meillä on riittävä majoituskapasiteetti, sekä tulevaisuuden museoiden käyttämä virtuaalitekniikkaa saatavilla.
Voimmehan tehdä yhteistyötä alueella toimivan vahvan peliteollisuuden kanssa.
Yksi kysymys, joka nousee Kierikin kohdalla perustellusti esille, on etäisyys. Onko paikka liian syrjässä?
Mielestäni ei. Museosta tehdään kymmeniä vuosia pysyvä, mielenkiintoa herättävä elämyskeskus.
Etäisyys Oulun keskustasta on linnuntietä reilut 40 kilometriä. Tämä matka sujuu muutamien vuosien kuluttua sähköllä toimivilla lentolaitteilla varttitunnissa. Ja se on yksi osa elämystä. Hotellin pihasta suoralla lennolla yli laajojen metsien ja soiden, erämaaluontoon eräelämysten keskukseen. Miltä kuulostaa?
Uskon, että Oululla on kaikki edellytykset laatia menestyksellinen hakemus ja voimme luoda alueelle täysin uudenlaista vetovoimaa tämän avulla.
Yhdistetään voimat ja voitetaan tämä. Tehdään eräkulttuurista meille elinvoimaa, yhdessä.
Toivotan kaikille Rantapohjan lukijoille rauhallista ja mahdollisimman terveellistä joulua sekä kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!
Jorma Leskelä, kaupunginvaltuutettu, yhdyskuntalautakunnan jäsen, Keskusta