
Risto Säkkinen.
Aivan aluksi kiitokset kaikille kunta- ja aluevaaleissa äänestäneille. Äänestämällä valitut kunnan- ja aluevaltuutetut käyttävä kansan antamia valtakirjoja meidän yhteisten asioiden hoidossa ja kehittämisissä.
Suomalainen vaalijärjestelmä on hyvin toimiva ja rehellinen. Olen saanut perehtyä asiaan viime vuosikymmenellä Iin kunnan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana. Rantapohjan alueella ei näkynyt ulkomaalaisia vaalitarkkailijoita. Tarvetta moiseen ei ole, koska lainsäädäntö vaaliasioissa on yksiselitteinen ja tasapuolinen.
Pidän loukkaavana ajatusta, että alue- ja kuntavaaleissa olisi ollut vähän vilunkia. Loukattuja ovat ne, jotka eivät äänestäneet sanojan puolueen ehdokkaita. Mielestäni kaikki äänestäjät ovat olleet oikeassa.
Suomalaisten vaalien kestomenestyjän, suurimman kannatuksen saava NuPun eli Nukkuvien Puolueen kannatus on hämmästyttävää. Ilman johtajaa olevaa ”suurinta puoluetta” kannattaa liki puolet suomalaisista äänioikeutetuista.
Kansanvaltaan kuuluu myös oikeus olla äänestämättä. Moni äänestämättä jättävä kertoo, että ei löydä mieleistä ehdokasta tai puoluetta. Myös kunnan- ja aluevaltuustojen tehtävät sekä päätettävät asiat voivat olla vieraita ja outoja. Näin oli perusteltu eräälle luottohenkilölleni äänestämättömyyttä.
Kaupunkien ja kuntien kotisivut sekä muu tiedotus voivat edesauttaa tiedonsaannissa. Esimerkiksi Iin kunnan kotisivuilla oli äskettäin kysely Wanhan Haminan puistoalueen yleissuunnitelmaluonnoksesta. Kuinka moni vastasi? Tietoa ei ole.
Elämmekö unessa? Mitä meidän päättäjien tulisi tehdä NuPUn kannatuksen vähentämiseksi. Ehdotan, että omalta osaltamme kannustamme kuntalaisia ottamaan kantaa erilaisissa yhteyksissä kunnan ja Pohteen asioihin.
Poliittisen päättäjän on helppo harhautua luulemaan tietävänsä mitä ihmiset tosiasiassa ajattelevat. Vain yhteistuumin voimme laajentaa päätöksentekijöiden kannattajakuntaa.
Vaaleissa äänestäminen on valveilla oloa. Äänestäjän oikeusturva oikeuttaa arvioimaan poliittisia päätöksiä ja poliitikkojen toimia. Kansa ei ansaitse horrostavia päättäjiä. Kunta- ja aluevaalit ovat jälleen huhtikuussa 2029.
Risto Säkkinen, Iin valtuutettu, SDP