Muis­to­kir­joi­tus: Mil­ja-mum­mun muistolle

Mum­mu oli maa­il­man kil­tein ihmi­nen. Hän tuki ja loh­dut­ti sitä, joka oli itse mokan­nut tai maa­il­ma oli heit­tä­nyt esteen tiel­le. Hän näyt­ti miten välit­tää aidos­ti lähei­sis­tään ja opet­ti osoit­ta­maan sen.

Mum­mu jakoi hyvän­tuu­li­suut­taan ja rak­kaut­taan suku­lai­sis­ta naa­pu­reil­le ja koko Piuk­ku­lan tör­mäl­le. Mum­mu oli myös todel­la vah­va ja todel­li­nen tais­te­li­ja kun mm. voit­ti syövän.

Mum­mu aina vaan jak­soi olla läs­nä, oli tilan­ne mikä hyvän­sä. Mum­mu oli voi­ma­nai­nen, jota arvos­tan ja tulen aina arvos­ta­maan. Ilman mum­mua minul­la ei oli­si ollut mah­dol­li­suut­ta kokea ja näh­dä nii­tä kaik­kia iki­muis­toi­sia asioi­ta, joi­ta me yhdes­sä näim­me ja koimme.

Aion jonain päi­vä­nä ker­toa lap­sil­le­ni sii­tä, mil­lai­nen tais­te­li­ja ja esi­ku­va mum­mu oli ja kuin­ka hän teki maa­il­man par­haim­mat ries­kat! Mum­mu oli minul­le kuin toi­nen äiti, jota rakas­tan ja tulen aina rakas­ta­maan todel­la paljon.

Vii­vi Veijovaara