Kos­ke­ta minua, Henki

Tule­van sun­nun­tain evan­ke­liu­mi julistaa:

Juh­lan suu­re­na pää­tös­päi­vä­nä Jee­sus nousi puhu­maan ja huusi koval­la äänel­lä: ”Jos jon­kun on jano, tul­koon minun luok­se­ni ja juo­koon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisim­mäs­tään kum­pua­vat elä­vän veden vir­rat’, niin kuin kir­joi­tuk­sis­sa sano­taan.” Täl­lä Jee­sus tar­koit­ti Hen­keä, jon­ka häneen usko­vat tuli­si­vat saa­maan. Vie­lä ei Hen­ki ollut tul­lut, kos­ka Jee­sus­ta ei vie­lä ollut kir­kas­tet­tu (Joh. 7: 37–39).

Ennen hela­tors­tai­na tapah­tu­nut­ta tai­vaa­see­nas­tu­mis­taan Kris­tus lupa­si omil­leen Pyhän Hen­gen, jon­ka kaut­ta hän oli­si yhä läs­nä seu­ra­kun­tan­sa kes­kel­lä sanas­sa ja sakra­men­teis­sa, kas­tees­sa ja ehtool­li­ses­sa, vaik­ka he eivät hän­tä enää voi­si näh­dä­kään. Hän kehot­ti omi­aan odot­ta­maan tämän lupauk­sen täyt­ty­mis­tä. Kris­tuk­sen lupaa­ma Pyhä Hen­ki luo ikui­sen yhtey­den tai­vaa­seen astu­neen Her­ram­me ja hänen seu­ra­kun­tan­sa välil­le, kar­kot­taa meis­tä pelon ja tekee kaik­ki kris­ti­tyt osal­li­sik­si Kris­tuk­ses­ta ja hänen lah­joit­ta­mas­taan armos­ta ja pelas­tuk­ses­ta. Pyhä Hen­ki vakuut­taa meil­le kris­ti­tyil­le, että me olem­me Juma­lan lap­sia, ja me saam­me kut­sua hän­tä Isäk­si. Pyhän Hen­gen lah­jo­ja meil­le ihmi­sil­le ovat myös rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ystä­väl­li­syys, hyvyys, uskol­li­suus, lem­peys ja itse­hil­lin­tä. Ilman Pyhää Hen­keä uskoa ei oli­si ole­mas­sa, eikä ilman Pyhän Hen­gen lah­jo­ja teh­täi­si hyvää täs­sä maailmassa.

Ensi sun­nun­tai­na me jat­kam­me­kin mat­kaa Pyhän Hen­gen odot­ta­mi­sen tiel­lä, joka saa­tet­tiin alkuun hela­tors­tai­na. Kris­til­li­nen seu­ra­kun­ta kään­tää kat­seen­sa nyt pää­siäi­sen ajas­ta koh­ti hel­lun­tai­ta, Pyhän Hen­gen vuo­dat­ta­mi­sen juh­la­päi­vää. Hel­lun­tai onkin meil­le kris­ti­tyil­le yksi kirk­ko­vuo­den suu­rim­mis­ta juh­lis­ta, vaik­ka moni unoh­taa­kin sen mer­ki­tyk­sen, var­sin­kin monil­le pal­jon tutum­pien pää­siäi­sen ja jou­lun rin­nal­la. Aina välil­lä onkin siis pai­kal­laan muis­tel­la, mik­si me odo­tam­me ja juh­lim­me hel­lun­tai­ta. Raa­ma­tun sana ker­too meil­le, kuin­ka tuol­loin Pyhä Hen­ki vuo­da­tet­tiin ope­tus­las­ten pääl­le ja kuin­ka he tuli­vat täy­teen Pyhää Hen­keä. Tämä toteut­ti Jee­suk­sen lupauk­set ja Van­han tes­ta­men­tin ennus­tuk­set. Suu­ri jouk­ko ihmi­siä kas­tet­tiin ja seu­ra­kun­nan luku­mää­rä kas­voi huo­mat­ta­vas­ti. Kaik­ki pai­kal­la olleet sai­vat kuul­la julis­tus­ta omal­la kie­lel­lään. Tämä koros­ti kris­tit­ty­jen yhteyt­tä ja kris­til­li­sen sano­man kuu­lu­mis­ta kai­kil­le kan­soil­le. Ensim­mäi­nen hel­lun­tai oli myös kris­til­li­sen kir­kon perus­ta­mi­sen päivä. 

Vaik­ka hel­lun­tai onkin jo lähel­lä, niin älkääm­me kui­ten­kaan men­kö asioi­den edel­le, sil­lä me emme elä vie­lä hel­lun­tai­ta. Nyt me eläm­me vie­lä odo­tuk­sen aikaa. Ensi sun­nun­tain tee­ma onkin Pyhän Hen­gen odo­tus, jol­loin seu­ra­kun­ta odot­taa ja rukoi­lee Pyhän Hen­gen lah­jaa saa­pu­vak­si. Juma­lan ole­mus on meil­le ihmi­sil­le salai­suus, mut­ta Juma­la ilmoit­taa itsen­sä ja tulee läs­nä­ole­vak­si mei­dän kes­kel­lem­me Pyhän Hen­gen kaut­ta. Me odo­tam­me Pyhää Hen­keä, uskon syn­nyt­tä­jää ja yllä­pi­tä­jää, puo­lus­ta­jaa, pyhit­tä­jää ja elä­väk­si teki­jää. Me odo­tam­me. Tule, Pyhä Henki!

Jus­si Rin­ta-Joup­pi, vs. seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Hau­ki­pu­taan seurakunta