Korona on koetellut lähes kaikkia ikäryhmiä. Nuorten ja ikääntyneiden tunnot ovat jääneet vähälle. Päivät vilistävät silmissä ja sitä miettii, että milloin tämä kummallinen aika on ohi. Aika on muuttanut muotoaan, kun sitä ennen rytmittäneet tapahtumat ovat nyt pitkälti poissa. Elämä rullaa kotipiirissä. Työtä, ulkoilua ja kotoilua. Monelle tämä aika on kuitenkin äärimmäisen kuormittava ja stressaava. Eristäytyminen kotiin saattaa aiheuttaa ahdistusta. Yksinäisyys voi olla kipeämpää kuin koskaan.
Korona on hirveän epäreilu. Tarkoitan sitä, että miten se on sekoittanut elämän yhteisellä maapallollamme. Se on katastrofi monelle yrittäjälle ja yhteisölle. Lukematon määrä ihmisiä on jäänyt vaille työtä ja toimeentuloa eikä tiedä, että miten selviää tulevaisuudessa. Epäreiluinta on se, että eniten kärsivät helposti ne, joiden asema on valmiiksi vaikein.
Korona laittoi yhteiskuntamme myös melkoiseen kestävyystestiin, josta maataloudessa, elintarviketeollisuudessa ja metsäsektorilla on selvitty hyvin. Suomalainen ruuantuotanto on kestävää, ja koko elintarvikeketju pystyy toimimaan hyvin myös poikkeusoloissa. Tiedän maa- ja metsätaloudessa toimivien huolehtivan luonnosta ja ilmastosta omalta osaltaan kestävästi. Se on talonpoikainen tapa. Se on aina ollut kestävä tapa elää ja viljellä maata ja metsää.
Metsäkeskustelu on monesti erikoista ja todellisuudesta irrallaan. Esimerkkinä arkitodellisuudesta voin kertoa sen, että kaadetun puun tilalle istutetaan neljä puun tainta, ja puuvarojemme hiilensidontakyky kasvaa koko ajan. Kiitos tästä kuuluu hyvälle suomalaiselle metsänhoidolle.
Hajautettu tuotantorakenne ja harva asutus ovat osoittautuneet jo kuluneena vuonna yhteiskuntamme palomuuriksi. Tätä iskunkestävyyden perustaa meidän on vaalittava tulevaisuuteen.
Huolestuttavaa on se, että miten korona iskee nuoriin ihmisiin. Yhtäkkiä ei enää olekaan niitä harjoittelu- ja työpaikkoja, jotka hetki sitten olivat tarjolla. Kun uusien ihmissuhteiden luominen opiskelupaikassa vaihtuu etäopiskeluun, voi se voi olla lamauttava kokemus. Nuorelle yksi vuosi voi olla ratkaiseva koko elämän suunnan kannalta. Jos elämältä puuttuu suunta, se menee helposti ihan sekaisin.
”Koronakriisillä on huomattavat sukupolvivaikutukset. Koko yhteiskunnan tasolla on vahvistettava lasten- ja nuorten tulevaisuuden uskoa ja turvallisuuden sekä osallisuuden kokemuksia arjessa. On panostettava arjen peruspalveluihin, mutta samalla on oltava herkkyyttä havaita ja reagoida esiin tuleviin ongelmiin, ” toteaa lasten oikeuksia ja hyvinvointia pohtineen työryhmän puheenjohtaja Esa Iivonen.
Taidetaan maailmalla puhua jo koronasukupolvesta. Kun aika pysähtyy ja maailma seisahtuu odottamaan ratkaisua, rokotetta, se osuu etenkin nuoriin. Juuri nuorissa on huolen rinnalla myös toivo. Sopeutumisen sukupolvi on tottunut epävarmuuteen ja katsoo tulevaisuuteen. Nuorissa on niitä, jotka osaavat kääntää tämän kaiken mahdollisuudeksi muuttaa maailmaa paremmaksi ja kestävämmäksi. Heissä on uusi tulevaisuus.
Ei muutoksen taakkaa voi silti säilyttää vain nuorille. Siihen tarvitaan kaikki. Monipaikkaisuus ja etätyö tulivat jäädäkseen, toisilla osa-aikaisesti ja toisilla enemmän kokoaikaisesti. Toimiviin valokuitu- ja mobiiliyhteyksiin panostaminen on maakuntiemme elinvoiman kehittämisen avainkysymyksiä. Suomen nykyisen valtioneuvoston antama lakiesitys laajakaistatuesta, joka kattaa myös vapaa-ajan asunnot, oli ensimmäinen askel.
Valoa tulevaisuuteen antaa myös eduskunnan käsittelyssä oleva sote- uudistus. Eläkeläiset ja työttömät ovat kunnallisten sote-palveluiden pääkäyttäjät. On erittäin tärkeää, että sote- ratkaisu saadaan tehtyä ja varmistetaan ja päästään kehittämään koko maahan yhdenvertaiset palvelut.
Antti Huttu-Hiltunen, Oulun kaupunginvaltuuston jäsen, Keskusta