Kun katselemme tämän hetken maailmaa, pyhän syntymisen salaisuus puhuttelee meitä tavalla, joka ylittää pelkän kalenterivuoden vaihtumisen merkityksen. Palestiinan ja Gazan piispa Kosmaksen muinaiset sanat kaikuvat läpi ajan kerrosten koskettavalla tavalla: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha! Tänään Betlehem ottaa vastaan Hänet, joka aina istuu Isän kanssa. Tänään enkelit ylistävät syntynyttä lapsukaista tavalla, joka sopii vain Jumalalle.”
Näiden sanojen paino tuntuu erityisen raskaalta juuri nyt, kun ne kantautuvat samoilta pyhiltä mailta, joilla yhä uudelleen toistuu ikiaikainen kertomus pakolaisuudesta, kodista lähtemisestä ja suojan etsinnästä.
Neljänkymmenen päivän paastokilvoituksemme on työstänyt sieluissamme samaa pyhää muutosta kuin Israelin kansan erämaavaellus muinoin. Tämä matka on riisunut meistä mukavuuksiin takertuneen minämme ja paljastanut todellisen olemuksemme Jumalan edessä. On pysäyttävää huomata, kuinka juuri tämä sama Egypti, josta olemme pyrkineet vapautumaan hengellisessä kilvoituksessamme, tarjoaa tänä päivänä turvapaikan lukemattomille pakolaislapsille.
Historia piirtää eteemme hätkähdyttäviä rinnakkaistapauksia: kuten Jeesus-lapsi äitinsä sylissä pakeni Herodeksen vainoa muinaiseen maanpaon maahan, kantavat nyt lukemattomat lapset pakomatkallaan sydämeensä kätkettyjä välähdyksiä – muistoja kodista, äidin hyräilyn kaikuja, isän hellää läsnäoloa.
Kristuksen syntymän mysteeri syvenee näiden nuorimpien kärsijöiden kasvoissa tavalla, joka murtaa pyhien kertomustemme kultaiset kehykset ja tekee niistä elävää nykyhetkeä. Betlehemin kertomus ei enää lepää turvallisesti historiankirjojen sivuilla – sen todellisuus heijastuu pakolaisleirin porteissa, rajamuurien varjoissa ja väliaikaisten telttojen kylmyydessä. Profeetta Jeremian (Matt. 2:17–18) näkemä äitien lohduttoman surun kuva paljastaa meille sen pyhän geometrian, jossa inhimillinen kärsimys ja jumalallinen läsnäolo leikkaavat. Tänään tuo leikkauspiste löytyy luolasta, kotinsa menettäneiden ja syrjäytettyjen tilasta – ei valtaistuinsalista.
Pyhän isämme Gregorios Nyssalaisen syvällinen näkemys joulusta toisena Jumalan pyhäkköteltan pystyttämisen juhlana avaa meille kuitenkin uuden ulottuvuuden tähän mysteeriin. Kuten muinoin telttamaja pystytettiin erämaassa merkiksi Jumalan läsnäolosta kansansa keskellä, Jumala itse ottaa nyt ihmisyyden telttamajakseen.
Aikamme pinnallinen kulttuuri yrittää peittää ihmisyyden haavat kauniisiin kääreisiin, tehden meidät usein sokeiksi omalle osallisuudellemme. Kuin Jerusalemin asukkaat muinoin, jatkamme arkisia askareitamme tunnistamatta hetkeä, jolloin Messias astuu konkreettisesti keskellemme. Luemme uutisia pakolaislasten kärsimyksestä, rukoilemme rauhaa jumalanpalveluksissa ja keskustelemme sodan kauheuksista, mutta emme näe, että juuri nyt, tässä hetkessä, Kristus kolkuttaa ovelle näiden vähäisimpien hädässä.
Kuitenkin juuri tässä hetkessä meille avautuu syvempi ymmärrys joulun mysteeristä. Sama valo, joka kerran läpäisi Betlehemin yön, löytää yhä tiensä aikamme varjoihin. Se heijastuu jokaisen jaetun aterian lämmössä, jokaisen avatun oven kynnyksellä, jokaisen ojentuneen käden eleessä. Joulun mysteeri ei ole vain historiallinen tapahtuma vaan jatkuva kutsumus astua sisään siihen pyhään geometriaan, jossa taivas ja maa, kärsimys ja toivo, inhimillinen ja jumalallinen kohtaavat – ei vain ajatuksissamme vaan käsissämme, sydämissämme ja teoissa, joilla rakennamme siltoja toinen toistemme luo.
Kristus syntyy, kiittäkää!
Elia, Helsingin ja koko Suomen ortodoksisen kirkjon arkkipiispa