Jou­lu­ter­veh­dys Her­ran vuon­na 2020

Lap­suu­den jou­lut ovat muis­tois­sa usein tai­an­omai­sia. Niin oli myös minul­la. Kas­voin maal­la pie­nes­sä idyl­li­ses­sä kyläs­sä, ja jou­lua odo­tet­tiin aina innolla.

Sii­hen aikaan oli ylei­nen tapa, ettei jou­lua ”kan­net­tu sisään” kuin vas­ta juu­ri ennen aat­toa. Jou­lun val­mis­te­lut ja itse juh­lan viet­to oli yhtei­söl­lis­tä ja rauhallista.

Kun kat­soo tämän päi­vän maa­il­maa niin ero edel­lä kuvat­tuun on aika­moi­nen. Jou­lu ottaa varas­läh­dön jo kuu­kausia ennen var­si­nais­ta juh­laa ja juu­ri kun itse juh­la lopul­ta koit­taa, niin se pian jo pak

ataan pois, ja lai­te­taan kaap­pei­hin ja kome­roi­hin odot­ta­maan seu­raa­vaa vuot­ta. Jou­lun viet­tä­mi­nen juh­lan oike­aan aikaan on typis­ty­nyt itse asias­sa vain muu­ta­maan päi­vään, samal­la kun aika ennen var­si­nais­ta jou­lua on muut­tu­nut pik­ku­jou­lu­kau­dek­si. Jou­lua ikään kuin kon­su­moi­daan jo ennen aikojaan.

Jokai­sel­la on toki oikeus omiin jou­lun­viet­to­ta­poi­hin ja ‑perin­tei­siin. On kui­ten­kin hyvä muis­taa, että eri­tyi­ses­ti orto­dok­si­ses­sa kir­kos­sa kirk­ko­vuo­den suu­riin juh­liin on tapa­na val­mis­tau­tua asian­mu­kai­ses­ti. Käy­tän­nös­sä tämä tar­koit­taa täs­sä yhtey­des­sä mar­ras­kuun puo­li­vä­lis­sä alka­vaa jou­lu­paas­toa, joka päät­tyy vas­ta joulupäivänä.

Suu­ria juh­lia edel­tää myös esi­juh­la, jota Kris­tuk­sen syn­ty­mä­juh­lan koh­dal­la vie­te­tään nel­jä päi­vää ennen var­si­nais­ta juh­laa. Kir­kon yhdes­sä kes­kei­sim­mäs­sä jou­lu­vei­sus­sa, Roma­nos Melo­dok­sen (k. 500‑l.) kir­joit­ta­mas­sa Kris­tuk­sen syn­ty­män kon­ta­kis­sa veisataankin:

”Tänä päi­vä­nä Neit­syt ylio­len­nol­li­sen synnyttää,
ja maa tar­jo­aa luo­lan lähestymättömälle.
Enke­lit pai­men­ten kans­sa ylis­tys­tä veisaavat.
Tie­tä­jät täh­den muka­na vael­ta­vat, sil­lä meidän
täh­tem­me on syn­ty­nyt Lap­su­kai­nen – ian­kaik­ki­nen Jumala.”

Vei­sun alkusa­nat tänä päi­vä­nä ovat täs­sä olen­nai­sia. Jou­lun ihme tapah­tuu täs­sä ja nyt, tänä päi­vä­nä, ja mei­dän teh­tä­vä­näm­me on ihme­tel­lä Juma­lan ihmi­sek­si syn­ty­mis­tä. Tätä ilo­sa­no­maa me ylis­täm­me, em-me vain yhte­nä päi­vä­nä, vaan yhä uudel­leen ja uudel­leen joka vuo­si. Vapah­ta­jan syn­ty­mä luo­las­sa on luon­nol­li­ses­ti jou­lun sano­ma. Erääs­sä toi­ses­sa kirk­ko­vei­sus­sa tämä luo­la, jos­sa neit­syt ylio­len­nol­li­sen syn-nyt­tää, osoit­tau­tuu­kin ”kunin­gat­ta­rel­le iha­nak­si palat­sik­si.” Ja vie­lä tänä päi­vä­nä Juma­lan­syn­nyt­tä­jä Neit­syt Maria ”saa­puu syn­nyt­tääk­seen luo­las­sa sanoin kuvaa­mat­to­mas­ti ikiai­kai­sen, ennen aika­kausia olleen Sanan.” (Kris-tuk­sen syn­ty­män aaton kontakki)

Jou­lun kir­kol­li­nen juh­la­kausi jat­kuu tam­mi­kuun 6. päi­vään asti, jol­loin orto­dok­si­ses­sa kir­kos­sa vie­te­tään Her­ran kas­teen juh­laa (Teo­fa­nia). Iloit­kaam­me Juma­lan lihak­si­tu­le­mi­sen juh­la­na arme­nia­lai­sen Moses Kho­re­nat­sin (k. 490) nimis­sä ole­van hym­nin mukaisesti:

”Iloit­se Maria, Jee­suk­sen äiti,
sil­lä sinä syn­ny­tit elä­mäm­me valon,
Jee­suk­sen, isiem­me Jumalan.”
Kris­tus syn­tyy – kiittäkää!

Met­ro­po­liit­ta Elia, Oulun orto­dok­si­sen hiip­pa­kun­nan piispa

Met­ro­po­liit­ta Elia.