Har­taus­kir­joi­tus: Rukous

Tapa­ni Ruotsalainen.

Jos ajat­te­lem­me kris­til­li­sen elä­män asiois­ta, niin rukous tai­taa olla se, joka on meil­le kai­kil­le taval­la tai toi­sel­la tut­tu. Tai­taa olla myös niin, että osaam­me jokai­nen aika­kin yhden rukouk­sen ulkoa. Ehkä äiti, isä, mum­mu tai joku muu on opet­ta­nut sinul­le ilta­ru­kouk­sen, jon­ka sanat osaat vie­lä. Seu­ra­kun­nan päi­vä­ker­hos­sa ollut ker­ho­ru­kous on ehkä jää­nyt mie­leen. Vii­meis­tään rip­pi­kou­lus­sa piti ope­tel­la Isä Mei­dän ‑rukous, jon­ka sanat palaa­vat aina­kin sil­lä taval­la mie­leen, että voit sen rukoil­la tois­ten muka­na. Voi­sim­me var­maan perus­tel­lus­ti sanoa, että me kaik­ki osaam­me rukoilla.

Taval­li­sen arjen kes­kel­lä rukous saat­taa jää­dä meil­le vie­raak­si, mut­ta sil­loin kun elä­män vai­keu­det koh­taa­vat mei­tä, niin sil­loin alam­me etsiä rukouk­sen sano­ja. Tämä elä­mäm­me koro­na-aika on ollut meil­le rukouk­sen aikaa. Hyvin moni on rukoil­lut var­je­lus­ta sai­rau­del­ta. Moni on rukoil­lut lähei­sen para­ne­mis­ta, jos tau­ti on iske­nyt. Tämä aika on opet­ta­nut meil­le, että huo­li­mat­ta nykyi­ses­tä kehit­ty­nees­tä ajas­ta, niin kaik­ki ei ole mei­dän hal­lin­nas­sam­me. Rukouk­ses­sa me uskom­me elä­mäm­me Hänen käteen­sä, joka hal­lit­see kai­ken sii­nä luot­ta­muk­ses­sa, että Juma­lan hyvä tah­to saa aina tapahtua.

Rukous voi tun­tua aluk­si meil­le vai­keal­ta. Rukous­han on puhet­ta Juma­lal­le, jota emme voi näh­dä, mut­ta joka on luvan­nut kuul­la kaik­ki mei­dän rukouk­sem­me. On vai­kea siis puhu Hänel­le, jota emme näe. Rukoi­le­maan voi kui­ten­kin oppia. Meil­lä oli tääl­lä Iin seu­ra­kun­nas­sa alku­vuo­des­ta vie­rai­ta Vie­nan Kar­ja­las­ta. Toi­nen heis­tä oli nuo­ri mies, joka oli kas­va­nut lap­suu­den ateis­ti­ses­sa yhteis­kun­nas­sa, jos­sa ei puhut­tu Juma­las­ta mitään. Sen jäl­keen ateis­ti­nen yhteis­kun­ta sor­tui, niin hänel­le tuli halu lukea Raa­mat­tua. Erää­nä kesä­nä hän luki Raa­ma­tun läpi ja vakuut­tui kris­til­li­se­nus­kon totuu­des­ta. Miten tämä sit­ten vai­kut­ti häneen? Hän ker­toi esi­mer­kin. Kun hän oli tämän jäl­keen töis­sä ja — - kun sil­lä oli tul­lut vai­kea tilan­ne, niin sil­loin hän oli huo­man­nut mie­les­sään sano­van — - — ”Jee­sus auta minua”. Eli Juma­lan sana oli herät­tä­nyt hänel­lä halun ja tai­don lähes­tyä Juma­laa — - — siis rukoilla.

Tule­va sun­nun­tai kut­suu mei­tä kaik­kia rukoi­le­maan. Saam­me luot­ta­vai­ses­ti kan­taa Juma­lal­le omat, läheis­ten, yhtei­söm­me ja koko maa­il­man asiat, vaik­ka tuol­la lyhyel­lä rukouk­sel­la — - ”Jee­sus auta meitä.”

Tapa­ni Ruot­sa­lai­nen, Iin kirkkoherra