Kevään koronakriisi laittoi monen elämän uuteen järjestykseen. Toisille käsky pysyä kotona ja etätöissä oli mahdollisuus hypätä pois arjen oravanpyörästä, toisilla taas ahdistus lisääntyi entisestään. Meidät kirkon työntekijät kevään kokoontumiskiellot asettivat täysin uuden eteen; miten kohdata ihmiset, kun et voi kohdata heitä? Kirkko teki digiloikan, mutta varmasti jokaisen meistä on pitänyt myös pysähtyä miettimään, mikä omassa työssä on sitä kaikkein tärkeintä ja luovuttamatonta?
Meillä Iin seurakunnassa nuortenillat ovat jo usean vuoden ajan koonneet runsaasti nuoria yhteen. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan, miten sen nyt ottaa…) on päiväkerhotilaamme ängennyt yli 50 nuorta. Etänuorteniltojen maksimi osallistujamäärä oli 12 henkeä. Vaikka verkkotyö ja kohtaaminen netissä on myös tärkeää, se ei korvaa fyysisesti samassa tilassa olemista, puhumista, näkemistä ja kuulemista.
Myös rippikoulun seurakuntayhteysjakson kanssa piti tehdä luovia ratkaisuja. Nuoret osallistuivat striimattuihin jumalanpalveluksiin, ja tekivät tehtäviä. Viimeisenä kysymyksenä oli, millaista oli osallistua ”virtuaalikirkkoon”. Yllättävän monessa vastauksessa todettiin, että ihan kiva, mutta olisin mieluummin oikeassa jumalanpalveluksessa.
Tätä kirjoittaessani on ensimmäisen rippikoulupäivän ilta. Seurakuntamme riparit muutettiin päiväleireiksi, eli leirikeskuksen sijaan istunkin omalla sohvallani. Päivä oli kiireinen. Aikataulu oli hieman liian tiukka, kaikkea suunniteltua ei ehditty tehdä. Seuraavia päiviä ajatellen, on mietittävä, pitäisikö jotain jättää pois, mikä on oikeasti tärkeää?
Rippikoulussa opitaan kristinuskon perusasiat, mutta myös paljon muuta. Rippikoulu ei ole pelkkää Raamatunlukemista, jumalanpalveluksia tai opetushetkiä. Rippikoulun tärkeimpiä asioita ovat kohtaamiset. Kiireestä huolimatta, niitäkin oli tänään. Sain kuulla, miten eräs nuori on saamassa rippilahjaksi pappansa ristin, toisella oli kaulassaan mummolta saatu koru. Yhdessä mietittiin positiivisia asioita itsestä. Toimitettiin suntionvirkaa leirijumalanpalveluksessa ja muutaman kanssa oltiin etäyhteyden päässä. Riparilla parhaita hetkiä ovat ne, kun ei ole kiire mihinkään, kun voi vain istua porukalla ja pohtia maailmanmenoa. Päiväleirillä noita hetkiä on vähemmän.
Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus kohtasi erilaisia ihmisiä; sairaita, köyhiä, syrjäytyneitä, mutta myös valtaapitäviä ja rikkaita. Jeesuksella oli aikaa myös lapsille. Hänellä oli aikaa keskustella, parantaa, nähdä ihmiset heidän huoliensa takaa.
Mikä rippikoulussa on sitten kaikkein tärkeintä? Se, että nuori oppii ulkoa uskontunnustuksen tai osaa nimetä Jeesuksen syntymäkaupungin, vai se, että hän kokee, että hänet nähdään, hänet kohdataan ja että hän saa olla juuri sellainen kuin on, Jumalan silmissä ihme?
Katri Sillanpää, nuorisotyönohjaaja, Iin seurakunta