Har­taus­kir­joi­tus: Katoa­mat­to­mat aarteet

Koro­na-aika­na olen kuul­lut pal­jon puheen­vuo­ro­ja ja luke­nut kir­joi­tuk­sia sii­tä, kuin­ka tämä aika lait­taa asiat tär­keys­jär­jes­tyk­seen. Sen totaa­li­suus pakot­taa miet­ti­mään, mikä elä­mäs­sä on oikeas­ti tärkeää. 

Oma sosi­aa­li­nen media­ni on täyt­ty­nyt kuvis­ta, jois­sa ope­tel­laan uusia tai­to­ja ja pala­taan jon­ki­na­lais­ten perus­asioi­den äärel­le. Iloi­taan uusis­ta ruo­ka­re­sep­teis­tä, soh­val­ta teh­dyis­tä nok­ka­hui­lu­kon­ser­teis­ta, aja­tus­ten vaih­ta­mi­ses­ta vide­pu­he­luin ystä­vien kans­sa ja kesän mer­keis­tä, noin esimerkiksi.

Erää­nä ilta­na tiuk­ko­jen rajoi­tus­ten vie­lä olles­sa voi­mas­sa olin Vir­pi­ni­mies­sä ensim­mäis­tä ker­taa skeit­ti­lau­dan kans­sa ja yri­tin ope­tel­la lau­dan pääl­lä pysy­mis­tä. Puo­li­so­ni yrit­ti ohjeis­taa, oli aurin­koi­nen sää ja oma, välil­lä kovin epä­toi­voi­nen yrit­tä­mi­nen, nau­rat­ti. Oli­si saat­ta­nut jää­dä tämä­kin teke­mät­tä ellei pit­kik­si illoik­si oli­si ollut pak­ko yrit­tää kek­siä jotain muu­ta­kin teke­mis­tä kuin Netflixin tuijottaminen. 

Eten­kin koro­na­ti­lan­teen alus­sa yhteis­kun­nal­li­nen kes­kus­te­lu pyö­ri pal­jon talou­den ympä­ril­lä. Talou­den asian­tun­ti­joi­ta ja filo­so­fe­ja pyy­det­tiin kom­men­toi­maan, mikä on yksit­täi­sen pelas­te­tun ihmis­vuo­den hin­ta. Pys­tyi­kö mer­ki­tyk­sel­li­sel­le elä­mäl­le, ja kuka sen mää­rit­te­li­si, lait­ta­maan jon­kin­lais­ta hin­ta­lap­pua? Oli kui­ten­kin myön­net­tä­vä, että viruk­sen leviä­mis­tä ei voi­tu ulkois­taa johon­kin ”noi­hin toi­siin”. Se oli levin­nyt kai­ken kaik­ki­aan lii­ke­mat­kus­ta­mi­sen ja mas­sa­tu­ris­min vuok­si, oltiin monel­la tapaa talou­den ytimessä. 

Useat kent­tä­työn­te­ki­jät ker­toi­vat koke­muk­sis­taan. Näyt­täi­si sil­tä, että päih­de- ja mie­len­ter­vey­son­gel­mat kasaan­tui­si­vat, haas­teet per­heis­sä kas­vai­si­vat. Tar­vit­tai­siin aiem­paa puut­tu­mis­ta, enem­män resurs­se­ja, lisää tuki­ver­kos­to­ja. Se oli­si kaik­kien yhtei­nen etu.

Min­nea­po­lik­ses­sa tapah­tu­nut tum­mai­hoi­sen Geor­ge Flo­y­din kuo­le­ma, joka joh­tui polii­sis­ta, on saa­nut koro­na­ra­joi­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta Yhdys­val­lois­sa ihmi­set kaduil­le. Kuin­ka kau­an raken­teel­lis­ta syr­jin­tää, joka pahim­mas­sa tapauk­ses­sa joh­taa kuo­le­maan, tuli­si vie­lä sietää? 

Kun rajoi­tuk­sia on pik­ku­hil­jaa alet­tu pur­kaa, olen ollut val­ta­van lii­ku­tuk­sen par­taal­la mon­ta ker­taa. Ystä­vän näke­mi­nen ihan sii­nä vie­res­sä pit­kän tauon jäl­keen tai juma­lan­pal­ve­luk­sen pito Hau­ki­pu­taan kir­kos­sa niin, että seu­ra­kun­ta­lai­set saa­vat olla läs­nä, ovat olleet vavi­sut­ta­via koke­muk­sia. Jokin katoa­ma­ton, itseä ja tilan­net­ta suu­rem­pi, saa lii­ku­tuk­sen liik­keel­le. Skeit­ti­lau­dal­la tasa­pai­noi­lu­ni on saa­nut myös pal­jon tapah­tu­maa suu­rem­mat mittasuhteet.

Olen poh­ti­nut, kuin­ka voi­sin säi­lyt­tää ute­li­aan asen­teen täs­tä eteen­kin­päin. Kuin­ka voi­sin muis­taa kai­kes­sa teke­mi­ses­sä­ni ja koh­taa­mi­sis­sa­ni elä­män hau­rau­den, mut­ta myös jokai­sen elä­män arvok­kuu­den ja ainut­ker­tai­suu­den? Suo­ri­tin­ko arkea­ni jokin tiet­ty aja­tus mie­les­sä­ni vai otin­ko aikaa haas­taak­se­ni itseä­ni, tut­kiak­se­ni, ottaak­se­ni sel­vää ja toi­miak­se­ni yhtei­sek­si hyväk­si? Katoa­mat­to­mat aar­teet on vah­vas­ti uskoon liit­ty­vä ter­mi. Sen merk­ki­nä on kui­ten­kin ehty­mät­tö­mät varas­tot kaik­kien yhtei­sek­si hyväk­si, jaet­ta­vak­si teh­dyt, olen­nais­ta kai­kis­sa het­kis­sä kirkastavat.

Nuusa Nis­ka­la

seu­ra­kun­ta­pas­to­ri

Hau­ki­pu­taan seurakunta