Kun aloittelin omaa seurakuntauraani isosena, oli rippileireillä tapana pitää vielä ns. kristityn vaelluksia. Kyseessä oli maastoon narulla vedetty rata, jota pitkin kuljettiin silmät sidottuna. Reitin varrella oli erilaisia henkilöitä, joihin kulkijan piti reagoida. Alussa ohjeistettiin, että missään tilanteessa ei kuitenkaan saa päästää irti narusta.
Yksi reitin henkilöistä oli kaatunut pyörällä ojaan, eikä päässyt sieltä yksin ylös. Jujuna oli se, että hän oli juuri niin kaukana, että narusta pitelevän kulkijan oli päästettävä irti, jos halusi mennä auttamaan. Jos kulkija uskalsi ottaa riskin ja päästää narusta irti auttaakseen toista, palautettiin hänet saatesanojen ja kiitosten kanssa takaisin reitille. Jos taas kulkija tallusteli vain ohi kylmän viileästi tai pitkän empimisen jälkeen kuitenkin jatkoi matkaa, sai hän nuhteet ja muistutuksen ”Jeesus sanoo: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”.
Ensi sunnuntaina kirkoissamme vietetään lähimmäisen sunnuntaita. Käsitteenä lähimmäinen saattaa varsinkin nuoremmille olla vähän outo, ja kuulostaa jopa jotenkin vanhanaikaiselta. Monet ajattelevat sen tarkoittavan itselle läheisiä henkilöitä; omaa perhettä, sukulaisia, ystäviä. Harva ajattelee, että ärsyttävä naapuri tai toisella puolella maapalloa elävä ventovieras olisi lähimmäinen.
Kuuntelin juuri kirjan, joka kertoi Lontoolaisen lähiön ihmisistä toisen maailmansodan aikana. Tarinan ihmiset elivät samassa naapurustossa, mutta vasta yhteinen vihollinen ja vaikeudet toivat heidät oikeasti yhteen. Ehkä ihmisten yhteisöllisyys ja lähimmäisenrakkaus nousevat pintaan juuri vaikeuksien keskellä, silloin, kun todella tarvitsemme toisiamme. Vaikka nykyään ihmisten hätä ja maailman tapahtumat ovat netin ansiosta lähempänä kuin koskaan, on silmien ummistaminen myös vain yhden painalluksen tai svaippauksen päässä, ja taas voimme katsella hassuja kissavideoita unohtaen kaiken kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden.
Raamatussa Jeesus kehottaa meitä rakastamaan vihamiehiämme ja rukoilemaan vainoojiemme puolesta (Matt.5:44). Ja sama tykitys jatkuu: ”olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen” (Matt. 5: 48). Ei ihan pieniä vaatimuksia! Mutta onneksi Jumala ei vaadikaan meiltä täydellisyyttä heti. Hän tuntee meidät ja ymmärtää, että se on meille kovin vaikeaa; päästää irti narusta ja rämpiä ojaan, kun olisi vain yksinkertaisempaa ja helpompaa jatkaa matkaa. Ja kuitenkin se pieni ääni sisällämme kuiskaa joka kerta: ”olisi pitänyt mennä”, kunnes jonain päivänä uskallamme ojentaa kätemme ja auttaa, vain huomataksemme, että ei se niin kamalaa ja vaikeaa ollutkaan.
Rukoilemme: Herramme Jeesus Kristus. Sinä olet meille esimerkki täydellisestä rakkaudesta. Sinä hoidit ihmisen kaikkia tarpeita: ruokit nälkäisiä, paransit sairaita, annoit synnit anteeksi. Opeta meitäkin osoittamaan toisillemme käytännön rakkautta. Auta, ettei meillä koskaan olisi niin kiire, että kulkisimme apua tarvitsevan ihmisen ohi. Kiitos armostasi ja rakkaudestasi.
Katri Sillanpää, nuorisotyönohjaaja, Iin seurakunta