Har­taus: Katoa­vat ja katoa­mat­to­mat aarteet

Tule­va­na sun­nun­tai­na kirk­ko­vuo­den aihee­na on katoa­vat ja katoa­mat­to­mat aar­teet. Me hel­pos­ti kiin­nym­me tava­raan ja haluam­me aina jota­kin lisää. Rik­kauk­sien tavoit­te­lu joh­taa itsek­kyy­des­tä kas­va­viin tekoihin.

Maa­il­mas­sam­me tuloe­rot ovat val­ta­vat. Maa­il­man köy­him­mät ihmi­set näke­vät näl­kää ja elä­vät muu­ta­mal­la sen­til­lä päi­vän ja maa­il­man rik­kaim­mat ihmi­set eivät tie­dä mihin rahan­sa laittaisivat.

Saar­naa­jan kir­jas­sa sano­taan näin: ”Joka rakas­taa rahaa, ei saa sitä kyl­lin, eikä se, joka rakas­taa rik­kaut­ta, saa voit­toa tar­peek­seen. Tämä­kin on tur­huut­ta. Kun omai­suus kart­tuu, kart­tu­vat sen syö­jät­kin. Mitä iloa sii­tä on omis­ta­jal­leen, pait­si, että saa näh­dä sen kulu­van? Uuras­ta­van uni on makea, söi­pä hän vähän tai pal­jon, mut­ta rik­kaal­ta kyl­läi­syys vie unen.” (Saarn. 5:9)

Kunpa me osai­sim­me mate­ri­aa­lis­sa tyy­tyä pal­jon vähem­pään ja tun­nis­taa todel­li­nen rik­kaus. Todel­li­nen rik­kaus on Juma­lan rak­kaus sii­nä, että hän antoi ainoan poi­kan­sa, jot­tei yksi­kään, joka häneen uskoo jou­tui­si kado­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män. (Joh. 3:16) Tämä pie­noi­se­van­ke­liu­mik­si kut­sut­tu koh­ta on kris­ti­nus­kom­me ydin. 

Sai­la Karp­pi­nen, kap­pa­lai­nen, Hau­ki­pu­taan seurakunta