Har­taus: Juma­lan tah­toon nöyrtyminen

Pek­ka Nevalainen.

Nel­jän­nen advent­ti­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too tilan­tees­ta, jos­sa Joo­sef, Jee­suk­sen kas­vat­ti-isä on saa­nut tie­don sii­tä, että hänen kih­lat­tun­sa Maria odot­taa las­ta. Joo­sef tun­si pro­feet­ta Jesa­jan ennus­tuk­sen: ”Kat­so, neit­syt tulee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää pojan, ja hänel­le anne­taan nimek­si Imma­nuel – se mer­kit­see: Juma­la on mei­dän kans­sam­me.” (Jes. 7:14).

Hän tus­kin osa­si aja­tel­la, että tämä pro­fee­tan sana oli tul­lut hän­tä hyvin lähel­le. Ei voi­si olla miten­kään mah­dol­lis­ta, että juu­ri hänen kih­lat­tun­sa Maria oli­si tuo pro­fee­tan ennus­ta­ma neit­syt, Juma­lan Pojan äiti.

Joo­sef tun­si juu­ta­lai­sen lain. Hän tie­si, että laki sal­li­si Marian tuo­mit­ta­vak­si kuo­le­maan kivit­tä­mäl­lä. Hän ei halun­nut Marial­le tätä koh­ta­loa. Hän miet­ti asial­le inhi­mil­li­sem­pää ratkaisua.

Juma­la tie­si Joo­se­fin sisäi­sen kamp­pai­lun. Hän lähet­ti Joo­se­fin luok­se enke­lin, joka roh­kai­si Joo­se­fia: ”Älä pel­kää ottaa Mari­aa vai­mok­se­si. Se, mikä hänes­sä on siin­nyt, on läh­töi­sin Pyhäs­tä Hen­ges­tä.” Enke­lin sano­man roh­kai­se­ma­na Joo­sef otti Marian vaimokseen.

Meil­lä jokai­sel­la on var­mas­ti ollut elä­mäs­säm­me vai­hei­ta ja tilan­tei­ta, jois­sa asiat eivät ole men­neet hel­poim­man kaa­van mukaan. Mie­les­sä on usein ollut kysy­mys: mik­si? Mik­si Juma­la on anta­nut minul­le juu­ri tämän tien? Ei ole ollut help­po nöyr­tyä Juma­lan tah­toon ja Juma­lan suun­ni­tel­maan. Mie­li on kapi­noi­nut Juma­lan tah­toa vastaan.

Me ihmi­set rea­goim­me elä­män tapah­tu­miin ja tilan­tei­siin eri tavoin. Kun Maria, Vapah­ta­jam­me äiti kuu­li tule­vas­ta teh­tä­väs­tään, hän ei epä­röi­nyt. Hän vas­ta­si nöy­räs­ti: ”Minä olen Her­ran pal­ve­li­ja­tar. Tapah­tu­koon minul­le niin kuin sanoit.” (Luuk. 1:38). Joo­sef puo­les­taan kävi pidem­pään sisäis­tä kamp­pai­lu­aan. Mut­ta lop­pu­jen lopuk­si hän­kin tyy­tyi Juma­lan tahtoon.

Roh­kais­koon nel­jän­nen advent­ti­sun­nun­tain sano­ma mei­tä elä­mäm­me kipu­pis­teis­sä nöyr­ty­mään Juma­lan tah­toon, luot­ta­maan häneen ja hänen vii­sau­teen­sa. Juma­la kyl­lä kes­tää mei­dän inhi­mil­li­sen kapi­noin­tim­me. Hän tun­tee mei­dät läpi­ko­tai­sin. Hän tie­tää, mil­lais­ta tekoa me olem­me. Sil­ti hän ei hyl­kää meitä.

Juu­ri mei­dän täh­tem­me Juma­lan ainoa Poi­ka, lupauk­sen Sana, syn­tyi ihmi­sek­si maa­il­man ensim­mäi­se­nä jou­lu­yö­nä. Marial­la ja Joo­se­fil­la oli oma teh­tä­vän­sä Juma­lan ainut­laa­tui­ses­sa pelas­tus­suun­ni­tel­mas­sa. Samoin meil­lä jokai­sel­la on oma Juma­lan anta­ma ainut­laa­tui­nen teh­tä­väm­me lähim­mäis­tem­me keskuudessa.

Pek­ka Neva­lai­nen, Iin seu­ra­kun­nan vas­taa­va lastenohjaaja