Har­taus: Joka­päi­väi­nen leipä

Kii­min­gin seu­ra­kun­nan You­tu­be-kana­val­la ja Face­boo­kis­sa pyö­rii par­hail­laan video­sar­ja, jos­sa käsi­tel­lään Isä mei­dän ‑rukouk­sen eri pyyn­tö­jä. Niis­tä avau­tuu aivan hur­jan pal­jon eri­lai­sia näkö­kul­mia. Itsel­le­ni osui poh­dit­ta­vak­si joka­päi­väi­sen lei­vän pyyn­tö. Sii­tä löy­tyi­kin vaik­ka kuin­ka pal­jon pohdittavaa. 

Sanan­las­ku­jen kir­jas­sa rukoil­laan: ”Älä anna köy­hyyt­tä, älä rik­kaut­ta­kaan. Anna ruo­kaa sen ver­ran kuin tar­vit­sen” (Sananl. 30:8). Tuos­sa rukouk­ses­sa on samaa hen­keä kuin Jee­suk­sen joka­päi­väi­sen lei­vän pyyn­nös­sä. Me tar­vit­sem­me lei­pää, joka mie­hen tiel­lä pitää, päi­vän ker­ral­laan. Mon­taa muu­ta­kin asi­aa oikeas­ti arjes­sa tar­vit­sem­me, ja sit­ten on pal­jon sel­lais­ta, mitä haa­lim­me, vaik­ka emme niin tar­vit­se­kaan. Emme me kukaan oikeas­ti tar­vit­se rikkauksia.

Kun pyy­däm­me joka­päi­väis­tä lei­pää, saam­me lausua tämän pyyn­nön kii­tol­li­si­na. Suu­ri, Ian­kaik­ki­nen Juma­la, ava­ruu­den ja ajan Luo­ja, on kiin­nos­tu­nut yksit­täi­sen pie­nen ihmi­sen päi­vit­täi­ses­tä lei­väs­tä, arjen tar­peis­ta. On hui­ke­aa, että Hän kuu­lee huo­kauk­sem­me, kun jotain arjen asi­aa tuom­me hänel­le rukouk­ses­sa. Ja todel­la pie­nim­mät­kin, lei­pä­pa­lan kokoi­set asiat on lupa jät­tää Hänen varaan­sa. Hänen lah­jaan­sa on kaik­ki hyvä, mitä elä­mäs­sä saamme.

Kun minä olin pie­ni, äiti meil­lä koto­na opet­ti ruu­an arvos­ta­mis­ta muun muas­sa muis­tut­ta­mal­la, ettei ruu­al­la lei­ki­tä, ja ker­to­mal­la, ettei kai­kil­la täs­sä maa­il­mas­sa ole lei­pää. Sit­tem­min kun olen lähe­tys­työ­hön liit­tyen kau­ka­na maa­il­mal­la tavan­nut ihmi­siä, joil­la ei oikeas­ti ole muu­ta kuin pie­ni rii­sian­nos päi­vit­täi­se­nä ravin­to­naan ja sil­lä teh­dään vuo­si­kau­det ras­kas­ta pel­to­työ­tä, niin minul­le on kir­kas­tu­nut, että ei pyyn­tö ja rukous ”Anna meil­le mei­dän joka­päi­väi­nen lei­päm­me” tar­koi­ta vain meil­le mei­dän per­hees­sä tai meil­le tääl­lä Suo­mes­sa, vaan meil­le kai­kil­le täs­sä maa­il­mas­sa. ”Mei­hin” ei kuu­lu vain joku pik­ku­po­ruk­ka, jon­ka rajat voin itse kek­siä ja päättää.

Kun Juma­la siis lah­joit­taa meil­le joka­päi­väis­tä ravin­toa, niin ei ole tar­koi­tus, että vain yhdet syö­vät ja toi­set eivät. Yhdes­sä vir­res­sä lau­le­taan: ”Lei­pää pel­loil­ta maan ruu­miin ruo­ak­si saam­me. Näläs­tä var­je­le, Her­ram­me, siu­naa kyl­vä­jät maam­me.” Ja muu­ta­maa säkeis­töä myö­hem­min: ”Lei­pää merien taa eikö kai­kil­le yllä? Kris­ti­tyt, Isäm­me lei­väs­tä heil­le riit­täi­si kyl­lä!” Lei­pä on meil­le annet­tua lah­jaa, ja ruo­ka riit­täi­si kyl­lä kai­kil­le, jos me jakai­sim­me. Van­has­sa tari­nas­sa mies kyse­lee Juma­lal­ta, mik­sei tämä rat­kai­se sitä ja tätä ongel­maa ja tee jotain. Juma­la unes­sa vas­taa: ”Minä­hän olen jo teh­nyt jotain. Minä loin sinut.” Meil­lä oikeas­ti on ihan yksit­täi­si­nä­kin ihmi­si­nä mah­dol­lis­ta vai­kut­taa tähän maa­il­maan. Täs­tä ker­to­vat esi­mer­kik­si lähe­tys­jär­jes­töt pal­jon esi­merk­ke­jä leh­dis­sään ja nettisivuillaan.

Tämä lyhyt Isä mei­dän ‑rukouk­sen joka­päi­väi­sen lei­vän pyyn­tö avaa meil­le siis näkö­kul­mia muun muas­sa sen poh­ti­mi­seen, mitä me todel­la tar­vit­sem­me, miten pal­jos­ta voim­me olla kii­tol­li­sia, ja miten mekin voim­me jakaa saa­maam­me hyvää. Mitä kaik­kea muu­ta tuos­ta pyyn­nös­tä löy­sin, kurk­kaa toki netis­tä videol­ta (You­tu­be -> Kii­min­gin seu­ra­kun­ta). Siu­nat­koon Juma­la sinua tänään­kin joka­päi­väi­sen lei­vän lahjalla!

Sei­ja Helo­maa, kap­pa­lai­nen, Kii­min­gin seurakunta