Jeesus lähettää tehtäviinsä, niitä keitä hän valitsee. Olen kuullut jonkun papin ammatin valinneen sanoneen, ettei hän tiennyt, mistä tuli se sisäinen ääni, joka käski valitsemaan tuon ammatin. Jumala toimii salatulla tavalla, kutsuu työhönsä erityisellä kutsulla. Evankeliumi kutsuu kaikkia uskomaan ja palvelemaan Herraa siinä kutsumisessa, että on kristitty ja kutsuttu hyvän tekijäksi.
Jumala antaa meille kutsumuksen elämän tehtävään. Saamme olla uskollisia niille taidoille ja lahjoille, joita olemme saaneet. Jumala on antanut erityisen kutsumuksen kertoa Jumalasta ja hänen teoistaan. Seurakunnan työntekijät on kutsuttu tällaiseen palvelijan tehtävään, viemään sanaa armollisesta ja kaikkivaltiaasta Jumalasta. Jo psalmien, eli vanhan testamentin lauluissa, ylistetään Jumalan suuria tekoja: ”Julistakoot he valtakuntasi kunniaa, kertokoot mahtavista teoistasi. Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston. Sinun valtakuntasi on ikuinen, sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.”
Jumalalla on myös sanan saattajat apostolit, lähettiläät, Heille Jumala on ilmoittanut tahtonsa. He ovat saaneet oppia tuntemaan Jumalan ja hänen sanansa. Moni on kokenut kutsumuksen toimia Jumalan lähettiläänä. Jeesus on häntä kutsunut. Silloin kun Jeesus on kutsunut, hän ei toimi omissa nimissä, vaan hänen valtuuttamana, joka on hänet lähettänyt.
Tulevan viikon raamatun kohdissa kuvataan, kuinka lähettiläs on Herran palveluksessa. Lähettiläs saa jumalan sanasta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, sanansa ja sisältönsä julistukseen, johon hänet on asetettu. Hän on Herran palveluksessa. Meille kuvataan, kuinka sanan tuoja otetaan vastaan. Vanhassa testamentissa kerrotun profeetan julistusta ei otettu mielihyvin vastaan. Profeetta karkotettiin totuuden mukaisen julistuksen vuoksi.
Profeetta kehotti keskeisesti Jumalan tahdon mukaisesta elämästä: Siihen kuului siveellinen elämä, oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Aamoksen opetuksen ydin oli: Etsikää hyvää, älkää pahaa; Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää. Ja hyvän tekijälle ja koko kansalle kuuluu myös toivon viesti: Sinä päivänä minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan ja korjaan sen repeämät.
Lähettilään tehtävässä ei olla vain oman viisauden varassa. Lähettiläs voi tutkia ja lukea historiaa. Perehtyä mahdollisimman hyvin sanottavaansa. Viime kädessä Jumala vaikuttaa kasvun. Evankeliumi voi kohdata myös vastarintaa, mutta siitäkin huolimatta sanomaa tulee pitää esillä. Evankeliumin sanoma on niin suuri ja tärkeä, että sitä kannattaa rauhaa kaipaavalle esittää. Se on rauhan viesti. Jeesuksen sanoissa mainitaankin, joka ottaa rauhan sanoman vastaan, hän on sen arvoinen. Myös päinvastoin voi käydä.
Evankeliumin sisällön kautta voidaan saavuttaa niin ajallinen rauha, mutta ennen kaikkea sydämen ja sielun rauha ja lepo. Jeesuksen jättämän viestin ydin on kaikkina aikoina saman sisältöinen: Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa pyhässä Hengessä. Jumalan valtakunnan sanomassa katuva syntinen saa uskoa synnit anteeksi Kristuksen tähden. Evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle onnen lähde. Sen kaiken saa armosta.
Pekka Soronen, kappalainen, Ii