Har­taus: Aarteenetsintää

Kat­ri Sillanpää.

Kuin­ka moni on jos­kus leik­ki­nyt aar­tee­net­sin­tää? Aika usein las­ten syn­ty­mä­päi­vil­lä tai kesä­lei­reil­lä lei­ki­tään aar­tee­net­sin­tää. Eri­lai­sia vih­jei­tä tai kart­taa seu­raa­mal­la lopul­ta pää­see aar­teen luo.

Eräs kol­le­ga­ni ker­toi ker­ran tapauk­ses­ta las­ten­lei­ril­lä. Ohjaa­ja oli juu­ri ker­to­nut lap­sil­le tule­vas­ta ras­ti­ra­das­ta ja sen pääs­sä odot­ta­vas­ta aar­tees­ta, johon yksi pie­ni poi­ka oli toden­nut ehkä hie­man kyy­ni­ses­ti: ”Minä tiiän, se aar­re on kui­ten­ki Raa­mat­tu”. Vaik­ka Rune­berg aika­naan runoi­li­kin: ”On meil­lä aar­re ver­ra­ton, se kal­liim­pi on kul­taa. Myös jalo­ki­vi kal­lein on sen rin­nal­la vain mul­taa. Näin suu­ren lah­jan tai­vaas­ta me saim­me omak­sem­me, sanan­sa Her­ra Juma­la kun antoi aar­teek­sem­me”, veik­kaan, että ala­kou­lui­käi­nen lei­ri­läi­nen arvos­taa kui­ten­kin enem­män aar­tee­na suklai­sia kul­ta­ko­lik­ko­ja kuin Raamattua.

Ensi sun­nun­tai­na vie­te­tään kir­kois­sa Pyhän kol­mi­nai­suu­den päi­vää, alaot­si­kol­la Salat­tu Juma­la. Salat­tua Juma­laa poh­ties­sa­ni tör­mä­sin aja­tuk­seen aar­rear­kus­ta: ”Mil­loin aar­reark­ku on kiin­nos­ta­vim­mil­laan? Juu­ri ennen löy­ty­mis­tään ja het­ki ennen kuin se ava­taan”. Voi­si­ko sama aja­tus päteä myös Jumalaan?

Rip­pi­kou­lus­sa poh­di­taan tie­ten­kin pal­jon Juma­laa ja sitä, mil­lai­nen Juma­la on, mik­si Juma­la tekee tai on teke­mät­tä jotain. Kaik­kiin tei­nien miel­tä askar­rut­ta­viin kysy­myk­siin ei aina löy­dy vas­tauk­sia. Välil­lä tun­tuu ole­van vai­ke­aa hyväk­syä, että emme voi tie­tää kaik­kia asioi­ta Juma­las­ta. Aina on jotain, joka jää meil­tä pii­loon ja arvoi­tuk­sek­si. Kirk­koi­sä Augus­ti­nus kir­joit­ti aihees­ta näin: ”Juma­la on niin mit­taa­ma­ton, että kun tun­tee Hänet löy­tä­neen­sä, on jo etsit­tä­vä uudes­taan.” Ehkä Juma­la on salat­tu sik­si, että voim­me löy­tää Hänet aina uudes­taan eri elä­män­ti­lan­teis­sa ja uusien kysy­mys­ten ääreltä.

Aar­rear­kun löy­tä­mi­sek­si tar­vi­taan kart­taa. Kart­ta ker­too, mis­tä aar­re löy­tyy, mut­ta ei vält­tä­mät­tä kai­kis­ta hel­poin­ta reit­tiä sen luo. Aar­reark­ku on lukit­tu ja kät­ket­ty, ja vain ne, jot­ka tie­tä­vät sen ole­mas­sao­los­ta ja osaa­vat ava­ta sen, pää­se­vät käsik­si sen sisäl­tä­miin aar­tei­siin. Aar­teen löy­tä­mi­nen vaa­tii myös uskoa sen olemassaoloon.

Myös Juma­lan löy­tä­mi­nen voi vaa­tia hie­man pon­nis­te­lu­ja. Aina mat­ka ei ole help­po ja tiel­le voi tul­la eri­lai­sia estei­tä. Mat­kaop­paak­si kan­nat­taa pyy­tää Pyhää Hen­keä, joka aut­taa luke­maan ”aar­re­kart­taa” eli Raa­mat­tua, ja osaa muu­ten­kin ohja­ta ja pot­kia eteen­päin, jos mat­ka tak­ku­aa. ” Sil­lä jokai­nen pyy­tä­vä saa ja jokai­nen etsi­jä löy­tää, ja jokai­sel­le, joka kol­kut­taa, ava­taan.” (Matt.7:8).

Kat­ri Sil­lan­pää, nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja, Iin seurakunta