- Rasmus Sipilä näyttää miten aluksella liikutaan turvallisesti ilman pelkoa veteen putoamisesta.
- PV1-luokan RIB-pelastusvene soveltuu hyvin esimerkiksi karikoissa ja matalissa paikoissa suoritettaviin tehtäviin. sekä pienempien alusten avustamiseen. Vene on rakennettu vuonna 2005 ja se painaa tonnin. Nopeutta riittää 65 kilometriä tunnissa ja liikkeellelähtöön se vaatii kaksi miehistön jäsentä.
Vuonna 1980 perustettu Kiviniemen Meripelastusyhdistys toimii täysin vapaaehtoisvoimin ja hälytysmiehistöön kuuluu noin 30 aktiivista jäsentä. Yhdistys on yksi Suomen Meripelastusseuran paikallisyhdistyksistä ja tukikohta heillä on Kiviniemen satamassa. Yhdistyksen puheenjohtajana pari kuukautta toiminut Jyrki Stranius kertoo hälytysmiehistön määrän olevan hyvä, sillä pystyäkseen toimimaan kunnolla, he tarvitsevat niin päälliköitä, perämiehiä ja kansimiehiä kuin harjoittelijoitakin.
– Meillä on todella aktiivinen hälytysmiehistö. Vaikka vasteaikamme on puoli tuntia, yleensä täällä ollaan hälytyksen jälkeen muutamissa minuuteissa, Stranius kertoo.
Meripelastusyhdistyksen toimitaan voi lähteä mukaan kuka tahansa peruskuntoinen ja uimataitoinen henkilö. Olosuhteet voivat olla välillä merellä rajujakin ja siksi on hyvä olla peruskunto kunnossa. Stranius ja yhdistyksen varapuheenjohtaja sekä yksi pelastusaluspäälliköistä Timo Riutta totesivat, että yhdistyksen yksi hienoimmista puolista on se, että aina voi tulla takaisin mukaan toimintaan.
– Välillä porukka käy armeijassa tai muuttaa töiden tai opiskeluiden perässä muualle, mutta sitten voi aina palata takaisin. Niin kävi myös itselleni. Se kertoo myös harrastuksen mielekkyydestä, jos sen pariin palaa aina takaisin, Stranius kertoo.
Naisia toiminnassa on mukana koko ajan enemmän ja tällä hetkellä hälytysmiehistöön kuuluu viitisen naista ja yksi on tulossa lisää. Riutta sanookin, ettei harrastus ole vain miehille suunnattua veneen rassausta vaan toiminnassa riittää tekemistä ja mielenkiinnon kohteita kyllä kaikille. Kiviniemen paikallisyhdistyksessä onkin mukana harrastajia lääkäreistä opiskelijoihin ja metsureista ensihoitajiin. Nuorimmat jäsenet ovat vasta 18-vuotiaan merkkipaalun saavuttaneita ja vanhimmat ovat yli kuusikymppisiä.
– Taustaa veneilystä tai merenkäynnistä ei tarvitse olla lainkaan, täällä kyllä oppii. Merenkäynnin taidot kehittyvät koulutusten myötä, kuten myös vaikkapa ensiaputaidot, joita harjoitellaan aktiivisesti, Riutta kertoo.
Yhdistyksen tämän hetken nuorimman jäsenen titteliä pitää itsellään Rasmus Sipilä, jolla alkaa nyt kolmas kausi yhdistyksessä. Hän on viittä vaille valmis kansimies ja hän kertoo oppineensa harrastuksen parissa todella paljon myös itsestään kaiken meripelastukseen liittyvän ohella. Hänelläkään ei ollut aikaisempaa taustaa merenkäynnin parissa. Kiviniemessä ikänsä asunut Sipilä ihasteli meripelastuksen venettä jo pikkupoikana.
– Pienenä jo ajattelin, että heti, kun ikä riittää niin liityn mukaan toimintaan. Oli se niin mielenkiintoisen näköistä touhua seurata aina kesäisin rannalta, Sipilä hymyilee.
– Rasmus on ottanut paljon vastuuta ja toiminut esimerkillisesti, Riutta kehuu.
Kouluttautuminen on tärkeä osa yhdistyksen toimintaa ja siihen onkin tarjolla kattoyhdistys Suomen Meripelastusseuran kautta kattavasti mahdollisuuksia, sillä heillä on toimivaksi koettu oma auditoitu koulutusjärjestelmä, mihin myös Kiviniemen yhdistyksen jäsenet osallistuvat. Koulutusjärjestelmän mukaan koulutetaan kaikki pelastusmiehistön jäsenet ja tavoitteena on antaa vapaaehtoisille tiedot ja taidot, joilla he voivat turvallisesti ja tehokkaasti toimia pelastustehtävissä meripelastusaluksella. Koulutukset toteutetaan valtakunnallisilla kursseilla sekä myös jäsenyhdistysten itse järjestäminä koulutuksina ja käytännön harjoituksina. Stranius ja Sipilä kertovat, että koulutukseen kuuluvia osa-alueita ovat muun muassa merimiestaidot, merenkulku, navigointi, alustekniikka, viestiliikenne, etsintä‑, pelastus- ja avustustoiminta sekä aluksen johtaminen.
– Koulutuksen ohessa ja sen jälkeenkin harjoittelemme osa-alueita jatkuvasti. Tämä on jatkuvaa oppimista ja taitojen ylläpitämistä, Stranius lisää.
Kiviniemen Meripelastusyhdistys päivystää avovesikaudella ja kun soitto tulee, he ovat viimeistään 30 minuutissa valmiita lähtöön. He ovat liikenteessä kesällä myös viikonloppuisin ja partioivat muun muassa Suomipop-festivaalien yhteydessä Oulussa. Iso osa hälytyksistä tuleekin silloin, kun he ovat partioimassa, sillä Turussa sijaitseva meripelastuskeskus näkee aina missä heidän aluksensa sijaitsee ja he ohjaavat heidät pelastustehtäville. Isoin yhdistyksen yhteistyökumppani on Rajavartiolaitos, jonka tehtävistä koostuukin noin kolmannes kaikista heidän tehtävistään.
– Vapaaehtoiset hoitavat merkittävän osan meripelastustehtävistä eivätkä he saa siitä mitään korvausta, Stranius kertoo.
Rahoituksesta puhuttaessa miehet kiittävät erityisesti paikallisia yrityksiä, jotka heitä tukevat.
– Ilman heitä emme voisi toimia, miehet toteavat.
Miljoonaluokan kaluston omistaa Suomen Meripelastusyhdistys, mutta paikallisyhdistys maksaa kalustosta kuitenkin 15 prosenttia ja lisäksi he ovat vastuussa huolloista, korjauksista ja polttoaineesta. Jäsenmaksuilla katetaan osa kuluista ja muun muassa OP Pohjola ja Oulun Konekauppa tukevat toimintaa aktiivisesti.
– Kun olemme Rajavartiolaitoksen keikalla, silloin laskutamme heitä. Jos olemme vakuutusyhtiön tai yksityisen asiakkaan keikalla, laskutamme asiakasta tai vakuutusyhtiötä, Riutta tähdentää.
– Paikallisten yritysten tuki on meille todella merkittävää ja tuki menee suoraan harjoituskäyttöön ja kaasu pohjassa satoja litroja tunnissa vievien alusten tankkaamiseen. Olemme avustusten myötä voineet myös hankkia kattavat ensiapuvälineet ja defibrilaattorin eli sydäniskurin, Stranius lisää.
Satamassa sijaitseva asemarakennus on rakennettu aikoinaan myös talkootyönä yhdistyksen rahalla. Siellä yhdistys järjestää jokaviikkoiset harjoitukset, minne ovat kaikki tervetulleita tutustumaan ja mukaan toimintaan. Harjoitteluun kuuluu muun muassa käytännön harjoituksia aluksilla ja saaressa, navigointia, ensiapua, veneen käyttöä, palosammutusta, öljyntorjuntaa, etsintää ja kaluston huoltoa. Yhdistyksen tiedotusvastaavana toimiva Sipilä nauttii erityisesti isoista harjoituksista yhdessä Rajavartiolaitoksen kanssa, missä pääsee tositoimiin ja mukana on paljon porukkaa. Myös Riutta pitää kaksi kertaa vuodessa järjestettäviä isoja harjoituksia mielekkäinä.
– Harjoittelu on hauskaa ja jos yhtään kiinnostaa tällainen toiminta niin suosittelen tutustumaan, Sipilä sanoo.
– Meillä on todella hyvä henki porukassa ja jäsenet ottavat paljon vastuuta. Hyvin äkkiä pääsee konkreettisesti mukaan tekemiseen ja tämä harrastus antaa paljon, Stranius toteaa.
Yhdistyksessä on puhaltanut hieman uusia tuulia, sillä he ovat luoneet myös uudet arvot toimintaansa tukemaan. Avoimuus, arvostus ja ammattimaisuus näkyvät yhdistyksen toiminnassa siten, että he ovat avoimia niin yhdistyksen sidosryhmiä kuin yhteistyökumppaneitakin kohtaan ja he arvostavat itseään sekä omaa toimintaansa sekä ihmisiä keitä he auttavat. Ammattimaisuus näkyy siinä, että yhdistyksen toimijat rinnastetaan ammattilaisiin ja he haluavat säilyttää yhdessä saavutetun luottamuksen.
– Mietittiin kauan olemmeko purjehdusseura vai armeija ja totesimme, että tilanteen mukaan voimme olla kumpi vain, Stranius nauraa.
– Meillä täytyy olla samat toimintamallit kuin ammattilaisilla eikä avuntarvitsija välttämättä tiedä olemmeko vapaaehtoisia vai ammattilaisia, Sipilä ja Riutta jatkavat.
Eniten hälytyksiä yhdistykselle tulee teknisistä vioista, joita veneilijät merellä kohtaavat. Yleensä tehtävät ovat hinaustehtäviä, kun vene on ottanut pohjakosketuksen, ajanut karikkoon tai juuttunut matalikkoon. Sipilä vinkkaakin alle satasen maksavasta Meripelastusseuran Trossi-palvelusta, johon kuuluu hinauspalvelu. Ilman palvelua tai vakuutusta, hinaus voi tulla maksamaan useita satoja euroja. Haastaviakin tilanteita on vuosien aikana tullut ja miehet kertovatkin tuuliolosuhteiden vaikuttavan paljon siihen, miten tilanteet eskaloituvat. Stranius toteaa, että vesijettien kuljettajilla ei selvästi aina ole oikeat kulkureitit selvillä etenkään vuokravehkeillä liikkuessa, mutta Oulun alueen veneilijöitä hän kehuu hyvin tarkkaavaisiksi.
– Voi olla nätti kesäpäivä, kun alus sippaa ja me saamme hälytyksen. Tuulisella säällä alus saattaakin ajelehtia kauas ja aiheuttaa isonkin pelastustehtävän. Tuuliolosuhteet voivat yllättää kokeneenkin veneilijän ja siksikin me menemme aina verkkaisesti paikalle säästä riippumatta, Riutta kertoo.
– Pelastusliivien merkitystä ja niiden kunnossapitoa ei voi liiaksi korostaa, Sipilä lisää.
Riutta lisää, että 80 prosenttia viime vuonna hukkuneista olisivat todennäköisesti pelastautuneet, jos heillä olisi ollut asianmukaiset pelastusliivit oikein puettuna.
Stranius sanoo, että jäseniä yhdistää erityisesti auttamisenhalu ja harrastus koetaan erityisen merkityksellisenä.
– Kun pelastustehtävässä onnistutaan ja saamme huojentuneen asiakkaan turvassa satamaan, niin tuleehan siitä itsellekin hyvä mieli, Riutta jatkaa.
Yhdistyksen isompi PV OP OULU on pelastusalukseksi suunniteltu PV4-luokkaan sijoittuva nopeakulkuinen pelastusvene ja se saapui Kiviniemeen 2017. 13,5 metriä pitkä ja vajaat viisi metriä leveä alus voi toimia Perämeren hälytyksillä lähes missä tahansa sääolosuhteissa ja se soveltuu lähes kaikenlaisiin meripelastustehtäviin. Alus painaa 15 tonnia ja se on valmistettu Suomessa. Aluksessa täytyy olla miehistöä paikalla kolme, jotta alus voi lähteä hälytystehtävälle.
Pienempi PV1-luokan RIB-pelastusvene soveltuu muun muassa karikoissa ja matalissa paikoissa suoritettaviin tehtäviin. Vene painaa tonnin ja nopeutta riittää 65 kilometriä tunnissa. Pienemmällä veneellä hälytystehtävälle voi lähteä kahden miehistön jäsenen voimin.
– Harjoittelemme paljon veneessä toimimista, jotta jokaiselle on selvää, missä se oma paikka on lähdön hetkellä ja merellä. Isommalla veneellä liikkuessa mukana tulee olla aina päällikkö ja henkilöt ohjaamassa ja navigoimassa venettä, Riutta kertoo.
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.