Oi niitä lapsuuden kultaisia kesiä, kun joskus viikonloppuisin heräsimme kukonlaulun aikaan, isä ja äiti kävivät leikkelemässä auringonkukkapelloistamme virkeimpiä yksilöitä isoihin valkoisiin saaveihin ja sitten läksimme siskojen kanssa Oulaisten torille kukkakauppiaiksi. Tiedä sitten, onko aika kullannut muistot, mutta kukat menivät todella hyvin kaupaksi. Kukkasten hinta taisi olla viisi markkaa kappale ja kympillä sai kolme. Myöhemmin pikkuveljet kauppasivat pottuja ja toisinaan myimme myös kirjoja ja vaatteita, mutta näillä ei varsinaisesti päässyt rahoiksi lyömään.