Pääsimme haastattelemaan pitkän työuran jälkeen eläkkeelle jäänyttä tullikoiraa. Kyselimme siltä hieman sen nykyisestä elämästä ja sen urasta.
Kuka olet? Minkä ikäinen olet? Minkä rotuinen olet? Kerro vähän itsestäsi.
Olen Julle-labradorinnoutaja ja täytän toukokuussa seitsemän vuotta. Isäntäni on kertonut, että minusta olisi pitänyt tulla opaskoira, mutta olin liian vilkas siihen hommaan. Niinpä minusta koulutettiin yhden ja puolen vuoden iässä huumekoira tulliin. Isäntäni kehuu minua empaattiseksi ja sympaattiseksi. Jouduin jäämään eläkkeelle epilepsian takia.
Mitä teit työksesi? Entä missä paikoissa?
Työkseni olin huumekoira ja etsin siis kuononi avulla hajuja huumeista. Työskentelin aika paljon lentokentillä, mutta välillä pääsin myös esimerkiksi satamissa, ravintoloissa ja erilaisissa terminaaleissa. Joskus tein myös kotietsintöjä. Töitä tehtiin aika lailla tilanteen mukaan.
Mitä kaikkia hajuja tunnistat?
Työni puolesta tunnistan yleisimmät huumausaineet ja aseet. Kuononi tunnistaa myös herkkujen hajun kaukaakin.
Mikä oli parasta työssäsi?
Sain olla aina isäntäni mukana, minkä takia olin harvoin yksin kotona. Työ oli vaihtelevaa, eli ei lainkaan tylsää, jos autossa odottelua ei lasketa. Näin myös paljon ihmisiä ja erilaisia paikkoja. Virkakoirien harjoituspäivät olivat aina kivoja, koska sain treenata muiden virkakoirien kanssa. Löytäminen oli aina juhlaa, ja meidät koulutettiin tähän arvokkaaseen työhön leikin kautta.
Kuinka kauan työpäiväsi kestivät?
Työpäivä kesti arviolta 12 tuntia yhdessä vuorossa. Pääsin kokemaan kaikki kolme vuoroa, eli aamu‑, ilta- ja yövuorot.
Onko sinulla paljon koiratyökavereita? Millaisia he ovat?
Suomessa on tullikoiria hieman yli 40. Oulussa minulla ei ollut tullissa työpäivien aikana koiratyökavereita, mutta pääsin treenaamaan sekä työskentelemään muiden innostuneiden ja energisten virkakoirien (esimerkiksi poliisi‑, vankila- ja rajakoirien) kanssa.
Miten päiväsi koululla eroaa normaalista työpäivästäsi?
Päivä koululla on todella rentoa ja leppoisaa. Töissä minun täytyi koko ajan keskittyä ja olla tarkkana. Myös vuorotöiden epäsäännöllinen rytmi poikkeaa koulun toistuvasta lukujärjestyksestä.
Kuinka usein vierailet koululla?
Lähden emännän mukaan koululle hänen 8d-luokan toivoessa vierailuani. Joskus jos joudun olemaan yksin liian pitkään kotona, kun perheen Piki-koira on isännän kanssa pidemmällä työmatkalla, saatan päästä koululle mukaan seuraamaan tunteja.
Mikä on parasta, kun vierailet koulussa?
Parasta ovat oppilaat. Saan heiltä paljon huomiota ja rapsutuksia. Sen enempää koira ei tarvitsekaan.
Mitä puuhailet luokassa?
Ensin kiertelen luokassa ja otan rapsutukset vastaan, sitten levähtelen ja kuuntelen emäntäni opetusta luokan oppilaille. Olen käynyt myös välituntivalvonnassa ja silloin näen myös uusia ihmisiä.
Millainen paikka luokka sinun mielestäsi on?
Luokka on ihan viihtyisä ja kodikas. Pidän siitä, että minulla on juoma-astia, pallo, nalleja ja luita. Valitettavasti siellä ei vain ole makuualustaa, jossa loikoilla.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
Huippua vapaa-ajanvietettä on olla koko perheen kanssa Kuusamossa mökkeilemässä. Talvisin valjakkohiihdellään, pilkitään ja myös levähdellään. Emäntä heittelee minulle ja perheeni toiselle koiralle, Pikille, palloa päivittäin. Silloin on kiva sukeltaa hankeen ja kieriä lumessa. Kesällä uiminen on parasta. Lähden myös mielelläni mukaan marja- ja muille vaellusretkille.
Mikä on lempipaikkasi?
Lempipaikkani on mökki, sillä siellä saan olla vapaana ja mennä uimaan, milloin vain itse haluan.
Mikä on lempiherkkusi?
Pannari ja jäätelö ovat herkkua. Kyllä myös kanaiset luut ovat hyviä.
Lue lisää