Yli-Iin ja Kiimingin välinen tie on suljettu onnettomuuden vuoksi
Tiellä 849 eli Yli-Iin ja Kiimingin välisellä tiellä on tapahtunut tänä aamuna puoli kymmenen aikaan onnettomuus, jossa raskas ajoneuvo on…
Lue lisääTiellä 849 eli Yli-Iin ja Kiimingin välisellä tiellä on tapahtunut tänä aamuna puoli kymmenen aikaan onnettomuus, jossa raskas ajoneuvo on…
Lue lisääKirjailija-kustantaja Veli Käsmä ottaa omassa kirjassaan kantaa suomalaiseen hoitokulttuuriin ja muun muassa siihen, millaisia tilanteita suvut ja perheet kohtaavat silloin,.…..
Lue lisääJaaran tilan eli Kiimingin pappilan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan alueen asemakaavamuutoksella tavoitellaan seurakunnan käytössä olevan kiinteistön muuttamista yksityiseksi asuintontiksi. Asemakaava-alue sijaitsee Kiimingin…
Lue lisääKiiminkiläinen yritystapahtumien, ohjelmapalveluiden ja matkailun monitoimitalo Go Arctic Oy on saanut Business Finlandilta täysimääräisen 100 000 euron kehittämisavustuksen koronakriisissä selviämiseksi.……
Lue lisääNOVA2-hankkeen Liikuttaako? ‑ideakilpailun avulla tuetaan nuorten harrastusmahdollisuuksia ja pyritään kehittämään uudenlaista liikunnallista tekemistä. Kilpailun kautta on mahdollista saada jopa 3000…
Kevät etenee kohisten, vesien virtaamat ovat nousussa ja jäät sulaa. Suuri jokakeväinen luontonäytelmä on alkanut. Jokien äärellä asuvien mielessä kalvaa.…..
Oulun koulujen ruokajakelu etäopetuksessa oleville oppilaille jatkuu edelleen. Tällä hetkellä ruokaa jaetaan yhteensä jo lähes 10 000 päiväannosta. Jakelu jatkuu.…..
Ravintola-alan yrittäjät Kiimingin, Ylikiimingin ja Yli-Iin alueella toivovat, että koronan aiheuttama poikkeustilanne jäisi mahdollisimman lyhyeksi ja normaalielämään päästäisiin mahdollisimman pian. Yli-iiläinen.…..
Jumalanpalvelusta Oulun tuomiokirkosta kerääntyi sunnuntaina katsomaan ja kuuntelemaan Evankelis-luterilaisten seurakuntien Virtuaalikirkko.fi ‑palveluun yli 10 000 henkilöä. Luku oli toistaiseksi ennätys.…..
Kiiminkiläinen Saapungin perhe on normaalioloissa hyvin aktiivinen koiravaljakkourheilua harrastava perhe, johon kuuluvat vanhemmat Reima ja Katja sekä tämän kevään abiturientti.…..