Kii­tos Lai­ta­ka­ri Oy:n omis­ta­jal­le valai­se­vas­ta kir­joi­tuk­ses­ta liit­tyen tie-estee­seen (Ran­ta­poh­ja 24.9.). Taval­li­sel­la kul­ki­jal­la on vain vai­kea tie­tää, mis­sä yksi­tyi­sa­lu­een raja menee, jos sitä ei ole aidoil­la tai muu­ten osoi­tet­tu tai merkitty.

Kevääl­lä kuun­te­lin Iin kun­nan­val­tuus­ton kokous­ta, jos­sa pää­tet­tiin istut­taa puun tai­mia Iin taa­ja­ma-aluel­le ja Kui­va­nie­mel­le, pai­kat­kin oli nimet­ty­nä istu­tusa­lu­eek­si. Ihmet­te­len vaan min­ne­hän ne on istu­tet­tu, kun ei nii­tä Kui­va­nie­mes­sä aina­kaan näy, koh­ta alkaa tal­vi kur­kis­te­le­maan kylä­kul­mil­le. Oli­si hyvin jo istu­tuk­sen aika. Jäi­kö­hän tuo­kin jo unho­laan, niin kuin moni muu­kin asia. Vuo­si on pian juh­lit­tu 650 vuotta.

Jo 1760-luvul­la Ala­ve­te­lin kap­pa­lai­nen Ant­ti Chy­de­nius kehit­ti kan­san­ta­lou­den vau­rausop­pin­sa. Hänen mukaan­sa vau­rau­den ket­ju alkaa oman maan raa­ka-ainei­den tuo­tan­nos­ta ja ete­nee sen jalos­ta­mi­se­na myyntituotteiksi.