Muovi on ongelma
Nykyään puhutaan paljon ilmasto-ongelmasta. Ilmastoa pahempi ongelma on kuitenkin jäänyt toistaiseksi huomiotta, ja se on muovi. Muovia kuitenkin tarvitaan, ja monessa.…..
Lue lisääNykyään puhutaan paljon ilmasto-ongelmasta. Ilmastoa pahempi ongelma on kuitenkin jäänyt toistaiseksi huomiotta, ja se on muovi. Muovia kuitenkin tarvitaan, ja monessa.…..
Lue lisääSotien aikana taisi syntyä käsite hevosmiesten tietotoimisto, joka liittyi siihen, että rintamalla ei tahtonut saada aina tietoa muualta muuten, kuin.…..
Lue lisääJos ajattelemme kristillisen elämän asioista, niin rukous taitaa olla se, joka on meille kaikille tavalla tai toisella tuttu. Taitaa olla…
Lue lisääTein töitä Nepalissa äidinkielisen opetuksen kehittämishankkeessa vuoden 2010 molemmin puolin noin 1,5 vuotta. Hanke on paras opetusalan hanke, jota olen.…..
Lue lisääJulkisuudessa on ollut esillä, ett valitukset virkahenkilöiden toiminasta olisi yksien ja samojen ihmisten kiusantekoa. Esimerkiksi poliisitoiminnasta oli tehty runsaasti valituksia.……
Valtioneuvosto teetti vastikään tuulivoimaloiden ihmisille aiheuttamista terveysvaikutuksista tutkimuksen, jonka mittausten perusteella myös saatiin uutta tietoa tuulivoimaloiden tuottamasta kuultavasta äänestä. Tutkimus.…..
Kikyt, aktiivimallit, ansiosidonnaisen leikkaus. Kolme “ässää” kyntensä näytti. Uuden ajan laulut nyt. Pääkanisterin kynttiläpuhe aikoinaan syyllistävä näytelmä. eurot jakoon, kelle.…..
Poikkeusolojen vallitessa maassamme moni on viettänyt entistä enemmän aikaa kotonaan. Kodista on tullut monelle koulu, päiväkoti, karanteeni- ja työpaikka etätöiden…
Kestävän kehityksen opin teki tunnetuksi Norjan taannoinen pääministeri Gro Harlem Brundtland. Hän totesi YK:ssa 1987 että “Kestävä kehitys on kehitystä,.…..
Jokohan tämä korona opetti ay-jäärille, että Suomi elää ja hengittää vientituloista ja pienyrittäjistä. Jos ei ole yrittäjää ei ole työpaikkojakaan.……