Luuloja ja toiveita koronasta
Koronavirus on mullistanut koko maapallon elämää ja aiheuttanut muutoksia, joihin jokaisen ihmisen ja yhteiskunnan on reagoitava. Kuitenkaan väestötappiot eivät ole.…..
Lue lisääKoronavirus on mullistanut koko maapallon elämää ja aiheuttanut muutoksia, joihin jokaisen ihmisen ja yhteiskunnan on reagoitava. Kuitenkaan väestötappiot eivät ole.…..
Lue lisääYhä useammin kuulemme käytettävän ilmaisua ”uusi normaali”. Tässä ajassa ja tilanteessa meidän kaikkien on opeteltava uusia toiminta tapoja ja käyttäytymistä…
Lue lisääKuluneella valtuustokaudella tuli kunnallispolitiikkaan uusi käsite osallistaminen. Sen toivat keskusteluun ja päätöksenteon apuvälineeksi palvelumuotoilijat, joka sekin oli uusi sana ja…
Lue lisääKorona pani miettimään asioiden tärkeyttä. Ihminen pärjää aika pitkään ilman monenmoista tavaraa tai palvelua. Ruoka, energia sekä terveys ja turvallisuus…
Lue lisääEnsi lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää. Siksi on hyvä hetkeksi pysähtyä luomakunnan sunnuntain evankeliumitekstiin, joka löytyy Johanneksen evankeliumin alusta. Evankeliumi.…..
Valtiolla ja kunnissa on kesän aikana valmisteltu myös normaalitilanteeseen liittyviä toimia. Nuorten koulutuspaikkojen lisääminen, vanhustenhoidon hoitajamitoituksen parantaminen sekä sosiaali- ja…
Aalto kuulostaa amerikkalaisen elokuvan nimeltä. Siinä elokuvassa maailmaa uhkaisi jokin paha, ulkoa tuleva, jokin selittämätön sairaus, jokin tuntematon uhka. Alun…
Koulujen alettua voi helposti sanoa, että kesä on jäänyt taakse. Valitettavasti samaa ei voi sanoa koronaviruksesta. Meiltä vaaditaan nyt jopa en…
Olin Sambiassa Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksen kehitysjoukkolaisena kaksi vuotta (1990–1992). Sain kahden viikon koulutuksen tehtäviini ja kun palasin, aloin kouluttaa Sambiaan, Mosambikiin.…..
Rantapohja Toimitus Kolumnit …taitaa olla aika usein mainittu lausahdus nykyisin. Ja tottahan se on, että sen kanssa me nyt jokainen…