Kolumnit

Suo­men maa­ta­lou­des­ta ei ole juu­ri saa­tu hyviä uuti­sia parin vuo­den aika­na. Har­vois­ta inves­toin­neis­ta ja suku­pol­ven­vaih­dok­sis­ta kan­nat­taa iloi­ta, mut­ta yleis­sä­vy on ollut kovin synkkä.

Syk­syn mer­kit ovat ilmas­sa, kas­tei­set aamut, pime­ne­vät yöt ja ete­lää koh­ti len­tä­vät kur­ki­au­rat. Kesä­saa­ta­via kerä­tään tal­ven varal­le, on elon­kor­juun aika. Syk­syn myö­tä myös kun­ta­po­li­tii­kas­sa akti­voi­du­taan ja suun­na­taan kat­seet tule­vaan vuoteen.

Eläm­me mie­len­kiin­toi­sia aiko­ja. Nyky­ään tun­tuu usein, että nyky­ai­kai­ses­sa yhteis­kun­nas­sam­me ei oikein osa­ta päät­tää, miten suh­tau­tua lapsiin.

Kes­kus­te­lin val­tuu­tet­tu­ys­tä­vä­ni kans­sa sii­tä, miten Iin kun­ta saa­tai­siin kil­pai­le­maan tule­vis­ta asuk­kais­ta ja pitä­mään nykyi­set asukkaat.

Kris­til­li­sen uskon yksi kes­kei­sis­tä sanois­ta on uskol­li­suus. Eikä se var­ma­na ole yhtään vähäi­sem­pi aivan siel­lä mei­dän arki­ses­sa elä­mäs­säm­me­kään. On hyvä elää sel­lais­ten läheis­ten ja ystä­vien kans­sa, jot­ka tie­tää var­mas­ti uskol­li­sik­si. Sel­lai­siin ihmi­siin on help­po luot­taa. Var­mas­ti ikä­vin koke­mus täs­sä elä­mäs­sä on se, että jou­tuu surul­li­se­na totea­maan, että toi­nen ei ollut uskol­li­nen – ei ollut luot­ta­muk­sen arvoinen.

Lop­pu­ke­säs­tä alka­va met­säs­tys­kausi mer­kit­see toi­sil­le odo­tuk­sen täyt­ty­mis­tä; toi­set eivät asi­aa juu­ri huo­maa. Met­säs­tys on Suo­mes­sa sil­ti var­sin suo­sit­tua, sil­lä maas­sam­me on noin 300 000 metsästäjää.